Kodin saanut koira: TINNI W (Radiopentue)

Syntymäaika: 08/2021
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
10.2.2022

Romaniassa, Grădiştean kylässä, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana ja on Kulkurien pitkäaikaisimpia yhteistyökumppaneita. Luiza ja hänen aviomiehensä Stefan pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 40 koditonta koiraa kerrallaan. Osa koirista asuu sisätiloissa ja osa melko tilavilla, aidatuilla alueilla talon pihalla. Koiria päätyy Luizalle hänen tai kyläläisten löytäessä niitä lähialueelta pelloilta, metsistä tai teiden varsilta ja ne ovat yleensä entisiä omistettuja ja sittemmin hylättyjä koiria tai näiden jälkeläisiä.

Luiza ja Stefan huolehtivat kahdestaan eläimistään ja lisäksi he pyrkivät toimimaan aina resurssiensa salliessa alueella kestävän eläinsuojelutyön parissa sterilointikampanjoita järjestäen, jotta jonain päivänä alueella olisi vähemmän kodittomia eläimiä. 

Radiopentueen tarinan alku on karu. 20.9.2021 Luiza sai viestin tien varteen kuolleesta koirasta, jonka pienet pennut pyörivät avuttomina sen ympärillä. Luizan mies Stefan kiiruhti paikalle ja löysi luurangon laihat, noin kuuden viikon ikäiset pennut emonsa ääreltä. Stefan vei pennut suoraan eläinlääkäriin, missä niitä alettiin hoitaa aliravitsemuksen ja ulko- ja sisäloisien vuoksi. Pennut jäivät loppuvuodeksi klinikalle ja sittemmin One Rescue Associationin tarhalle, jotta niitä pystyttiin hoitamaan hyvin. Pennut sairastivat myös yleisen, mutta vaarallisen pentujen taudin, parvon, mutta selvisisivät siitä kaikki kuin ihmeen kaupalla.  Helmikuun alussa pennut siirtyivät Luizan ja Stefanin kotitarhalle. Luizan luona pennuilla on enemmän tilaa ja ympäristö on vähemmän koiramäärän ansiosta stressittömämpi ja Luiza myös pystyy viettämään enemmän aikaa pentujen kanssa, mikä on tärkeää niiden sosiaalistumisen kannalta.

Radiopentue menetti siis emonsa noin kuuden viikon ikäisinä, mutta ne ovat onneksi saaneet kasvaa toistensa kanssa oppien tärkeitä koiran elämän taitoja, kommunikointia, leikkimistä ja resurssien jakamista. Pennut ovatkin leikkisiä, energisiä pikku vilpereitä, joita ei moni huoli maailmassa paina. Päivitämme pian lisää persoonakohtaisempia tietoja pennuista, kunhan Luiza viettää niiden kanssa vielä muutaman päivän niihin lisää tutustuen.

Radiopennut ovat pienikokoisia ja ne jäävät aikusinakin pieniksi / pieniksi keskikokoisiksi.

Tinni W, Janni ja Hartlin ovat tällä hetkellä noin 6-7 kg, Jone noin 9-10 kg ja Perälä 11-12 kg. Pennut ovat syntyneet elokuussa 2021.

Radiopennut etsivät sitoutuneita ja motivoituneita koteja, jossa niille tarjotaan kosolti liikuntaa, turvallisuutta, aktiivista elämää, virikkeitä ja positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutusta. Koteja, jossa he saavat kasvaa onnellisiksi ja tasapainoisiksi perheenjäseniksi kukin oman äänensä taajuuksille saaden.

Päivitykset

11.4.2022
Tinni saapui omaan kotiin 9.4.2022

8.3.2022
Tinni on varattu omaan kotiinsa Suomeen.

7.2.2022
Radiopentue aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.

10.2.2022
Radiopentue etenee Luizan turvallisessa huomassa hurjaa vauhtia ja ne vapautuvat ja tulevat yhä avoimemmiksi ja leikkisimmäksi päivittäin. Janni, Tinni, Hartlin ja Perälä ovat jo Luizan kanssa täysin sosiaalisia, Jone harkitsee lähikontaktia ihmisen kanssa vielä hieman, mutta hänkin lämpenee koko ajan lisää. Tinni on toistaiseksi haukkunut Luizan luona vain vähän silloin tällöin.

Lisätty uusia kuvia.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Tinni W saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Tinni W on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Salla Honkapää (harkitut yhteydenotot sähköpostitse)

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: