Kodin saanut koira: SIGRID nyk. Sigi

Syntymäaika: 5/2016
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Glina)
Kokoarvio:

 

27.9.2016
Glinan tarhalla, kotia odottavat suloisimmistakin suloisimmat pennut, Sigrid ja Cousteau.

Tarhan työntekijä löysi 5 pientä koiranpentua keskeltä peltoa, kuumana kesäpäivänä. Mikäli koirilla ei olisi ollut näin suurta onnea mukanaan, olisi kohtalo ollut heille toisenlainen.
Ilman taistelua elämästä ja kuolemasta, ei kuitenkaan tässäkään selvitty. Pentueesta yksi tyttö, Saga, on menehtynyt ja pojat, Harald sekä Knut on vielä sen verran heikossa kunnossa, että joudumme odottamaan, ennen kuin saamme heidät sivuille.

Pennut ovat nyt noin 3-3,5 kk vanhoja ja ovat sosiaalisia, iloisia ja tasapainoisia perus pikkupentuja, jotka touhottavat ja leikkivät porukalla. Häkkiin mentäessä, tulevat vauhdilla tervehtimään ja syliin on kova pyrkiminen. Pentujen käsittely sujuu helposti, tai niin helposti kun se on pentujen kanssa mahdollista, pusujen ja sormien nakertelun lomassa. Kaikki kiinnostaa, kaikkea pitää mennä katsomaan ja ihan ehdottomasti, kaikkea pitää päästä maistamaan! Erittäin kiltit ja sopuisat pennut, jotka voivatkin juuri tuon kiltteyden tähden jäädä häkissä isompien pentujen jalkoihin. Haukkuvan näiden pentujen ei ole juurikaan kuultu, mutta toki, ovat kovin nuoria vielä ja tilanne voi muuttua.

Sigrid on erittäin omatoiminen tyttö. Siinä on myös, siskonsa tavoin, pientä seikkailijan luonnetta ja sitkeyttä, ratkaistakseen eteen tulevat pikku pulmat, kuten kuinka kiivetä esteen yli tai korkealle kopin katolle. Tämä suloinen karvapallo tulee kutsuttaessa iloisesti juosten, mutta ei rupea tappelemaan huomiosta. Jakaa rakkauttaan estoitta ja vaikuttaa jokseenkin kekseliäältä ja viisaalta pikku tytöltä.

Sigridin arvioidaan kasvavan keskikokoiseksi tai pieneksi keskikokoiseksi koiraksi.

Alhaalla videoita, jolloin pennut oli äskettäin löydetty ja video, jossa ovat Kulkureiden aktiivin Veeran kotona, sekä videota tarhalla.

14.10.2016
Sigridille kantautuu tänään ihana uutinen, hänet on varattu ja oma koti odottaa.

31.10.2016
Kulkuri lennolla saapui 29.10.2016 Sigrid omaan kotiin. Onnea perheelle pienestä seikkailijattaresta!

 

————————————————————————————————————————————————————————

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa.

Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Sigrid tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (yhteyshenkilöön) ennen sterilointia.

Sigrid saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Sigrid on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Yhteyshenkilö: Stina Nurmikoski

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: