Kodin saanut koira: TUPUNA

Syntymäaika: 2018-2019
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Assosiation)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

31.12.2020
Romanian eläinsuojelu- ja kulkukoiratilanne on lohduton. On normaalia hylätä kotikoiriakin milloin pellon ja milloin tien laitaan, pahvilaatikossa tai pahimmassa tapauksessa suljetussa pussissa. Joillekin koirille osuu kuitenkin onni kohdalle ja ne pääsevät kadulta tarhalle jonkun eläinsuojelijan löytämänä tai pyydystämänä ja pääsevät aloittamaan loppuelämän kodin etsinnän. Adina Vladut on eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Kaikki Kulkureiden kautta tulevat koiran kulkevat tämän klinikan läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adinalla on takanaan 20 vuoden ura eläinlääkärinä, ja lähes yhtä kauan hän on auttanut Romanian kodittomia koiria. Adina otti suuren askeleen eteenpäin rescuetyössään vuonna 2015, kun hän vuokrasi Cosoban kylästä vanhan, ränsistyneen maatilan tontteineen, johon rakentui Cosoban tarha. Vuonna 2017 Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen, jonka kautta Kulkurien adoptio-ohjelmaan on valittu paljon koiria.  Adina viettää Cosoban tarhalla huomattavan paljon aikaa. Hän huolehtii jatkuvasti koirien lääkitsemisestä, adoptiovalmisteluista ja tarhan kehittämisestä.

Tupunan tarina on romanialaisittain surullisen tavallinen. Se on joutunut synnyttämään pennut, joiden kanssa se on elänyt pellolla. Kaikki pennut ovat valitettavasti kuolleet pellolle, mutta Tupunan joku paikallinen nainen oli onneksi käynyt viemässä Cosoban tarhalle. Tupunaa kuvaillaan tarhalla ystävälliseksi ja rauhalliseksi sekä ihmisille että muille koirille.

Tupuna on arviolta 1-2-vuotias. Painoa tällä neidillä on noin 10 kiloa ja korkeutta 40-45 cm.

Päivitykset

21.1.2021
Pieni ja suloinen Tupuna matkusti oman perheensä luokse 16.1. <3

31.12.2020
Onnekas Tupuna tuli suoraan varattuna sivuille ja häntä odottaa Suomessa ikioma perhe <3


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Tupuna saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Tupuna on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Olga Karttunen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: