Kotia etsivä koira: TINASI (molossilapset)

Syntymäaika: 10/2021
Sukupuoli: Narttu
Ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:cm/kg

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta:

5.12.2023

Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse:  ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120-150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen vuoksi koirien määrä tarhalla on tällä hetkellä noin 190 koiraa. 

Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. 

Tinasi on löydetty Bukarestista Carmenin työpaikan läheltä pieninä pentuina pahvilaatikkoon hylättyinä. Asuu samassa häkissä veljensä Taco B:n ja muiden pentujen kanssa. On kuuden koiran isossa häkissä pahnanpohjimmainen, alistuva ja väistää konflikteja. Kun aktiivit menevät häkkiin Tinasi hetken aikaa tuumailee, että mitäs nyt tapahtuu ja sitten hyppääkin Sallan syliin. Ei näytä niin selkeästi molossilta kuin veljensä. Ei kuulemma hauku ollenkaan tarhalla. Antaa silitellä miten vaan ja rauhoittuu nopeasti. Rauhallisempi ja harkitsevaisempi kuin veljensä.

Sisarusten suonissa virtaa ulkonäön perusteella jonkin verran molossiverta. Tämän vuoksi tulevalta kodilta edellytetään aiempaa koirakokemusta, mieluiten vahvarotuisista koirista. Tinasi tulee rotuperimänsä johdosta tarvitsemaan kodin, jossa se saa riittävästi liikuntaa ja oikeanlaista aivotyöskentelyä sekä johdonmukaisen, positiivisiin metodeihin perustuvan kasvatuksen.

Tinasi on melko isokokoinen koira, arviolta n. 55cm ja 25kg. Väritykseltään Tinasi on kauniin harmaa.

Päivitykset:

5.12.2023

Tinasi tavattiin lokakuussa aktiivimatkalla. Tinasin kuulumiset ei ehkä ole niin kivoja kuin mitä toivoisi kuulevan. Se on selvästi kipeä. Kulkee jäykästi, liike näyttää erikoiselta, vaikuttaa ontuvan/ arkovat etujalkojaan. Videolta näkee, että ontuu oikeaa etujalkaa ainakin. Tinasi on menossa lääkärin tutkimuksiin.

Tinasi tulee varoen ihmisen luo kuin pyytämään päästä silittämistä, mutta lähtee sitten kuitenkin pois. Rauhallinen tapaus ja seurailee vähän etäämmältä tilannetta. Aktiivin liikkuessa häkissä Tinasi haluaa kauemmas tilanteensa miettimään, että mitähän seuraavaksi tapahtuu. Säikähtää vähän nousevaa kättä. Väistää myös samassa häkissä olevaa reippaampaa pentukoiraa. Tinasi on myös päässyt aika paksuun kuntoon tarhalla ollessaan.

Lisätty uusia kuvia ja videoita.

29.6.2023

Voi surusilmäinen Tinasi. Aktiivimme tapasivat Tinasin jälleen toukokuussa. Kun aktiivit menevä häkkiin, Tinasi perääntyy latoon sisälle. Carmen on edelleen Tinasin suuri tuki ja turva, ja aika pian hän rohkaistuukin haistelemaan Carmenia namien toivossa. Alkuun Tinasi säpsähtää äkillisiä liikkeitä ja kolahduksia, ja perääntyy latoon/nurkkaan kun tällaisia häiriöitä tulee. Kun akttiivit on ollut häkissä hieman pidempään keskittymättä Tinasiin hän tuntuu hieman rentoutuvan, ja sen ujous vaikuttaakin olevan enemmän tottumattomuutta kuin arkuutta.

Aiemmin (10/2022) vatsassa havaittu patti oli tutkittu olevan napatyrä, ei tunnu häiritsevät Tinasia.

Tinasi asuu tällä hetkellä Jimelicon, Pesosen ja aremman ei ohjelmassa olevan koiran kanssa. Tinasi väistää ahneempia ja reippaampia koiria. Tinasi vaikuttaa olevan melko pehmeä ja herkkä luonteeltaan.

Lisätty kuvia ja video.

14.3.2023

Tinasi asuu yksin, entinen häkkikaveri Pupitzei on lähtenyt jo Suomeen. Tinasi on saamassa pian uuden häkkikaverin, tuleva kämppis on joku seniorikoira. Tinasin katseessa on jotain tosi kaunista, sellainen surusilmä, huoli ja hämmennys näkyy katseessa. Aktiivien saapuminen häkkiin jännittää hieman mutta Carmen, joka on Tinasille entuusestaan tuttu on sille selvästi erityisen tärkeä ja Tinasi meneekin Carmenin luo halimaan ja hakemaan tukea. Tinasi on kuin seinämaalaus, ei tee itsestään numeroa. Ympäristö on sille selvästi todella vaikea.  Aktiiveitamme Tinasi katsoo alkuun huolestuneena, kuitenkin ottaa herkkuja kädestä ja maasta, varoen ja tutkiskellen, haistelee ja pohtii asiaa. Carmenin mukaan Tinasi ei ole kovin herkkujen perään. Jotain ihmeellistä oli aktiiveiden tuomissa herkuissa (frolic ja naturis makkara) koska Tinasi hieman jopa innostuu niistä, nappaa kädestä niitä niin innoissaan että yksi aktiiveistamme saa mustelman sormeen hampaista. Tämän jälkeen nähtiin Tinasilla jopa varovainen pieni hännänheilaus <3 Voi kun tämä pieni kulta pääsisi pian omaan kotiin.

Lisätty kuvia ja video.

6.10.2022

Aktiivit tapaavat Carpen tarhalla Tinasin. Veljen Tacon muutto omaan kotiin Suomeen on ollut ok, ehkä jopa hyväksi Tinasille. Tinasi on muuttanut eri häkkiin, uuden koiran kaveriksi (uusi 74). Vaikka uusi häkkikaveri on aika häsläävä, on yhteiselo sujunut Carmenin mukaan hyvin. Tinasi on reipastunut hurjasti sitten viime kerran, vaikka edelleen jännittää ja on tottumaton. Tinasi uskalsi tulla heti häkkiin menneen aktiivin luo. Saadessaan tilaa, maistuvat herkut suoraan kädestä. Ylhäältä päin tulevat nopeat liikkeet ymmärrettävästi jännittävät, muttei pakene. Tinasi kävi välillä lyhyesti tauottamassa kopin takana.  Carmen on Tinasille tuttu ja Tinasi turvautuukin häneen vahvasti, Carmen sai rapsutella ja halia Tinasia ihan miten vain. Myös häkissä ollut aktiivimmekin sai rapsutella hetken häkissä olon jälkeen Tinasia rauhallisesti leuan alta. Tinasi sai häkissä välillä stressihepuleita. Carmenin mukaan Tinasi tulee toimeen hyvin urosten kanssa, mutta ei vielä ohjelmassa olevan tyttökoiran kanssa Tinasi ei tullut toimeen. Vierailun aikana Tinasin ei kuultu haukkuvan.

Tinasilla on tällä hetkellä isohko patti vatsan alla, Carmen on viemässä Tinasin check-uppiin viikon-kahden sisään. Lisätty kuvia ja videoita.

17.6.2022

Kesäkuun aktiivireissulla Romaniaan aktiivimme tapasivat Tinasin. Ulkonäkö on muuttunut jo kovasti edellisestä vierailusta, Tinasi näyttää jo aikuisemmalta koiraneidiltä. Hän asuu veljensä Taco-B:n kanssa. On selvästi arka, kulkee ujosti häntä koipien välissä. Tinasi antaa Carmenin koskea, ja pitää hänestä kovasti (häntä heiluu). Tinasi pysyy ihmisen lähellä, vaikka jännittääkin. Uskaltautuu ottamaan nameja suoraan kädestä ja pysyy niitä ottamassa useamman namin ajan.  Selvästi Taco B vie tilaa Tinasilta. Tinasi on kiinnostunut, hakeutuu ajan kanssa oma-aloitteisesti aktiivien vierelle, kunnes Taco B ärähtää ja Tinasi väistää. Alussa Carmen pakotti Tinasin pysymään häkin edessä, Carmen ei päästänyt sisälle piiloon. Carmen kertoo myös, että Taco B dominoi häkissä  ja Tinasi jännittää Taco B:tä tästä syystä ymmärrettävästi aika paljon.  Taco B on varattu omaan kotiinsa, joten voisi olettaa, että toisessa seurassa missä Tinasi saa tilaa ja edetä omalla tahdillaan hän saattaa hieman avautua ja reipastua ajan kanssa.

Lisätty kuvia ja videot.

18.4.2022

Molossilapsi Tinasi aloitti oman kodin etsimisen Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

————————————————————————————————————————————————————————-

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Tinasin rotuperimästä johtuen sen kotiehdokkaiden haastattelut tullaan suorittamaan kahden henkilön toimesta ja lisäksi kotiehdokkaille tullaan tekemään kotikäynti ennen koiran varausta.

Tinasi saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Tinasi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Anne-Mari Vihtonen.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: