Päivitetty 20.06.2019

Kotia etsivä koira: CHIARA


Syntymäaika: 2017
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
steriloitu

 

Perustiedot ja tausta
26.5.2019
Onevetin klinikka on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja kaikki Kulkurien kautta Suomeen tulevat koirat läpikäyvät tarkastukset ja muut tarvittavat toimenpiteet klinikan henkilökunnan toimesta. Klinikan omistajien, eläinlääkäripariskunnan Adina ja Dragos Vladutin perustaman One Rescue Associationin ylläpitämä Cosoban tarha toimii paikallisten kodittomien koirien suojapaikkana. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat oman kodin löytymistä.  Ei- toivottuja koiria hylätään tarhan läheisyyteen ja tuodaan tarhalle jatkuvasti, joten työ siellä on raskasta.

Sellainen on Chiarankin tarina. Sen omistaja toi sen noin kuukausi sitten tarhalle. Luopumisen syyksi voi riittää vaikkapa, että koira pissaa sisälle tai haukkuu. Chiaran entinen omistaja toi sen kuitenkin edes tarhalle, jossa se on turvassa ja saa nyt etsiä kotiaan Kulkurien adoptio-ohjelmassa. Chiara elelee tarhan sisäpihan ulkoilualueella useiden muiden koirien kanssa. Se käy kutsumassa niitä leikkiin ja usein saakin jonkun houkuteltua pieneen painiin. Jostain syystä kuitenkin se on useamman kerran muiden koirien härkkimisen kohteena. Näissä tilanteissa Chiara menee heti maahan selälleen ja saa tilanteen näin rauhoittumaan. Se kuitenkin nousee heti ylös, kun tilanne on ohi ja jatkaa jolkotteluaan. Se ei myöskään tunnu olevan kovin varuillaan muiden koirien suhteen, vaan hoitaa tilanteen kerralla kuntoon. Ihmisen kanssa Chiara on kuin kotonaan ja mitä enemmän sen ympärillä touhutaan, sen tyytyväisempi se tuntuu olevan saadessaan osallistua. Sen ei kuulla haukkuvan, joten kerrostalokin voisi sen kohdalla tulla kysymykseen. Chiaralla on upea musta ja laineikas turkki ja hauska töpöhäntä, mikä väpättää paljon.

Chiara on kooltaan noin 45 cm ja 18 kg.

Päivitykset
26.5.2019

Toukokuussa Romaniassa vierailleet aktiivimme tapasivat myös Chiaran. Chiara asustelee Cosoban tarhan pihalla vapaana, mutta aktiivimme eivät tapaa sitä ensimmäisen tarhapäivän aikana ollenkaan. Syy selviää seuraavana päivänä, sillä he huomaavat, ettei Chiara ole heistä lainkaan kiinnostunut, vaan se on mielestään kokopäivätöissä tarhan miesten kanssa kantamassa ruokaa ja purkamassa lentobokseja, rakentelemassa uusia häkkejä ja trimmaamassa nurmikkoa. Adinaa, tarhan eläinlääkäriä se käy moikkaamaassa tuttavallisesti, mutta Adinakin sanoo, että Chiara mielellään olisi vaan koko päivän työmiesten kanssa hommissa mukana, eikä se oikein muusta välitä. Chiara on melkoisen täpäkän oloinen tyttö ja muutaman kerran nosteleekin liian tungettelevalle koiralle ylähuultaan varoittavasti. Ruoastaan se vaikuttaa olevan jonkin verran tarkka myös, kuten toki moni muukin pihakoirista.

Lisätty kuvia ja video.

25.3.2019
Chiara aloitti kotinsa etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Chiara saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Chiara on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nora Anttila

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa