Kodin saanut koira: MUSKA (ent. Niella)

Syntymäaika: 2020
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Suomessa (Urjala)
Kokoarvio:cm/kg

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

10.3.2024

Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen ja perheellä on oma pieni tarha, jonka viimeistely on vielä kesken. Tämän uuden tarhan Ioana haluaa pitää turvapaikkana niille koirille, joille isompien tarhojen olot ovat liian stressaavia. Ioana on toiminut jo pitkään vapaaehtoisena Cosobassa sijaitsevalla One Rescue Associationin koiratarhalla ja järjestänyt koirien sterilointeja jo 90-luvulta lähtien ja tekee työtä tällä saralla aina resurssiensa riittäessä. Ioanalla on Cosoban tarhalla lukuisia koiria, joista hän huolehtii. Kaiken kaikkiaan Ioanalla on tällä hetkellä noin 150 koiraa yhtä aikaa huolehdittavanaan.

Ioana pelasti suloisen mustan nappisilmän eräältä pahamaineiselta tappotarhalta huhtikuun 2023 lopulla, ja toi tämän Cosoban tarhan turviin. Tarhalla Niella asui kuljestuseristykseen tarkoitetuissa tiloissa, kaakeli-lasikopissa. Suloinen Niella jakoi tilan toisen samalta tappotarhalta pelastetun aremman koiran kanssa, ja kaksikon yhteiselo sujui ongelmitta. Niella oli kuitenkin kaksikosta se rohkeampi. Niella on ollut tarhallakin taitava kommunikoija muiden koirien kanssa. Tarhalla tyttö oli pohdiskeleva, epävarma, mutta utelias nuori koira, joka kohtasi uudet ihmiset varovaisen kiinnostuneesti. 

Lokakuussa 2023 Niella saapui Suomeen omaan kotiinsa ja sai uudeksi nimekseen Muska. Kuitenkin lopulta tammikuussa 2024 Muska palautui takaisin yhdistykselle kotia etsimään hänestä johtumattomista syistä.

Muska siirtyi kaupungista maalle kotihoitoon, ja pääsee nyt laskemaan pikku hiljaa stressikierroksiaan alaspäin. Muska asui aiemmin kaupungissa kerrostaloasunnossa, ja selvästi rauhallisempi ympäristö maalla on ollut tytölle parempi paikka – ainakin tähän hetkeen ja kuormituksen nollailuun. Viime kuukaudet ja muutokset ovat ymmärrettävästi olleet nuorelle tytölle raskaita, mutta pienin askelin Muska rohkaistuu kasvattamaan luottamusta ja kerryttämään positiivisia kokemuksia. Lisää Muskan kotihoitokuulumisia voit lukea alta päivityksistä.

Muska voisi sopia kotiin, jossa herkkää tyttöä, tämän taustaa ja kokemuksia sekä isoja elämänmuutoksia ymmärretään. Kodin tulee osata lukea Muskaa sekä tilanteita ja tukea eteenpäin positiivisen vahvistamisen kautta. Energinen ja leikkisä tyttö tulee tarvistemaan runsaasti tekemistä, aktivointia ja puuhastelua – ehkä jossain vaiheessa joku yhteinen harrastuskin voisi olla Muskan mieleen? Muska voisi nauttia koirakaverin seurasta, mutta voisi sopia perheen ainoaksikin silmäteräksi. 

Muska tutkittiin eläinlääkärissä ennen kotihoitoon siirtymistä. Laajoissa verikokeissa ei löytynyt mitään vikaa. Röntgenkuvissa näkyi, että vasemmassa lonkkanivelessä ja oikeassa kyynärnivelessä on lieviä muutoksia, joiden ei kuitenkaan odoteta aiheuttavan kipua. Muskalle on kotihoidossa aloitettu ennakoivasti nivelapuaine ja omega-öljy ruokavaliossa ja näitä olisi hyvä myös jatkossa antaa.
Korvaeläin-Muska on tällä hetkellä laihassa kunnossa ja saisikin kerryttää itselleen vähän lisää massaa. Kokoarvio Muskasta tällä hetkellä on n. 15 kg & 50 cm.  

Päivitykset

10.3.2024

Ihana Muska matkusti kotihoidosta uuteen, ikiomaan kotiinsa. Onnea Muska ja perhe! Iso kiitos kotihoitajalle Muskan hyvästä hoidosta! <3

2.3.2024

Tänään lauantaina Muska sai profiiliin nimestä eteen tekstin “varattu koira”. Nyt Muska-tyttöä odottaa ikioma koti, tsemppaava koirakaveri sekä ymmärtävät ihmiset. <3

27.1.2024

No, mitäs Muska-hoitolaiselle kuuluu?

Kotihoitaja kertoo:

“Muska on ilahduttanut meitä täällä kotihoidossa nyt muutaman päivän ajan ja tässä vähän kuulumisia ensihetkistä.

Muska on todella avoin, utelias ja reipas tyttö. Vaikka muutos on ollut hänelle suuri ja vastassa on ollut uusia koirakavereita ja kissoja ja vaikka mitä, suhtautuu Muska kaikkeen rohkeasti. Kissoista Muska tuntuu tykkäävän, toistaiseksi niiden perään ei juoksennella, ja haistellaan ihan nokikkain. Toisista koirista Muska tykkäisi kovasti ja haluaisi jo leikkiäkin, mutta talouden omat koirat ovat joko hieman hitaammin lämpeäviä tai sitten turhan vauhdikkaita Muskan makuun. Uskon kuitenkin ehdottomasti että Muska hyötyisi uudessa kodissaan sopivan koirakaverin seurasta ja siitä tulisi stressin laskettua oivallinen kaveri.

Muska on luonnollisesti vielä hyvin stressaantunut ja se näkyy Muskassa ajoittain resurssien puolustamisena toisilta koirilta, meitä ihmisiä kohtaan tätä ei ole vielä esiintynyt. Muska voi siis herkuista, ruuasta tai tärkeistä leluista pöristä muille koirille ja saakin nyt ruuan ja muut resurssit tarjoiltuna omaan huoneeseensa, jotta hän oppii ettei kukaan vie hänen aarteitaan ja saa postiviisia kokemuksia. Muska saattaa haukkua tai “irvistellä” toisia koiria kohti kokiessaan aarteensa uhatuksi, mutta millään lailla ongelmakäytöksenä en käytöstä koe, vaan luonnollisena kommunikointina, joka myös varmasti ajan myötä laimenee tai poistuu kokonaan.

Muska on aivan ihana ulkoilukaveri. Hän on siro ja kevytlikkeinen ja tykkää selvästi ulkoilusta. Täällä maalla Muska kulkee ulkona yksin tai muiden koirien kanssa korvat pystyssä reippaasti ja innoissaan.

Muska antaa käsitellä itseään todella hyvin. Valjaat, takin ym saa pukea päälle ongelmitta. Suuhun ja korviin saa kurkata. Kynsien leikkuuta emme vielä ole kokeilleet kotihoidossa, mutta tassuihin saa ainakin koskea hyvinkin. Muskaa saa käsitellä oikein hyvin myös kotihoitoperheen mies, vaikka naiseen Muska hieman enemmän turvautuukin. Muska vaikuttaa melko pehmeältä, miellyttämishaluiselta, avoimelta ja hyvin kommunikoivalta nuorelta koiralta, jolla on valtavasti iloa annettavanaan.”

Profiiliin on lisätty kuvia tytöstä sekä muutama video ekojen kotihoitopäivien varrelta.

23.1.2024

Muska (ent. Niella) palautui takaisin yhdistykselle muutaman kuukauden kotona olon jälkeen perheen voimien loputtua.

Muska pääsi tänään tiistaina siirtymään kotihoitopaikkaan, ja aloittamaan uudenlaisen elämän hoitolaisena, maaseudun rauhassa. Muskan profiilia tullaan päivittämään, kunhan tyttö on ensin ennättänyt asettua hieman uusille hoodeilleen ja saanut laskettua korkeita stressitasojaan.

28.10.2023

Tänään pieni Niella-tyttönen tassutteli tiensä oman perheen luo ja sydämiin. Tyttö sai itselleen myös uuden kutsumanimen, Muska. Kaikkea parasta yhteiseen elämäänne, Muska ja perhe!

13.9.2023

Onnekas Niella varattiin tänään ikiomaan kotiin, jossa häntä jo malttamattomana odotetaan!

1.8.2023

Niella lähettää jälleen terkkuja tarhalta! Nuori tyttö nauttii vapaana piha-alueella tassuttelusta ja tutulta ihmiseltä saamastaan huomiosta. Niella olisi aivan valmis kotimatkalle, mutta vain oma koti puuttuu. Voisikohan se löytyä luotasi? <3

Lisätty uusi video.

19.7.2023

Lämpimiä terveisiä Niellalta! Aktiivimme tapasi hurmaavan tytön vierailtuaan Cosoban tarhalla kuluneella viikolla. Niella vaikutti olevan muiden koirien tapaan kuumissaan ja pysyttelikin hieman viileämmillä alueilla. Aktiivimme kuvaili Niellaa sympaattiseksi, ystävälliseksi sekä avoimen ja tasapainoisen oloiseksi nuoreksi koiraksi. <3

Lisätty muutama uusi kuva.

12.7.2023

Hurmaava nappisilmä Niella tassuttelee adoptio-ohjelmaamme etsimään loppuelämän kotia!

____________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Muska saapui Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Muska on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Muskan yhteyshenkilönä toimii: Enni Rantala

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: