Kodin saanut koira: PIMU (nyk. DAAMI) (Pörröjengi)

Syntymäaika: 8/2020
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
18.11.2021

Carpen tarha, lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka on rahoitettu pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä noin sadan kodittoman koiran ja kissan tarha, joista pitää huolta tarhalla asuva romanialainen pariskunta. Tarhalla eläimille pyritään järjestämään mahdollisimman hyvät elinolot niiden odottaessa kodin löytymistä tai vaikka kotia ei löytyisikään. Tarhan yhteinen rakennusprojekti alkoi toukokuussa 2016 ja jatkui kolme vuotta päättyen elokuussa 2019. Kulkurien ja Carmenin yhteistyö jatkuu eri muodoissa muun muassa valistustyön sekä sterilointityön merkeissä. Carmen jatkaa muiden tukijoidensa kanssa tarhan varustamista ja tällä hetkellä on ajankohtaista sähköjen saaminen tarhalle.

Pörröjengin pentujen emo hylättiin Clatestin kylään viimeisillään raskaana noin vuosi sitten. Seuraavana päivänä koira synnytti seitsemän pientä pentua, joista viisi olivat narttuja ja kaksi urosta. Eräs kyläläinen päätyi pitämään emon ja urospennut itsellään ja Carmen tarjoutui ottamaan narttupennut huomaansa Carpen tarhalle. Siellä ne ovat nyt pandemiatilanteesta johtuen odottaaneet adoptio-ohjelmaan pääsyä kokonaisen vuoden ja yksi narttupennuista on ikävä kyllä sulkeutunut niin araksi, että se ei tällä hetkellä ole vielä valmis omaan kotiin muuttamiiseen. Muut Pörröjenginläiset eli Pompula, Piparkakku, Pimu ja Prima pääsevät kuitenkin vihdoin aloittamaan kodinetsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Pörröjengin Pimu on nyt noin vuoden ikäinen nuori neiti. Koko sisaruskatras asustelee Carpen tarhan sisäpihalla noin 15 koiran laumassa ja ovat siinä mielessä onnekkaita, että ovat saaneet elää vapaina ja saaden positiivisia ihmiskohtaamisia. Vieraiden ihmisten saapuessa tarhalla, tuleekin Pimu sisaruksineen iloisesti heitä vastaan ja ottavat vierailijat vastaan reippaasti ihmis-seurasta ilahtuneina.

Muiden koirien kanssa Pimu on sopuisa, eikä se mene mukaan riitoihin tai provosoidu. Pimu voisi sopia hyvin koiraperheeseen, mutta pärjäisi varmasti hyvin myös ainoana koirana.

Luonteeltaan Pimu vaikuttaa avoimelta, rohkealta ja sosiaaliselta nuorelta koiralta. Se on ihmisläheinen ja änkeää jatkuvasti vieraan luokse hakemaan hellyyttä ja rapsutuksia. Energiaa tällä tytöllä myös piisaa ja se tulee varmasti tulevassa kodissaan tarvitsemaan runsaasti aktivointia ja liikuntaa. Pimu ei tarhalla erityisemmin hauku.

Kooltaan Pimu on noin 65 cm korkea ja 20-25 kilon painoinen. Se on sisaruksista suurikokoisin.

Päivitykset

5.2.2022

Upea Pimu, uudelta nimeltään Daami matkusti omaan kotiinsa.

9.12.2021
Upea Pimu sai joululahjoista parhaimman – oman kodin!

18.11.2021
Kulkurien aktiivit tapasivat Pimun ja muun Pörröjengin Carpen tarhalla lokakuussa. Pimu oli tapaamishetkellä oma, iloinen itsensä. Se otti häntä heiluen vastaan vieraat tarhan pihalle ja tervehti kaikkia letkeästi ja rennosti. Pimu vaikuttaa sosiaaliselta, tasapainoiselta ja rohkealta nuorelta koiralta, joka ei hätkähdä oudoista äänistä tai uusista tilanteista.

Koiraporukassa Pimu on alistuva, eikä provosoidu vaikka pihan muut koirat aloittaisivat riitoja. Ei vaikuta pomottelevalta, vaan antaa myös muille kavereille tilaa. Pimu olisi ihan valmis omaan kotiin – missä se on?

Pimulle lisättiin myös uusia kuvia ja video.

14.9.2021
Pörröjengin Pimu aloitti kodinetsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pimu saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Pimu on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Pimun yhteyshenkilönä toimii Nina Ehrström

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: