Enkelikoira: TEMPE

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Tempe 09/14

Tempe 09/14

TEMPE

* Noin 4-5vuotias

* Narttu

*Steriloitu

*Romaniassa

 

 

 

 

23.2.2015
Kulkureiden toinen pääyhteistyökumppani Romaniassa on Anda ja Alina Murgun ylläpitämä yhdistys Asociatia Suflete Dragi (Kind Souls). Heidän hoivissaan elää ympärivuotisesti noin 200 koiraa. Yksi onnekkaista Murgujen suojateista on jo aikuiseen ikään ehtinyt Tempe, joka asuu tälle hetkellä koiratarhalla Jilavassa. Tempe löydettiin noin vuosi sitten kuljeskelemasta vilkkaan tien laitamilta. Se oli löytöhetkellä tiineenä, ja jotta vältyttäisiin uusien ei-toivottujen katukoirien syntymiseltä, päättivät Murgut viedä nartun heti steriloitavaksi ja tämän jälkeen turvaan tarhallensa. Nyt olisi Tempen aika löytää oma kotinsa Suomesta, Kulkureiden adoptio-ohjelman kautta.

Anda Murgu kuvaa Tempeä ystävälliseksi ja miellyttäväksi koiraksi. Se on sosiaalinen niin ihmisten kuin toisten koirienkin kanssa. Tempe on myös leikkisä. Tarhalla se ei ole erityisemmin haukkunut. Korkeutta neidillä on noin 50-55cm ja painoa noin 15-17kg.

31.3.2015
Maaliskuisella Romanian matkallaan Kulkureiden aktiivit tapasivat myös Tempen. Tyttö otti uudet ihmiset iloisena vastaan ja oli hyvin kiinnostunut vieraista. Perusluonteeltaan Tempe on rauhallinen, mutta pistää kuitenkin välillä leikiksi häkkikaverinsa kanssa.

24.4.2015
Saimme tänään surullisia uutisia Romaniasta. Tempe on löytynyt kuolleena häkistään. Kuolinsyy on tuntematon. Lepää rauhassa rakas Tempe.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Tempe saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Tempe on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Taija Mäkiselle.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: