Kodin saanut koira: VASQUEZ, nykyisin OLLI

Syntymäaika: 2018
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Suomessa (Espoo)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedota ja tausta
29.11.2020
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Se on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Kaikki kauttamme Suomeen saapuvat koirat kulkevat tämän tarhan kautta, jossa niille tehdään kaikki tarvittavat valmistelut Suomeen saapumista varten. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Yksi Cosoban tarhan koirista oli Vasquez. Onnekkaana herrana Vasquez pääsi matkustamaan Suomeen kotihoitoon 5.9. Tarhalle saapuessa Vasquez on ollut hyvin arka, ujo ja epäluuloinen ihmisiä kohtaan, joihin se ei luota. Tarhalla Vasquez on tullut hyvin toimeen toisten koirien kanssa, eikä se ole ollut erityisen äänekäs. Vasquez haukkui tarhalla lähinnä silloin, kun muut koirat ympärillä haukkuivat.

Alkujärkytyksen jälkeen Vasquezin matka kotihoidossa on alkanut hyvinkin lupaavasti. Vasquez on nopeasti oppinut luottamaan kotihoitajaan ja sitä on saanut jo käsitellä jonkin verran, esimerkiksi varusteiden pukeminen ja peseminen sujuu hyvin ja herra on oppinut nauttimaan saamistaan rapsutuksista. Suloinen Vasquez vaikuttaisi olevan erityisen iloinen, leikkisä ja hassu pörröparta.

Hihnassa ja ulkona Vasquez liikkuu kuin vanha tekijä ja yhä enemmän se tekee tarpeitaan ulos. Vasquez liikkuu jo hienosti rappusissa ylös ja alas ja vastaantulevista koirista se ei välitä. Sen sijaan vastaantulevat ihmiset saattavat aiheuttaa Vasquezissa pelkoa ja epäluuloa. Esimerkiksi rapussa vastaantulevalle naapurille se murisi ja haukkui. Vasquez tulee tarvitsemaan tulevassa kodissaan positiivisia kokemuksia vieraista ihmisistä, jotta se saa enemmän itseluottamusta ihmisten kohtaamiseen. Vasquez kuitenkin oppii hyvin nopeasti luottamaan myös vieraisiin ihmisiin, pikku hiljaa Vasquez uskaltautuu lähemmäs ja ruoka on sille erityisen toimiva motivaattori rikkoa jännitystä. Jännittävissä tilanteissa rauhallisuus, kannustus ja kärsivällisyys ovat tärkeitä asioita Vasquezille. Ensisijaisesti Vasquez etsii rauhallisesta ympäristöstä aikuiskotia. Yksin ollessaan pikkuinen on jäänyt kaivamaan ulko-ovelle, mutta oli sitten rauhoittunut ja yksin ollessa se ei ole haukkunut tai huutanut hoitajan perään. Kovin ääniherkältä Vasquez ei vaikuta, sillä se ei välitä esim. pesukoneesta tai sähköhammasharjan äänestä.

Vasquez on hoikassa kunnossa ja sillä ei vatsa vielä toimi stressin ja ympäristön muutoksen vuoksi täysin normaalisti. Ruokahalua herralta löytyy runsaasti. Vasquezilla on töpöhäntä ja siitä ei juurikaan irtoa karvaa. Säkäkorkeutta Vasquezilla on noin 40 – 45 cm.

Herttainen Vasquez on hyvin ystävällinen ja kiltti ihmisiä kohtaan, joihin se luottaa, mutta jos vieras yrittää esim väkisin suorittaa sille hoitotoimenpiteitä se saattaa näykkäistä. Herra on siis vieraita kohtaan epävarma ja se ahdistuu, mikäli sitä pakotetaan. Reaktiivisen koiran kanssa on erityisen tärkeää osata lukea koiran eleitä ja käytöstä, jotta ei toivottuja tilanteita voidaan ennaltaehkäistä.

Vasquez painaa noin 12-13 kg.

14.12.2020
Olli on matkustanut omaan kotiin. Onnea suureen ja ihmeelliseen mailmaan Olli <3

29.11.2020
Ollin kodin etsintä jatkuu. Se etsii rauhallista, aktiivista ja koirakokenutta aikuiskotia tai vaihtoehtoisesti uutta kotihoitopaikkaa, missä asuisi jo valmiiksi Ollille reipas ja sosiaalinen koirakaveri. Ihana Olli on saanut valtavan määrän kotiehdokkaita, mutta valitettavasti ehdokkaiden joukosta ei ole vielä löytynyt oikeaa perhettä Ollille. Ollilla on ollut hoitopaikassa tiedettävästi kaksi kertaa fyysisen rasituksen jälkeen rajua liikettä sen takajaloissa. Tämä käytös muistuttaa jonkin verran epileptistä kohtausta, mutta Olli on täysin tajuissaan kohtauksen aikana. Olli on käynyt eläinlääkärissä Aistissa tutkimuksissa, jossa sille tehtiin kliininen, ortopedinen ja neurologinen tutkimus. Eläinneurologian erikoisasiantuntijan mukaan kyseessä ei ole epileptinen kohtaus, vaan kyseessä on koiran käytöksestä johtuva levottomuus ja lievä pakkoliikehäiriö. Koska Olli on muuten terve, eläinlääkärin mukaan tarkemmat tutkimukset ei ole tässä vaiheessa tarpeellisia ja tilannetta seurataan. Eläinlääkärikäynnin epikriisin sekä videot Ollin levottomuudesta saa tarvittaessa Ollin yhteyshenkilöltä. Olli on edelleen ihmisiä kohtaan epävarma ja liian jännittävässä tai kiihdyttävässä tilanteessa se reagoi puremalla. Tästä syystä Olli etsii perhettä, jossa ei ole lapsia. Paras asuinmuoto Ollille olisi omakotitalo tai rivitalo, mutta myöskään hyvin rauhallinen kerrostalo esimerkiksi metsän vieressä ei ole täysin pois suljettu vaihtoehto. Ulkona Olli on tavannut rohkean kissan, mitä Olli alussa kovasti ihmetteli ja kun kissa pysyi paikallaan, niin Olli alkoi pyytää sitä leikkiin. Kissa vastasi Ollille murinalla ja kyyristämällä selkänsä, jonka jälkeen Olli jätti kissan rauhaan ja suuntasi mielenkiintonsa muualle. Arvonsa tuntevan kissan kanssa, Olli saattaisi siis pärjätä samassa kodissa. Ulkona Olli saattaa epävarmuuttaan räyhätä vieraille ihmisille tai esim jos jonkin toisen koiran räyhääminen kiihdyttää Ollia, sen voi olla vaikea rauhoittua, jolloin käytös on myös reaktiivisempaa. Olli tykkää myös ulkona haistella pupujen jälkiä ja jahdata niitä. Jos Olli vetää hihnassa se hakee omistajalta namin, jolloin huomio kiinnittyy kontaktin ottamiseen ja luokse tuloon, kun hihna kiristyy. Todella suuria aarteita, esimerkiksi herkkuja Olli saattaa ajoittain puolustaa. Olli on todella energinen ja toimelias nuorimies, joka vaatii paljon muun muassa liikuntaa, nenä – ja aivotyöskentelyä sekä muita aktiviteetteja. Mikäli Olli ei pääse purkamaan energiaa, Olli kohdistaa tekemisensä ei toivottuihin kohteisiin, se saattaa esim tyhjentää kaappeja tai tulla koiraportista yli. Esimerkiksi työaamuisin hoitaja herää muutamaa tuntia ennen töiden alkua tekemään hajujäljen Ollille, jonka jälkeen se pärjää normaalin työpäivän verran tekemättä tuhoja. Olli siis vaatii tulevalta perheeltään todella sitoutumista ja aktiivisuutta. Yleisesti Olli on mennyt parempaan suuntaan, se on oppinut valtavasti ja kehittyy koko ajan. Olli on rauhoittunut käytöksen suhteen, se on oppinut, että ei tarvitse häslätä niin paljoa. Esimerkiksi ruokaa laittaessa, se ei enää ole väkisin tunkemassa mukaan ja se pystyy keskittymään koulutukseen paremmin. Olli myös murahtelee uusille asioille vähemmän, eli ainakin jonkin verran lisää itseluottamusta sille on kertynyt hoitopaikassa. Olli on täysin sisäsiisti ja pääsääntöisesti se ei hauku asuntoon kuuluville äänille, paitsi silloin, kun sillä on suuri määrä energiaa. Olli on oppinut luottamaan hoitajaan ja nykyään se antaa esim puhdistaa korvat, pukea hienosti valjaat ja sadeasun ja kuivata lenkin jälkeen jalat ja vatsan. Aikaisemmin Olli saattoi hieman nostella huuliaan jännittävissä tilanteissa, mutta hoitaja on siedättänyt ja opettanut todella taitavasti ja pitkäjänteisesti Ollille näitä uusia tilanteita namittamalla Ollia. Eläinlääkärissä Ollille laitettiin kuonokoppa ilman mitään ongelmia. Kaiken kaikkiaan Olli on erityisen sympaattinen, iloinen ja hellyttävä pikkuinen, joka tarvitsee ennen kaikkea huumorintajuisen perheen.

07.10.2020
Vasquez, jota kutsutaan nykyään nimellä Olli on sopeutunut loistavasti hoitopaikkaan. Olli on hyvin aktiivinen ja leikkisä ja se oppii valtavan nopeasti uusia asioita. Ulkona Olli liikkuu nenä maassa ja se tykkää jahdata muun muassa pupuja. Autojen, ohikulkijoiden tai pyöräilijöiden perään Olli saattaa myös syöksyä. Kissoja Olli ei ole tavannut. Hoitopaikassa Olli käy säännöllisesti juoksemassa liinassa ja koirapuistossa leikkimässä toisten koirien kanssa. Olli on myös hoitopaikassa harrastanut hajujälkeä, mitä se suorastaan rakastaa! Olli siis tarvitsee ehdottomasti hyvin aktiivisen kodin, jossa sille riittää virikkeitä, harrastuksia ja touhuttavaa. Ollia on opetettu esim istumaan naksuttimen avulla, joten olisi toivottavaa, että sama koulutustapa olisi käytössä myös tulevassa kodissa. Ollilla on pentumaista hammastelua ja se saattaa reagoida puremalla tilanteissa, joissa se kiihtyy. Olli on edelleen epävarma vieraita ihmisiä kohtaan sisätiloissa ja ajoittain ulkona. Se ei anna vieraiden koskea itseään ja sisätiloissa vieraiden kohtaaminen on selvästi jännittävämpää. Olli on tullut jokaisen koiran kanssa loistavasti toimeen, jonka se on tavannut ja olisikin toivottavaa, että Ollin tulevassa kodissa asuisi jo valmiiksi reipas koirakaveri. Olli etsii ensijaisesti koirakokenutta aktiivista aikuiskotia rauhallisesta ympäristöstä. On ehdottoman tärkeää, että tulevassa kodissa osataan ja pystytään työstämään Ollin reaktiivisuutta ja epävarmuutta.

07.09.2020
Vasquez on lisätty adoptio-ohjelmaan.

________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Vasquez saapui Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Vasquez on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Vasquezin yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: