Kodin saanut koira: TERHO (nykyisin Kyllikki)

Syntymäaika: 4/2018
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One rescue association / Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
09.10.2019
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adinalla on takanaan 20 vuoden ura eläinlääkärinä, ja lähes yhtä kauan hän on auttanut Romanian kodittomia koiria. Adina kuitenkin otti suuren askeleen eteenpäin rescuetyössään vuonna 2015, kun hän vuokrasi Cosoban kylästä vanhan, ränsistyneen maatilan tontteineen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017. Sen kautta Kulkurien adoptio-ohjelmaan on valittu paljon koiria. Adina viettää Cosoban tarhalla huomattavan paljon aikaa. Hän huolehtii jatkuvasti koirien lääkitsemisestä, adoptiovalmisteluista ja tarhan kehittämisestä.

Eräänä päivänä pentutehtaasta tuotiin tarhalle neljä pientä chihuahuaa, Taku, Terho, Tipi ja Tiku, jotka olivat pentutehtaalle tarpeettomia. Koska Terho on ollut pentutehtaassa huonoissa oloissa, voi olla että totuttaminen kotikoiran elämään vaatii tulevalta perheeltään erityistä kärsivällisyyttä.

Terho on luonteeltaan reipas ja iloinen pikkuinen. Vaikka vieraat ihmiset selvästi jännittävät, Terho antaa kuitenkin silittää itseään. Klinikan pihasta Terho löytää luun, jota se pitää aarteena ja kokee tarpeelliseksi puolustaa sitä hiukan. Otathan selvää chihuahuasta rotuna ennen yhteydenottoa. Herttainen Terho etsii kotia, jossa ymmärretään, että pienikin koira tarvitsee aikaa, huolenpitoa ja liikuntaa. Pienen koon vuoksi, Terhoa ei ensisijaisesti luovuteta perheeseen, jossa on pieniä lapsia.

Terholla on arviolta painoa noin 4 kg ja säkäkorkeutta 25 cm. Terho on arviolta noin 1,5 vuotta vanha.

14.12.2019
Terho nykyisin Kyllikki lensi Suomeen omaan kotiinsa.

31.10.2019
Terho on varattu omaan kotiin Suomeen.

23.10.2019
Terho on saanut valtavasti kotiehdokkaita, joten tällä hetkellä emme ota enempää kyselyitä vastaan neidistä. Kiitos kaikille!

09.10.2019
Terho on lisätty adoptio-ohjelmaan.
______________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Terho saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Terho on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Terhon yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: