Kodin saanut koira: SHERLOCK

Syntymäaika: 2015-2016
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Hulda, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

4.2.2020

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan, joka hoitaa kaikki Kulkurien kautta Suomeen tulevat koirat. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Vuonna 2015 pariskunta vuokrasi ja osittain osti vanhan maatilan Cosobasta, joka sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tälle maatilalle kunnostettiin tarha kodittomille koirille ja kissoille, sekä tila eläinlääkärin toimintaa varten. Vuonna 2017 syntyi One Rescue Association -yhdistys.

Sherlockin tie Cosoban tarhalle on käynyt Rosiorin kunnallisen tarhan kautta. Rosiorissa uurastava eläinsuojelija Cornelia on tuönut Sherlockin Cosoban tarhalle asumaan, sillä molossirotuisella koiralla on riski päätyä kunnalliselta tarhalta koiratappelukoiraksi. Sherlock on elänyt Cosoban tarhalla nyt vajaat kaksi vuotta. Mitä sen elämä on ennen Cosobaan päätymistä ollut, sitä emme tiedä. Tavattaessa Sherlock suhtautuu vieriasiin alkuun rauhallisesti. Se on kovin kiinnostunut hajuista ja kierteleekin haistelemassa pihan jäljet, ennen kuin malttaa tulla tutustumaan. Sherlock nauttii kovasti tutun Adinan huomiosta, eikä ole niin kiinnostunut vieraista. Kun Sherlock huomaa veirailijoiden namitaskut, se innostuu ja ottaa rohkeasti kontaktia. Se on hyvin namimotivoitunut ja jaksaa keskittyä hyvin, kun odottaa saavansa herkkua. Kun Sherlock innostuu, se hyppii ihmistä päin melkoisella voimalla. Kyseessä on vahva ja aktiivinen koira, eikä se ole lasten ulkoilutettavissa. Sherlockia ei luovuteta ensisijaisesti pikkulapsiperheeseen, sillä innostuessaan se saattaa jyrätä perheen pienimmät kumoon. Sherlockia ei myöskään tulla luovuttamaan ensimmäiseksi koiraksi, vaan sille etsitään koirakokenutta kotia, jossa mielellään on jo ennenstään kokemusta molossirotuisista koirista.  Sherlock on aiemmin asunut yhdessä narttukoiran kanssa. Narttukoira kävi kuitenkin pojan päälle ja kaksikko erotettiin. Nykyisin Sherlock asuu yksin, eikä sen suhtautumisesta muihin koiriin ole tietoa. Sherlock etsiikin kotia perheen ainoana lemmikkinä. Kulkiessamme häkkirivistön ohi, istuu Sherlock häkin nurkassaan ja katselee sieltä muiden koirien touhuja. Tapaamisen aikana Sherlock ei hauku.

Tällä komealla pojalla on korkeutta reilu 55cm ja painoa noin 30kg. Pojan saadessa lihasmassaa kotioloissa, tulee paino luultavasti vielä hieman nousemaan.

Päivitykset

7.9.2020

Vihdoin pitkän odotuksen jälkeen Sherlock pääsi matkustamaan kotiin oman perheensä luo.

14.4.2020

Onnekas Sherlock ei vielä tiedä, että sen elämä tulee muuttumaan radikaalisti. Se on nimittäin varattu omaan kotiinsa Suomeen, minne sitä jo kovasti odotetaan.

4.2.2020

Marraskuisella aktiivimatkalla Sherlock tulee reippaasti ja iloisesti tervehtimään ihmisiä. Se ei jännitä kosketusta lainkaan ja on tilanteessa hyvin rento ja avoin. Innostuessan Sherlock hyppää ihmistä vasten ja on todella vahva koira nojatessan painollaan vasten. Pienet lapset voivatkin jäädä tämän ison ja lempeän järkäleen jalkoihin sen innostuessa. Namit motivoivat Sherlockia kovasti ja se vaikuttaa siltä, että on helposti motivoitavissa namien avulla vaikka minkälaiseen tekemiseen. Pelkäksi sohvaperunaksi Sherlockista tuskin on, vaan se tulee tarvitsemaan liikunnan lisäksi myös aivotyöskentelyä. Lisätty uusia kuvia.

29.9.2019

Sherlock aloitti oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Sherlockin rotuperimästä johtuen sen kotiehdokkaiden haastattelut tullaan suorittamaan kahden henkilön toimesta ja lisäksi kotiehdokkaille tullaan tekemään kotikäynti ennen koiran varausta.

Sherlock saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Sherlock on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilönä toimii:  Nina Ehrström

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: