Kodin saanut koira: TREAT (Halloween-pennut)

Syntymäaika: noin 1/2022
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (M.G. Rescue)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
11.1.2023

Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit on tehnyt yhteistyötä Mihain kanssa useiden vuosien ajan. Tarhalla asuu kerrallaan noin 50-60 koiraa ja niistä huolehtii päivittäin Mihain lisäksi yksi työntekijä. Tarhaa on rakennettu vuosien ajan ja sitä parannetaan edelleen jatkuvasti. Mihai haaveilee myös saavansa tarhan yhteyteen tilat sterilointien tekemiseen, jotta hän pystyisi jatkossa keskittymään entistä enemmän kodittomien koirien tilanteen ennaltaehkäisyyn kestävän eläinsuojelutyön keinoin.  Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita rescue-eläimiä, kuten kissoja, lehmiä, lintueläimiä, vuohia ja hevosia.

Halloween-pennut ilmestyivät aivan pikkupentuina pahvilaatikossa hylättyinä Mihain tarhan eteen maaliskuussa 2022. Mihailla ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin ottaa pienet pennut tarhalle. Lokakuussa 2022 pentue pääsee vihdoin mukaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Treat, Trick, Ghost, Mummy ja Witch ovat kasvaneet koko elämänsä tarhan aitojen sisällä ja niiden kokemukset ympäröivästä maailmasta ovat hyvin rajoittuneita. Niiden rotuperimästä tai kasvun mukana tuomista luonteenpiirteistä ei ole vielä mitään varmuutta tai tietoa tässä vaiheessa. Pennut ovat myös tottuneet elämään toistensa seurassa pienessä tilassa ja muutos uuteen voi olla niille shokki, joka voi aiheuttaa odottamatontakin käytöksen muutosta.

Treat on tarhalla syyskuussa tavatessa todella innoissaan vieraista. Treat on pentumainen, energinen ja iloinen väkkyrä. Se ottaa namit kädestä ja nousee vasten sekä pusuttelee. Treat on luottavainen ja hyvin ihmisrakkaan oloinen. Pentueen kesken kaikki nartut tulevat hyvin toimeen keskenään eikä niillä Mihain mukaan ole esimerkiksi resursseista kiistaa. Mihai kertoo pentujen tulevan toimeen myös kissojen kanssa. Pennut eivät hauku tavatessa.

Treat etsii kotia, jossa sitä osataan tukea ja opastaa kohti kotikoiran elämää positiivisesti vahvistaen. Kotia, jolla riittää huumorintajua energisen pennun kujeiluun sekä ymmärrystä Treatin lähtökohdista. Kodin tulee ymmärtää ajan antamisen, sitoutuneisuuden sekä lajityypillisen tekemisen tarjoamisen merkitys.

Treat ja muut Halloween-pennut ovat nyt kooltaan noin 40-45 cm sekä yli 15 kiloisia ja he kasvavat keskikokoisiksi.

Päivitykset

29.4.2023
Treat  saapui omaan kotiinsa Suomeen

20.2.2023
Treat on varattu tänään omaan kotiinsa Suomeen <3

11.1.2023
Saimme tarhalta videoterveiset suloisesta Treatista, video lisätty profiiliin. Missähän tämän tytön oma koti olisi?

17.10.2022
Treat hyppää mukaan Kulkrien adoptio-ohjelmaan!


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Treat saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Treat on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Yhteyshenkilö: Olga Karttunen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: