Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Perustiedot ja tausta
7.12.2023
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan, joka hoitaa kaikki Kulkurien kautta Suomeen tulevat koirat. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Vuonna 2015 pariskunta vuokrasi ja osittain osti vanhan maatilan Cosobasta, joka sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tälle maatilalle kunnostettiin tarha kodittomille koirille ja kissoille, sekä tila eläinlääkärin toimintaa varten. Vuonna 2017 syntyi One Rescue Association -yhdistys.
Yksi Adinan hoteisiin päätyneistä koirista on nuori Shark, joka tuli lähestulkoon ammutuksi. Kohtalo päätti onneksi toisin ja Shark sai uuden mahdollisuuden Cosobassa, jossa se asusteli häkkitoverina Shotgun-nimisen narttukoiran kanssa. Shark oli tarhalla kertakaikkisen ihastuttava koira, mukava, rento ja tasapainoisen oloinen. Shark varattiin ja se matkusti Suomeen 2020. Sharkilla todettiin lähtövalmisteluissa sydänmato, joka hoidettiin. Kotona Shark sai uudeksi nimekseen Poju.
Syksyllä 2022 Poju tuli uudelleensijoitukseen, sillä perheen resurssit eivät enää riittäneet aktiivisen koiran kanssa elämiseen. Pojulla oli myös käyttäytymisen haasteita, jotka verottivat perheen arkea. Poju asui tämän parin vuoden aikana ensin yhden, sittemmin kahden aikuisen perheessä. Perheeseen kuului myös kissoja. Alkutalvesta 2022 Poju siirtyi kotihoitoon hyvin rauhalliseen ympäristöön maaseudulle omakotitaloon, johon kuuluu aidattu piha. Kotihoitajan perheeseen kuuluu koiria ja kissoja.
Entinen perhe ja kotihoitaja kertovat Pojun olevan rakastettava koira: se pitää tuttujen ihmisten läheisyydestä ja rapsutuksista. Poju on älykäs koira, joka osaa kertoa omista tarpeistaan hienosti kommunikoiden. Lisäksi Poju on aktiivinen kaveri. Entisen perheensä kanssa Poju pääsi nauttimaan retkistä esimerkiksi luonnonpuistoihin. Nyt kotihoitajan kanssa Poju on päässyt kokeilemaan mm. agilityä, josta Poju onkin nauttinut kovasti. Tulevan perheen olisi tärkeää saada Pojun kanssa yhteistyö luistamaan myös lenkkipoluilla, koska entisen perheen kanssa Pojulla ilmeni ohitustilanteissa kiihtymistä.
Entinen perhe kertoo, että Pojulla on ollut haasteita uusien ihmisten tapaamisessa. Kotihoidossa maalla Poju on alun jälkeen suhtautunut naispuolisiin vierailijoihin hyvin. Alussa vieraat vähän jännittivät, mutta nykyään Poju ottaa pihalla reippaasti ja avoimesti vastaan naispuoliset vierailijat. Miesten suhteen Pojulla esiintyy edelleen voimakasta epäilyä ja Poju tulee tulevassa kodissa tarvitsemaan työtä tämän suhteen. Toisten koirien kanssa Poju vaikuttaa tulevan toimeen eikä sillä ole kotihoidossa ollut pulmia kuin yhden toisen uroksen kanssa. Poju ei kuitenkaan ota erityisemmin tukea toisista koirista. Kissoja Poju stressaa jonkun verran. Leluja kohtaan Pojulla esiintyy vahtimista eivätkä toiset koirat tai kissat saa tulla sen omien lelujen lähelle!
Pojun voisi luovuttaa ainoaksi koiraksi tai toisen koiran kaveriksi, mutta kissoja Poju ei toivo tulevaan kotiinsa. Ideaalitilanne Pojulle olisi varmasti yhden aikuisen koti, mutta tätä voidaan pohtia tarpeen mukaan. Rauhallinen asuinalue kuuluu myös Pojun toiveisiin, kuten myös yhdessä perheen kanssa puuhastelu ja perhe, joka jaksaa kouluttaa sitä vielä esimerkiksi hihnakäytökseen liittyen.
Poju on mitoiltaan keskikokoinen koira, noin 50 cm / 18 kg. Poju on röntgenkuvattu ja kuvista kävi ilmi sillä olevan alkavia spondyloosimuutoksia sekä mahdollinen ristiluun kaudalisaatio. Pojulla on käytössä jatkuva kipulääkitys, jonka turvin se on iloinen, puuhakas itsensä.
Päivitykset
24.9.2024
Poju on asunut hoitopaikassaan jo liki kaksi vuotta ja kotihoitajalle tuli selväksi, että Poju oli tullut jäädäkseen. Poju on nyt kotona. Onnea Poju ja perhe!
7.12.2023
Poju on elellyt elämäänsä kotihoidossa entiseen malliin, ja käynyt eläinlääkäritutkimuksissa siinä sivussa. Aiemmin Pojulla on ollut virtsanpidätysongelmaa, joka on saatu loppumaan kipulääkityksellä. Nyt Pojua ja mahdollista vaivan aiheuttajaa tutkittiin, ja röntgenkuvista sanottiin näin:
“* Selässä lievää alkavaa spondyloosimuutosta rintarangan nikamaväleissä 3-4, 4-5, 5-6, 6-7, 8-9, sekä
lannerangan L5-nikaman etureunassa. Lannerangan fasettinivelten nikamaväleissä L1-2, 2-3, 3-4 epätasaisuutta.
Viimeinen lannenikama L7 hieman lyhyempi kuin muut nivelet. Ristiluun takaosa terävän muotoinen, mahdollisesti
kaudalisaatio, eli ensimmäinen häntänikama fuusioitunut ristiluuhun.
* Lonkissa ei nivelrikkoon viittaavia muutoksia
* Kyynärissä ei normaalista poikkeavaa
* Olkapäissä ei normaalista poikkeavaa”
Diagnoosiksi Poju sai alkavat spondyloosimuutokset ja mahdollinen ristiluun kaudalisaatio. Kipulääkityksellä Pojun elämä on sujunut entiseen malliin, ja sitä jatketaankin sen loppuelämän ajan. Pojun vointi on muutoksista huolimatta ollut tasainen virtsankarkailua lukuunottamatta.
Poju tykkää lenkkeillä, liikkua ja puuhastella. Ihmisiä kohtaan Poju on edelleen varautunut, mutta ajan kanssa on tottunut kotihoitajan tuttavapiiristä useampaankin tyyppiin.
13.8.2023
Lisätty kuvia ja videoita Pojulle. Hänestähän on kuoriutumassa varsinainen temppujen monitaituri!
30.5.2023
Poju etsii edelleen omaa kotiaan kotihoidosta käsin. Sillä sujuu edelleen elämä oikein mukavasti ja kotihoitaja kuvaileekin Pojua ihanaksi koiraksi. Kotihoitajan tuttavat ovat käyneet myös hoitamassa Pojua, ja Poju on suhtautunut heihin oikein hyvin.
Enää Pojulta puuttuisi oma koti ja perhe, joka jaksaisi puuhastella mukavia aktivointijuttuja yhdessä Pojun kanssa. Ehkä sellainen jo pian löytyisi?
3.4.2023
Voihan ihana Poju, joka etsii edelleen omaa kotiaan!
Saimme Pojusta uutta materiaalia ja tietoa, kun Kulkureiden toimija kävi ystävänsä kanssa tapaamassa Pojua kotihoidossa. Toimijamme on myös kouluttaja ja pystyi arvioimaan Pojua ihan uusin silmin. Toimija kuvaileekin Pojua tosi ihanaksi koiraksi. Kun toimijat ajoivat pihaan Pojulta pääsi muutama haukku, mutta kun he kävelivät autolta pihalle, tuli Poju heti kohteliaasti tervehtimään. Poju oli heti valmis ottamaan nameja vastaan ja hetken päästä myös rapsutukset kelpasivat! Poju myös rakasti touhuta uusien tuttavuuksien kanssa ja halusikin, että sen kanssa tehdään koko ajan temppuja. Herra on HYVIN perso nameille ja niiden avulla sille voi ilmeisesti kouluttaa ihan mitä tahansa!
Pojun kotihoitaja kuvailee Pojua oikein kunnon lutumussukaksi. Poju nauttii oman ihmisen läheisyydestä ja antaakin paljon rakkautta. Välillä kotihoitaja nukkuu Pojun kanssa samassa huoneessa ja tällöin Poju käpertyykin onnellisena kotihoitajan jalkoihin nukkumaan. Pojussa on myös selvästi jotain paimenrotua, koska on heti kaikessa mukana ja nauttii suunnattomasti yhdessä tekemisestä. Poju käy kerran viikossa harrastamassa kotihoitajan kanssa ja suorastaan kukoistaa koirakoululla.
Kotihoidossa Poju ulkoilee pääsääntöisesti pihalla, eli tulevan kodin tulee sitoutua harjoittelemaan remmissä kulkemista. Poju kukoistaisi parhaiten ympäristössä, jossa se saisi olla paljon vapaana. Paimenkoiramaiseen tyyliin se pysyy helposti ihmisen lähellä. Poju tulee esimerkiksi kutsusta reippaasti luokse ja kuuntelee innoissaan ihmisen ohjeistusta. Pojun mieli lepää myös rauhallisessa ympäristössä ja mitä ilmeisimmin sen stressitasot ovat laskeneet todella paljon kotihoidon ympäristössä.
Tästä kaverista saa ihanan harrastuskamun ja kainalon lämmittäjän! Missä on tämän söpöliinin ihan oma koti? Profiiliin on lisätty uusia kuvia ja videoita.
1.2.2023
Poju on viettänyt talvea kotihoidossa, ja olemme saaneet siitä paljon lisätietoja. Pojulla on sujunut pääasiassa oikein hyvin – kotihoitaja on käynyt sen kanssa silloin tällöin koirakoululla erilaisilla tempputunneilla ja Poju on päässyt kokeilemaan agilityakin. Tämä on ollut sille todella kivaa ja tulevan kodin olisi hyvä sitoutua aktivoimaan Pojua myös fyysisesti.
7.12.2022
Poju on palannut yhdistykselle ja siirtynyt yhdistyksen kotihoitopaikkaan etsimään omaa kotia. Perustiedot-kohtaa on päivitetty vastaamaan Pojun nykytilannetta – tutustuthan Pojun tietoihin siis huolellisesti ennen yhteydenottoasi. Pojusta on lisätty uusia kuvia.
5.9.2020
Tänään oli myös Sharkin onnen päivä. Se matkasi pitkän matkan Suomeen ja tapasin oman perheensä ensi kertaa. Onnea Shark ja perhe <3
2.5.2020
Voiko ihanammin toukokuu alkaa? No ei voi! Sharkin oma ihminen bongasi Sharkin ja nyt poika on varattu omaan kotiin. <3
15.4.2020
Osana Responsible Rescue-sitoumusta Rescueyhdistys Kulkurit teettää rabies vasta-ainetestauksia otantana adoptio-ohjelmassaan olevista koirille seuratakseen kattavan rokotusohjelman vastetta. Sharkilta on testattu rabiesvasta-aineet ja ne ovat riittävällä tasolla. Rabies vasta-ainetason tulee olla vähintään 0,5, Sharkilla se on 2,43. Aiheesta voi lukea lisää täältä.
6.4.2020
Saimme Sharkilta terveisiä: pojalle kuuluu hyvää, mutta oma koti olisi tietysti ihan paras juttu. Toivottavasti joku pian huomaisi tämä mukavan ja rauhallisen koiran ja tuntisi sydämessään sykähdyksen.
Lisätty myös yksi kuva.
20.12.2019
Joulukuisella tapaamisellamme ihana Shark ottaa meidät vastaan rauhallisesti, tilannetta tarkkaillen. Shark on selkeästi kiinnostunut meistä ja ylipäätään ympärillä tapahtuvista asioista, mutta seurailee rauhallisesti, ei hötkyile. Shark tulee vierastakin ihmistä lähelle hengailemaan ja antaa suukkoja. Sharkia voi koskea, mutta se on edelleen hieman tottumaton ihmisen kosketukseen ja vaikuttaa vähän hämmentyneeltä. Nameista Shark on kiinnostunut ja niihin se keskittyykin todella intensiivisesti. Adina heittelee Sharkille nameja ja Shark nappaa herkun ilmasta joka kerta. Aivan ihastuttava nuori poika joka ansaitsisi jo kiireesti päästä tarhalta omaan kotiin.
Lisätty kuvia ja video.
6.12.2019
Sharkilla on todettu satunnaisotannalla sydänmatotartunta. Shark tulee saamaan sydänmatohoidot Romaniassa, ennen lentämistään omaan kotiin Suomeen. Vielä kun se oma koti löytyisi! Sydänmadosta lisätietoja saa paitsi sivuiltamme, myös Sharkin yhteyshenkilöltä.
26.9.2019
Shark pääsi Kulkurien adoptio-ohjelmaan ja etsii nyt omaa loppuelämän kotiaan Suomesta!
Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.
Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.
Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.
Shark saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Shark on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.
Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessimme kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Pojun yhteyshenkilönä toimii Milla Kukkonen