Kodin saanut koira: PUJA

Syntymäaika: 01/2016
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (OneVet)
Kokoarvio:

 

13.4.2016
Romaniassa syntyy päivittäin lukuisia uusia, kodittomia koirapentueita. Emoja ja pentuja on kaikkialla, teidän varsilla, pelloilla, hylätyissä rakennuksissa…  Pienen pienen Puja-pennun tarina olisi voinut päättyä ikävästi, sillä se oli päätynyt harhailemaan yksinään Kulkureiden pääyhteistyökumppanin, OneVetin Cosoban kylässä sijaitsevan koirasuojan lähistölle. Pujalla ei olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia selvitä kadulla. Onneksi OneVetin työntekijät huomasivat tämän pienokaisen ja ottivat sen turvaan hoitolaan. Kulkurien aktiivit vierailivat Cosobassa maaliskuussa 2016 jolloin tapasivat Pujan ensi kerran. Puja osoittautui mahdottoman mukavaksi koiralapseksi ja niin se valikoitui etsimään omaa kotiaan Suomesta yhdistyksen adoptio-ohjelman kautta.

Aktiivien tavatessa Pujan se vaikutti melko rauhalliselta ja tasapainoiselta pennulta. Toki tämän ikäisen pennun aktiivisuustaso vaihtelee paljon päivän aikana, joten tulevasta luonteesta on vaikea lähteä tekemään suuria johtopäätöksiä. Puja on luottavainen ihmistä kohtaan ja oudolla pinnalla seisominen kuvausta varten sujui neidiltä hyvin. Puja painoi tapaamisen aikana 3.6kg ja sen odotetaan jäävän aikuisenakin pienikokoiseksi.

22.4.2016
Ihana Puja on varattu omaan kotiinsa.

15.5.2016
Puja on saapunut omaan kotiinsa.

—————————————————————————————————————————————

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Puja tulee Suomeen steriloimatta nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen kastrointia.

Puja saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Puja on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Taija Mäkiselle.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: