Kodin saanut koira: VALO (Nyk. Cabo)

Syntymäaika: n. 2017
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta:

13.5.2021
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Se on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Kaikki kauttamme Suomeen saapuvat koirat kulkevat tämän tarhan kautta, jossa niille tehdään kaikki tarvittavat valmistelut lentoa varten.

Valon tarina alkaa siitä että paikalliset ihmiset ja One Rescuen tarhan työntekijät olivat nähneet Valon silloin tällöin vilaukselta muutaman kuukauden ajan tarhan läheisillä pelloilla. Eräänä päivänä yksi paikallinen nuori poika onnistui houkuttelemaan Valon luokseen ja ottamaan sen kiinni. Pojalla oli jo ennestään pieni koira kotona, eikä hän saanut  vanhemmiltaan lupaa pitää Valoa tämän suuren koon vuoksi. Poika halusi kuitenkin autaa Valoa ja hän toi sen Adinalle One Rescuen tarhalle. Valon iho ja turkki oli löydettäessä huonossa kunnossa, se kärsii syyhypunkista ja on saanut siihen saapumisestaan lähtien hoitoa. Valolla on paljon arpia jotka osittain ovat syyhypunkin ja tästä johtuvan raapimisen ja kirputtamisen aiheuttamia, osittain toisten koirien tekemiä jälkiä muistuttamassa kadulla eletystä ajasta. Kadulla elo on raadollista ja etenkin ruoasta voi selviytymisen nimissä tulla koirien kesken tappeluita, vaikka nämä koirat eivät yleisesti ottaen olisi ja vaikka Valo itse ei osoita perusluonteeltaan agressiivisuuden merkkejä.

Dr. Adina kuvailee Valoa avoimeksi koiraksi joka hyväksyy ja tykästyy uusiinkin ihmisiin mutkitta. Se on iloinen persoona ja sen kaunis nimi kuvastaa hyvin sen olemusta, kaikesta kokemastaan katuelämästä huolimatta se suhtautuu valoisasti elämään eikä ole menettänyt elämän iloaan, päinvastoin. Tarhalla pidetään Valosta kovasti ja työntekijät tietenkin toivovat  ihan kaikkien koirien löytävän kodin, mutta Valosta toivotaan erityisesti että se tulisi nähdyksi ja saisi ansaitsemansa mahdollisuuden rakastettuna kotikoirana. Valon arvellaan olevan cane corso sekoitus.

Valon reagointia muihin koiriin on testattu ja kuvattu videolle, aidan ollessa välissä suhtautuminen toisiin on kohteliasta. Ilman aitaa välissä reagointia toisiin koiriin ei ole kuitenkaan testattu sen suuren koon ja voimakkuuden takia.  Tulevalta kodilta edellytetään kokemusta vahvaluonteisista, molossirotuisista koirista, eikä Valoa luovuteta varmuuden vuoksi ainakaan toisen uroksen kaveriksi. Myös narttukoiran kohdalla tullaan käyttämään erityistä harkintaa, ja kodissa on oltava eristysmahdollisuus koirille. Valo tulee rotuperimänsä johdosta tarvitsemaan kodin, jossa se saa riittävästi liikuntaa ja oikeanlaista aivotyöskentelyä sekä johdonmukaisen, positiivisiin metodeihin perustuvan kasvatuksen. Valo on tarhaoloissa hyvin perso ruoalle, Adina kertoo että se syö paljon ja söisi vielä enemmän jos saisi, Valoa on todennäköisesti helppo motivoida oppimaan ruoan avulla. Valoa ei luovuteta ensimmäiseksi koiraksi. Valo tarvitsee rotuperimänsä vuoksi tontin, jota vartioida. Näin ollen häntä ei luovuteta kerrostaloon, eikä taajma-alueelle, vaan Valo etsii kotia omakotitalosta haja-asutusalueelta.

Kokoa Valolla on noin 65cm ja 30kg.

 

Päivitykset:

27.9.2021

Valo, nykyisin Cabo matkusti omaan kotiinsa 25.9. Onnea tulevaan, koti ja Cabo!

15.8.2021

Onnekas Valo on varattu omaan kotiin.

13.5.2021
Saimme kuulumisia Valolta! One Rescue Associationin pitäjä, Dr. Adina kertoo Valon olevan kiltti poika, joka on ystävällinen ja aina iloinen saadessaan olla ihmisten lähellä. Valo myös kuulemma rakastaa ruokaa ja herkkuja, joten sitä on helppo motivoida niiden avulla oppimaan uusia asioita. Valo osaa kävellä hihnassa ja Adina sanoo että Valoa on helppo käsitellä ja hoitaa. Myös Valon iho ja turkki voivat jo paljon paremmin, kuten uusista kuvista ja videostakin voi nähdä.

Valo jatkaa kodin odottamista.

21.2.2021
Valo aloitti oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

—————————————————————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Valon rotuperimästä johtuen sen kotiehdokkaiden haastattelut tullaan suorittamaan kahden henkilön toimesta ja lisäksi kotiehdokkaille tullaan tekemään kotikäynti ennen koiran varausta.

Valo saapuu Suomeen asianmukaisesti kastroituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Valo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Harkitut yhteydenotot :   Nina Ehrström

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: