Päivitetty 16.06.2022

Kodin saanut koira: PÖHKÖ (Nyk. Väinö)


Syntymäaika: 02/2020
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Associaton)
kastroitu

Pöhkö on herättänyt paljon kiinnostusta, eikä siitä oteta tällä hetkellä enempää kyselyitä vastaan!

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Perustiedot ja tausta

13.1.2022

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikottain.

Pöhkö, parivuotias karvapallo on hylätty tarhalle sterilointipäivän yhteydessä. Se on rauhallinen ja kiltti koira, joka tulee toimeen hyvin ihmisten sekä koirien kanssa. Pöhkö viihtyy isoissa koiraporukoissa kuin myös rauhallisissa sisätiloissa. Pöhkö ei ole huomattavan haukkuherkkä, ja se antaa käsitellä itseään nätisti.

Pöhkön mitat ovat noin 35cm ja 6kg.

Otathan huomioon, että uudessa kodissa kaikki asiat ovat Pöhkölle vieraita, kuten esimerkiksi sisätiloissa eläminen, hihnakäytös ja muut arkiset asiat. Se etsii rakastavaa, sitoutunutta kotia, joka olisi valmis kärsivällisesti opettamaan ja opastamaan sitä elämään kohti tasapainoisen, onnellisen kotikoiran arkea.

Päivitykset

11.6.2022
Pöhkö matkusti tänään omaan kotiin, ja sai nimekseen Väinö. Mukavaa yhdessäoloa, Väinö ja koti!

23.3.2022

Oma koti kullan kallis, sellaiseen pääsee kohta Pöhkökin. Se varattiin tänään omaan kotiin. <3

7.2.2022
Pöhkö tassutteli adoptio-ohjelmaan.

________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Pöhkö saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Pöhkö on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Pöhkön yhteyshenkilönä toimii Milla Kukkonen

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.