Kodin saanut koira: TIDA

Syntymäaika: 5/2016
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romanaissa (Onevet)
Kokoarvio:

 

18.11.2016
Kulkureilla on useita yhteistyötahoja Romaniassa, ja yksi suurimmista on eläinlääkäriklinikka OneVet. OneVetilla on klinikan lisäksi hoitola Cosoban kylässä, jossa elää yli sata koditonta koiraa. Eläinlääkäriklinikka OneVet on perustettu vuonna 2005 ja sen omistaa eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladut. Heidän lisäkseen klinikalla on 15 työntekijää. Monet Dr. Adinan kadulta löytämät koirat ovat päätyneet Kulkurien adoptio-ohjelmaan ja löytäneet kodin Suomesta. Myös paikalliset tietävät OneVetin hoitolan, ja valitettavan usein Adina löytääkin hoitolan portilta hylättyjä pentuja.  Tidalla on myös sisarukset Till, Leno, Freida ja Lenni, jotka kaikki etsivät omaa kotiaan. Tida löydettiin muiden sisarustensa kanssa aivan pieninä pentuina. Pentueen löysi Cornelia Stan Rosiorin kylästä läheltä kunnallista tarhaa. Koska pennut olivat niin pieniä, vei Cornelia ne Rosiorissa sijaitsevaan “sterilointi taloon” kasvamaan. Pennut olivat niin pieniä, että ne vaativat jatkuvaa pulloruokintaa ja ne olivat parhaassa turvassa talossa. Pennut alkoivat kuitenkin nopeasti kasvaa ja ne usein tekivät talolla yksikseen pieniä tuhoja ja pentumaiseen tapaan riekkuivat paljon jolloin Cornelia toimitti pennut Onevet eläinlääkäriaseman tarhalle, jossa pentujen on ollut turvallista kasvaa lisää ja ne ovat saaneet ikäistään seuraa.

Tida on toinen pentueen vitivalkoisista tytöistä. Tida ei asu samassa häkissä sisarustensa kanssa, vaan viereisessä häkissä kolmen toisen pennun kanssa. Tida on selvästi hyötynyt toisenlaisesta kasvuseurasta, sillä Tida eroaa sisaruksistaan olemalla kaikista leikkisin, mutta samalla rauhallisin. Tidalla on pilkettä silmäkulmassa aivan kuten veljellään Till:llä, sillä Tida tulee ja vie namit suoraan taskusta silmän välttäessä. Namit saatuaan Tida kuitenkin mieluumin leikkii niillä, sen sijaan että söisi ne. Syliin nostettaessa Tida kuitenkin rentoutuu nopeasti ja osaa myös nauttia saamastaan huomiosta. Vähiten valloittava piirre ei myöskään ole se, että Tida näyttäisi hymyilevän. Ehkä se jo kuuleekin tulevan perheensä ihastuneet huokailut ja tietää onnensa kääntyneen. Aikuisena Tidasta tulee arviolta keskikokoinen, noin 50cm ja 20kg. Tida tulee toimeen niin urosten kuin narttujenkin kanssa.

15.2.2017
Talvi on lähes ohi, mutta Tida odottaa edelleen omaa kotiaan. Tidan sisaruksista Leno ja Freida ovat jo päässeet tarhalta pois, mutta Tida, Lenni ja Till odottavat vuoroaan edelleen. Tida on tällä hetkellä n 40cm korkea ja melko laihassa kunnossa. Uudet tilanteet vähän jännittävät Tidaa, mutta uteliaisuus vie onneksi voiton ja Tida onkin todennut, että vieraat ovat ihan kivoja, etenkin kun ne rapsuttavat. Silloin Tida voi jäädä viereen vaikka koko päiväksi nauttimaan tästä ylellisestä huomiosta. Se onkin tervetullutta vastapainoa Tidan saamalle huomiolle siskoltaan Lenniltä. Ehkä Lenni kadehtii Tidan kauneutta ja sileää turkkia, sillä sisarukset ovat ottaneet yhteen viime aikoina, josta Tidalle on jäänyt muutama arpi kuonoonsa ja tytöstä on tullut hieman arempi. Nyt olisikin korkea aika saada tämä valkoinen kaunotar kotiin, jossa opetella normaalin kotikoiran elämää turvallisessa ympäristössä, jossa rapsutuksia on saatavilla mieluusti kellon ympäri.

6.3.2017
Myös ihastuttava Tida on varattu ikiomaan kotiinsa.

————————————————————————————————————————–

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Tida tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Tida saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Tida on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Tidan yhteyshenkilö: Matleena Grönroos

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: