Kodin saanut koira: VERNA

Syntymäaika: 2012
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Romania (Onevet, Cosoba)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta
18.3.2018

Eläinlääkäripariskunta Dragos ja Adina Vladutin omistama Clinica Veterinara OneVet on Bukarestissa sijaitseva eläinlääkäriklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäyvät koirat kulkevat. Dr Adina on lämminsydäminen eläinlääkäri, joka uurastaa väsymättömästi auttaakseen kodittomia eläimiä. Vuonna 2015 Vladutit osittain ostivat ja osittain vuokrasivat ison maatilan noin puolen tunnin ajomatkan päässä klinikalta sijaitsevasta Cosoban kylästä. Cosoban tarhalle on kunnostettu tiloja kodittomille koirille ja kissoille sekä klinikkahuone eläinlääkärin tutkimuksia ja toimenpiteitä varten. Tarhan kodittomat lisääntyvät vauhdilla, sillä koiria tuodaan tarhalle jatkuvasti lisää.

Cosoban työntekijä Georgiana on löytänyt Vernan kadulta.  Sen peräpää vuoti silloin eritettä, jonka takia sitä epäiltiin tiineeksi. Se ei ollut tiine vaan vuoto paljastui tulehdukseksi ja Verna sai tähän antibioottikuurin ja on nyt kunnossa. Verna on ollut nyt tarhalla vasta 10 päivää( maaliskuun alku ) ja ujoilee aktiivejamme hieman aluksi, mutta tuttujen ihmisten kanssa se on todella reipas. Se tulee kuitenkin hakemaan vierailtakin nameja vaikka pihalla on paljon tilaa väistää ja se voisi helposti hakeutua pois. Lähtee namin saatuaan suorastaan “käyntiin” ja iloisesti hupsuilee vieraan lähellä. Todella suloinen ja herttainen persoona! Tulee myös koiraporukassa hyvin toimeen kaikkien kanssa. Perso herkuille ja tätä voi käyttää koulutuksessa hyväksi. Ainakin vielä ollut hiljainen, mutta tämä voi toki muuttua, koska on äskettäin vasta tullut tarhalle.

Verna on kooltaan pieni keskikokoinen koira. Sen säkä on noin 40 cm ja painoa noin 15 kg.

7.9.2018
Verna matkasi omaan kotiinsa 25.8.
Hyvää elämää muruselle ja onnea kodille!

9.6.2018
Verna sai nimensä eteen tekstin varattu. Sitä odottaa ikioma koti ja oma perhe <3

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Verna saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Verna on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.
Tutustuthan ennen yhteydenottoa sivuillamme koiran omistajan oppaaseenluovutussopimukseen, adoptoitavan eläimenterveyteen ja kustannuksiin.

Vernan yhteyshenkilönä toimii Tanja Nummelin

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: