Kodin saanut koira: TAURA

Syntymäaika: 2015
Sukupuoli: narttu
Steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Happy Dogs Moreni)
Kokoarvio:

 

HUOM. Tutustuthan huolellisesti koiran tietoihin ja adoptioprosessiin ennen yhteydenottoa.

 

Perustiedot ja tausta
24.1.2020

Anda Popescu on romanialainen eläinsuojelija, joka työskentelee eläintenhoitajana. Hän luotsaa Happy Dogs Moreni -yhdistystä, joka perustettiin vuonna 2004 järjestämään sterilointikampanjoita, jotka jatkuvat menestyksekkäästi edelleen. Vuodesta 2012 yhdistyksellä on ollut tarha löytökoirille Morenissa, noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Romanian pääkaupungista Bukarestista. Täysin lahjoitusvaroilla toimiva Happy Dogs Morenin koiratarha on romanialaisittain hyvin siisti ja hyvin hoidettu. Siellä on tällä hetkellä noin 100 koiraa, mikä on varsin maltillinen määrä. Andalle on erittäin tärkeää, ettei koiramäärä tarhalla nouse, koirat voivat siellä kokonaisvaltaisesti niin hyvin kuin mahdollista, ja että kaikki koirat ovat steriloituja tai kastroituja sekä säännöllisesti rokotettuja.

Tauralla on ollut omistaja, koditon henkilö, jonka mukana Taura on kierrellyt. Happy Dogs Morenin tarhan työntekijä Anca oli suostutellut omistajan luopumaan Taurasta. Entinen omistaja ei pystynyt täysin huolehtimaan Taurasta ja näin Taura on nyt saanut uuden mahdollisuuden parempaan elämään.

Taura on rauhallinen ja hieman tuhti kokoonsa nähden. Tauraa jännittää vähän, mutta antaa rapsuttaa eikä malta lähteä ihmisen luota pois. Antaa katsoa hampaat kauniisti, häntä alkaa varovasti heilua alhaalla. Nopeasti Taura huomaa aktiivien olevan koirien puolella ja Taura sulaa, heiluttaa häntää ja innostuu jopa leikkimään. Taura asuu yksin, mutta tulee toimeen muiden koirien kanssa. Taura ei myöskään hauku vierailun aikana, vaikka viereisissä häkeissä haukutaan. Taura on todella kaunis ja hänellä on hyvät hampaat haastavasta taustasta huolimatta.

Taura etsii kotia, jossa Taura lopulta saisi elää puuhakasta ja onnellista koiranelämää. Taura kaipaa hieman aktivointia, jotta solakoituu, mutta taatusti nauttii myös elämänsä ensimmäisen kerran sohvan pehmeydestä ja omasta, lämpimästä kodista.

Taura on 50 cm korkea ja painaa noin 18 kiloa.

 

Päivitykset vanhimmasta uudempaan

10.10.2020

Taura pääsi kotiin. Hän saattaa elämänsä ensimmäistä kertaa päästä sohvalle, olla oikeasti rakastettu. Onnea Taura ja koti!
24.1.2020

Taura aloitti oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Taura saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Taura on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Tauran yhteyshenkilö Mari Tammenkoski

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: