Kodin saanut koira: SAIMI

Syntymäaika: 5/2018
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
21.1.2019

One Rescue Association yhdistykseen kuuluvaa Cosoban tarhaa ylläpitää eläinlääkäri Adina Vladutin miehensä Dragosin kanssa. Tarhalla asuu vaihtelevasti noin 350 koiraa, jotka odottavat oman kodin löytymistä.  Muun muassa ei-toivottuja pentuja hylätään tarhan läheisyyteen ja tuodaan tarhalle jatkuvasti.

Saimi löydettiin tarhan eteen hylättynä muutaman muun pennun kanssa ja nyt pennut ovat päässeet Cosoban tarhalle etsimään omia kotejaan. Luonteeltaan Saimi on melko tyypillinen romanialainen koiranpentu. Hän on utelias, mutta arkuus estää alkuun tutustumasta ihmisiin ja uudet tilanteet jännittävät. Saimi kuitenkin tulee tekemään tuttavuutta hetken tilannetta seurattuaan ja vaikka säikkyykin yllättäviä liikkeitä, rentoutuu nopeasti omaksi itsekseen. Saimi tulee toimeen muiden koirien kanssa ja nuoren ikänsä ansiosta voisi sopeutua myös muihin eläimiin osaavassa kodissa. Häkkikavereistaan Saimi on rohkein, mutta ottaa vaikutteita muista pennuista, joten hänelle olisi huippua löytää ikioma koti. Kodin tulee kuitenkin olla valmis antamaan aikaa sopeutua täysin erilaiseen elinympäristöön, jotta Saimista ehtii kuoriutua oma ihana itsensä.

Saimilla todettiin pennuille melko yleinen sikaripunkki syyskuussa ja se on hoidettu lääkityksellä kuntoon. Iho ja karva on parantunut hyvin. Sikaripunkista voi lukea lisää mm. täältä; Sikaripunkki. Säkäkorkeus on tällä hetkellä n. 40-45cm ja painoa hänellä on noin 10-12 kiloa. Saimi on nyt noin 7 kuukauden ikäinen, joten hän luultavasti kasvaa vielä jonkin verran. Sopivin koti Saimille olisi rauhallisessa lähiössä tai taajamassa. Saimin ei tiedetä haukkuvan, joten hänen kotiehdokas voisi asua myös kerrostalossa. Saimin luonteen ja sopeutumisen takaamisen vuoksi emme suosittele häntä lapsiperheeseen.

Päivitykset

19.1.2019

Saimi lensi 19.1.2019 Suomeen ja opettelee nyt kotikoiran elämää. Kaikkea hyvää Saimille ja hänen perheelleen <3


7.12.2018

Super suloinen Saimi on varattu tänään omaan kotiinsa Suomeen, onnea Saimille ja tulevalle perheelle <3


3.12.2018

Marraskuun aktiivimatkalla Saimi tavattiin klinikalla sisätiloissa. Uusi paikka sai Saimin hämilleen, mutta ihmisiä tai kissoja Saimi ei juurikaan tuntunut jännittävän. Herkkuja Saimi suostui hetken mietiskelyn ja tutkiskelun jälkeen ottamaan kädestä ja lopulta myös kosketus oli mukava asia. Saimi ei juurikaan välitä kissoista, joten tulevassa kodissa voisi olla kaverina myös kissa. Saimin turkki ja iho on parantunut todella hyvin ja lisäksi Saimi on saanut hurjan kauniita aikuismaisia piirteitä. Luonteeltaan Saimi on utelias, mutta tarhaoloissa hänen persoonansa ei ole ainakaan vielä päässyt oikeuksiinsa.

17.10.2018

Saimi aloitti kodin etsimisen Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

_____________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, ja myös muihin koiriin tutustumista saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Saimi kotiutuu Suomeen niin nuorena, että sitä ei steriloida ennen kotiutumista, tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu kodin niin halutessa sterilointikustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Saimi saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Saimi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.


Saimin yhteyshenkilö: Mariia Nikkonen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: