Kodin saanut koira: NÖPPÖ

Syntymäaika: 11-12/2021
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosesiin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

20.2.2023
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Suloinen Nöppö löytyi metsän reunasta hylättynä. Samaan paikkaan on hylätty muitakin koiria ja välillä metsästäjät ovat ampuneet siellä niitä. Nöppö kuitenkin pääsi tarhalle turvaan joulukuun alkupuolella. Nöpön elämästä ennen tarhalle tuloa ei tiedetä mitään.

Kulkurien aktiivit tapasivat pikkuisen Nöpön ensimmäisen kerran tarhalla helmikuun alussa. Aktiivit olivat pienellä sisäpihalla tapaamassa muita koiria, kun Adina toi Nöpön paikalle erään toisen pienen koiran kanssa. Alussa Nöppö oli hyvin jännittynyt ja kierteli sisäpihan reunoja pitkin vähän hätääntyneen oloisena. Nöppö säikähteli vieraiden ihmisten liikkeitä ja toiset koirat lähtivät myös jahtaamaan sitä, mikä varmasti osaltaan pahensi tilannetta. Vähän aikaa pihalla oltuaan Nöppö alkoi kiinnostua ihmisistä! Nöppö alkoi pyöriä ihmisiä lähempänä eikä oikeastaan piitannut enää vieraista ihmisistä, kun vierailijat eivät kiinnitä siihen huomiota. Hetken päästä Nöppö jo leikkikin sille tutun koiran kanssa eikä enää välittänyt, vaikka toinen koira tuli vähän kiusaamaan sitä. Aktiivit alkoivat heitellä nameja Nöpölle ja se söikin heitetyt namit, minkä jälkeen se kävi nappaamassa aktiiveilta pari kertaa nopeasti namit kädestä. Nöppö oli selkeästi utelias ihmisiä kohtaan, mutta sitä jännitti, jolloin se alkoi hepuloida ja hyppeli vieraista ihmisistä pienen matkan päässä.  

Aktiivit menivät klinikan tiloihin sisälle ja pyysivät Adinaa tuomaan Nöpön sinne myös, jotta Nöppöä voitiin arvioida myös erilaisessa tilanteessa. Klinikan tiloissa Nöppö ujosteli edelleen eikä se syönyt nameja ollenkaan aluksi. Nöppö pyöriskeli ihmeissään ympäriinsä eikä pystynyt ensin oikein rentoutumaan. Klinikalla oli sisällä muitakin koiria ja aktiivit välissä rapsuttelivat niitä. Aktiivit jättivät Nöpön huomioimatta, mutta juttelivat ääneen keskenään. Adina tuki Nöppöä juttelemalla sille ja huomioimalla sitä. Nöppö hakeutui  koko ajan aktiiveita lähemmäs ja kun aktiivit olivat viettäneet pidemmän ajan sisätiloissa, söi Nöppö muutamia nameja lattialta. Nöppö antoi myös koskea, mutta ei oikein pitänyt siitä vaan lähinnä jähmettyi paikalleen.
Nöppö on herkkä ja ujosteleva koira, jolla tulee olla ehdottomasti reipas koirakaveri tulevassa kodissa opastamassa sitä uuteen elämään. Nöppö alistuu helposti toisille koirille, joten Nöpön tulevan koiraystävän tulisi olla reilu toisten koirien kanssa. Nöpön tulevan perheen ihmisellä tai ihmisillä tulisi olla kokemusta tai ymmärrystä herkemmästä koirasta. Nöppöä ei luovuteta vilkkaimpaan ympäristöön ja kerrostalo ei ole sen kohdalla ensisijainen asuinmuoto. Rauhallinen asuinpaikka ja asuinmuoto varmasti ovat Nöpölle parhaat. Nöpön kotiutuminen voi viedä kauan aikaa ja sen kanssa pitää harjoitella kaikki kotikoiran taidot alusta lähtien.

 

Nöpön turkki tulee vaatimaan hoitoa, varmasti ainakin harjausta ja ehkä trimmausta tai nyppimistä. Nöppö pitää rauhassa opettaa turkin käsittelyyn koiralähtöisin menetelmin. Nöppö on kooltaan n. 32 cm ja 7 kg. 

Päivitykset

29.4.2023
Nöppö saapui omaan kotiinsa Suomeen

20.2.2023
Suloinen Nöppö aloittaa oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa!

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Nöppö saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Nöppö on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilönä toimii Iris Vainio

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: