Kodin saanut koira: SHEEA

Syntymäaika: 2010
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (M.G. Rescue)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M. G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tulevaisuudessa tarhalta löytyy eläinten majoittamisen lisäksi tilat myös sterilointien tekemiseen. Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita eläimiä, mm. kissoja, vuohia, erilaisia lintuja, sikoja ja hevonen.

Sheealla on ollut oma koti. Omistaja sairastui eikä kyennyt enää huolehtimaan koiristaan. Niinpä Sheea tuotiin tarhalle, kuten myös neljä koirakaveriaan, jotka asuivat samassa kodissa.

Tarhalle tulo on varmasti ollut entiselle kotikoiralle järkytys, mutta Sheea on suhtautunut siihen hyvin. Sheea on luonteeltaan rauhallinen ja hän suhtautuu ihmisiin avoimesti ja iloisesti. Suloinen Sheea voisi sopia toisen ystävällisen koiran kaveriksi, mutta viihtyisi varmasti myös perheen ainoana silmäteränä.

Sheean tullessa tarhalle hänen runsas turkkinsa oli aivan takussa. Niinpä Mihain oli ajettava turkki aivan lyhyeksi trimmauskoneella. Tulevan perheen tuleekin varautua turkin säännölliseen hoitamiseen, kuten säännölliseen harjaukseen ja myös tarpeen mukaan turkin trimmaukseen.

Sheealla on pienille rotumixeille melko yleiset “barokkijalat”, eli jalat ovat nilkan nivelistä vääntyneet hieman ulospäin. Tästä syystä tulevan kodin on pyrittävä pitämään sen paino kurissa (ylipaino rasittaa niveliä) ja käytettävä mielellään nivelravinnetta ruokinnan tukena. Tällä suloisella pienellä mummukoiralla on toinen silmä sokea, mutta se ei tunnu vaivaan Sheeaa.

Sheea on n. 35 cm ja 6 kg.

Päivitykset
10.10.2020
Sheea on matkannut tänään Suomeen omaan kotiin.

21.8.2020
Sheea saa tänään hyviä uutisia – hänet on varattu omaan kotiin.

7.8.2020
Suloinen Sheea aloittaa oman loppuelämän kodin etsimisen Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

**********

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?

Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Sheea saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Sheea on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: