Kodin saanut koira: RIESU (nyk. PANCHO) ERITYISADOPTIO

Syntymäaika: 6/2018
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Happy Dogs Moreni)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
12.7.2020

Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha. Tarhalla asustaa tällä hetkellä noin 100 koiraa, joiden olot ovat moniin muihin yksityisiinkin tarhoihin verrattuna varsin hyvät. Koirat pääsevät päivittäin ulkoilemaan vapaana tarhan ulkoilupihalle, jossa ne saavat rentoutua, haistella ja leikkiä. Tarhan koirat asuttavat pääosin häkkejään yksin, ja niistä huolehtii kaksi palkattua työntekijää sekä tarhalla käyvät vapaaehtoiset, Anda itse mukaan lukien.

Riesu on nuori, noin puolitoistavuotias uros, joka löydettiin viime kesänä hylättynä kylältä. Tarhan työntekijä toi Riesun tarhalle turvaan ja se paljastuikin varsinaiseksi veijariksi. Riesu asustelee yhdessä Sassy-tytön kanssa ja kaksikolla on oikein hyvä kemia keskenään. Aktiivien vieraillessa häkissä, kiinnostuu Riesu ihmisistä nopeasti ja intoutuu leikkimään. Aktiivimme Essin kaulahuivi on Riesusta aivan ylitsepääsemättömän ihana lelu, ja se alkaakin kiskomaan huivia leikkisästi Essin kaulasta. Riesu on hamstrannut koppiinsa lyhyitä hihnanpätkiä aarteeksi, joten oletettavasti tämä nuorimies on myös kotioloissa melko puuhakas ja saattaa keksiä jekun jos toisenkin omistajien pään menoksi.

Riesu on noin 40-43cm korkea ja painaa arviolta 12-15kg.

Riesu oli jo matkaamassa omaan kotiinsa Suomeen, kun eläinlääkärintarkastuksessa havaittiin poikkeavuutta liikkeessä. Riesu kuvattiin ja lantiosta löytyi vanha murtuma, joka aiheittaa virheasennon toisen lonkan seudulle. Kuvista on nyt saatu useamman ortopedin lausunto, eikä tila näillä tiedoilla vaadi leikkaushoitoa. Nivelrikkoa ei ole syntynyt ja vaurioituneen puolen lihaksisto on hyvä, eli Riesu käyttää molempia jalkoja melko tasaisesti. On kuitenkin mahdollista, että vamma kehittää esimerkiksi nivelrikkoa, ja jos jalka käy kipuilemaan, on silloin hoitona leikkaus. Vaivan leikkausmahdollisuuksia ovat reisiluun kaulan poisto tai lonkkaproteesi. Aika näyttää, tarvitseeko Riesu leikkaushoitoa, mutta tulevan kodin tulee varautua mahdollisiin kustannuksiin, joita vammasta voi aiheutua.

Päivitykset

10.4.2021

Riesu pääsi vihdoin oman perheensä luo Suomeen ja sai uuden nimen, Pancho.

6.3.2021

Viimein on Riesun vuoro saada ilouutisia. Se on vihdoin nimittäin varattu omaan kotiinsa Suomeen.

12.7.2020
Riesu palaa kotia etsiväksi koiraksi ja jatkaa kodin etsintää erityisadoptiokoirana lantion vanhan murtuman vuoksi.

24.1.2020
Onnekas Riesu tulee suoraan varattuna sivuille.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Riesu saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Riesu on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:  Nina Ehrström

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: