Kodin saanut koira: TIN TIN (nyk. Timo)

Syntymäaika: 6/2018
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Mihaela Soare)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
23.11.2019

Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuu Mihaela Soare, joka tekee väsymättä töitä auttaakseen kaupunkinsa kodittomia koiria ja kissoja. Hän elää yhdessä äitinsä kanssa omakotitalossa, joka on täynnä Mihaelan pelastamia eläimiä. Koirat elävät Mihaelan kotona kodinomaisessa ympäristössä, jossa Mihaela tekee kovasti töitä tukeakseen niiden kasvamista kotikoiran aluiksi esimerkiksi opettamalla niille hihnakävelyä. Koiria on kuitenkin paljon resursseihin nähden, eikä jokainen koira saa aina tarpeeksi yksilöllistä huomiota Mihaelan sitkeästä yrittämisestä huolimatta. Koiria Mihaela pyrkii pitämään koiramäärän 12 – 14 koirassa, mutta välillä koiria saattaa olla jopa 26. Mihaelalla itsellään on 10 koiraa, jotka eivät sovellu adoptioon.  Koirat tulevat hänen luokseen pääasiassa kaduilta, mistä hän ne poimii talteen, mutta myös kunnallisilta tarhoilta ja jotkut koirat hakeutuvat Mihaelan portin taakse itsestään. Lisäksi ihmiset jättävät eläimiään hänen talonsa kulmille.

Suloinen Tin Tin päätyi Mihaelan hoiviin kunnalliselta tarhalta. Kunnalliset tarhat ovat surullisia ja lohduttomia paikkoja, joten Tin Tiniä ja sen veljeä Pulua todella lykästi, kun ne pääsivät Mihaelan luokse. Tin Tin on tomera nuori koirapoika, se on aktiivinen ja leikkisä ja tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Muiden koirien kanssa puuhastellessa Tin Tin haukkuu toisten koirien seurana, mutta ei haukuskele muuten vaan. Tin-Tinillä ei ole tapana vahtia resursseja, eikä se muutenkaan ole osoittanut minkäänlaista ongelmallista käytöstä. Ihmisten kanssa Tin Tin käyttäytyy sosiaalisesti ja se mielellään hakee itse huomiota. Käsittelykin sujuu täysin ongelmitta. Kaikenkaikkiaan Tin Tin vaikuttaa mukavalta ja mutkattomalta kaverilta, ja sopisi todennäköisesti monenlaiseen kotiin rakastetuksi perheenjäseneksi.

Tin Tin on kooltaan noin  30-35 cm korkea ja painaa noin 10 kg. Tin Tinillä on lyhyet jalat ja sen etujalat taittuvat hieman ulospäin. Tällaiset ns. barokkijalat ovat tavallisia pienillä koirilla, eivätkä ne vaikuta esimerkiksi Tin Tinin liikkumiseen, mutta tulevan kodin tulee olla tarkkana, että Tin Tinille ei kerry ylipainoa, joka voisi rasittaa niveliä.

Päivitykset
23.11.2019
Tin Tinin matka kotiin viivästyi, sillä Tin Tinillä todettiin sydänmato. Sydänmatotartunta hoidettiin Romaniassa ja tänään, pitkän odotuksen jälkeen Tin Tin kohtasi ensimmäisen kerran rakastavan perheensä. Kovasti odotettu Tin Tin tunnetaan jatkossa Timona. Paljon onnea ja iloa Timolle ja Timon perheelle.

24.8.2019
Ihanista ihanin lauantai tuo ihanista ihanimman uutisen: Tin Tin on varattu ja sen perhe jo kovasti odottaa sitä kotiin. <3

5.8.2019
Tänään on hyvä päivä, sillä Tin Tin pääsi mukaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan ja etsii nyt omaa kotia Suomesta.

____________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Tin Tin saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Tin Tin on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Jenni Ankelo

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: