Kodin saanut koira: TELLE (nyk. Tessa)

Syntymäaika: 4/2017
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet, Cosoba)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta
29.4.2019

Romaniassa eläinlääkäri Adina Vladut, jolla on yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa eläinklinikka Clinica Veterinara OneVet Bukarestissa, tekee työtä myös Romanian kodittomien koirien hyväksi. Adina on perustanut yhdistyksen One Rescue Association, jonka koiratarha sijaitsee Bukarestin ulkopuolella Cosobassa. Adina yhdistyksineen on Kulkureiden yhteistyökumppani, ja Cosoban tarhalta tuleekin koiria Suomeen Kulkureiden adoptio-ohjelman kautta. Adinalle on tärkeää myös koirien sterilointityö, joka on ainoa kestävä ratkaisu Romanian suunnattomaan kulkukoiraongelmaan.

Cosoban tarhalle hylätään koiria, niitä löydetään milloin mistäkin ja tuodaan tarhalle, paitsi Adina itse, myös muut paikalliset eläinsuojelijat. Vaatimattoman näköinen, mutta ihastuttava Telle on yksi pellolta löydetyistä koirista, joka on päässyt tarhalle odottamaan parempaa huomista. Telle on sopuisa ja ystävällinen sekä ihmisille että toisille koirille, se kulkee pihalla muiden joukossa kuin kala vedessä. Se ei tarhalla turhia haukuskele. Telle on valmis omaan kotiin, kunhan vain joku huomaisi sen kauneuden.

Tellen mitat arviolta n. 35-40 cm ja n. 10 kg.

Päivitykset
16.5.2019
Telle lensi ja matkasi omaan kotiin 15.6.2019.
22.5.2019
Telleä onnisti, se varattiin omaan kotiin!

13.5.2019
Kulkurien aktiivien tarhareissulla toukokuussa Cosoban tarhan sisäpihalla tavattiin myös Telle. Se on huomaamaton, ujo ja hiljainen koira, ja tahtoo jäädä reippaampien jalkoihin pihalla. Pihan koirlaauman hälinä on sille ehkä liikaa. Telle aristelee vielä ihmisiäkin, mutta namit kiinnostavat ja kun niitä heitetään maahan, se lähestyy myös ihmisiä. Tellen tulevan kodin on hyvä olla rauhallinen ja kärsivällinen sen opetellessa kotielämää omaan tahtiinsa. Reipas, tasavertainen koira kaveri voisi tehdä hyvää, mutta varmasti se nauttisi olostaan ainona tähtenäkin.
Tellelle lisätty uusia suloisia kuvia, joista paremmin näkee sen koon ja kauniin olemuksen sekä yksi uusi video.

29.4.2019
Telle etsii kotiaan Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

**************************************************************************************************************************

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Telle saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Telle on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Virva Kaavi

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: