Kodin saanut koira: VOLO (Suomessa)

Syntymäaika: 2021
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Suomessa (Nurmijärvi)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
20.9.2023

Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit on tehnyt yhteistyötä Mihain kanssa useiden vuosien ajan. Tarhalla asuu kerrallaan noin 50-60 koiraa ja niistä huolehtii päivittäin Mihain lisäksi yksi työntekijä. Tarhaa on rakennettu vuosien ajan ja sitä parannetaan edelleen jatkuvasti. Mihai haaveilee myös saavansa tarhan yhteyteen tilat sterilointien tekemiseen, jotta hän pystyisi jatkossa keskittymään entistä enemmän kodittomien koirien tilanteen ennaltaehkäisyyn kestävän eläinsuojelutyön keinoin.  Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita rescue-eläimiä, kuten kissoja, lehmiä, lintueläimiä, vuohia ja hevosia.

Suloisen parivuotiaan pikkuherra Volon elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Kukaan ei tiedä, mitä kiemuroita Volon elämän alkutaipaleeseen on kuulunut, mutta jotenkin tämä ihastuttava poika oli kuitenkin joutunut rankkureiden käsiin ja sen tie kulki kunnalliselle koiratarhalle. Kunnallisilta koiratarhoilta koirat enää harvoin pääsevät pois.

Vololla kävi kuitenkin mieletön onni, kun Mihai huomasi suloisen pojan tarhalla vieraillessaan. Volon ihmisrakkaus ja elämänilo puhuivat sen puolesta, että Vololla voisi vielä olla edessään ihana elämä kotikoirana, kunhan saisi siihen mahdollisuuden Kulkurien adoptio-ohjelman kautta. Niinpä Volo pääsi M.G. Rescuen tarhalle, ja on nyt valmis aloittamaan oman kodin etsinnän.

Volo asusti tarhalla yhteisessä häkissä toisen uroskoiran, Pomen kanssa. Häärääjäkaksikko tuli keskenään hyvin juttuun, eikä tappeluita poikien välille näyttänyt syntyvän, vaikka molemmat olivat hyvin innostuneita niin saapuvista ihmisistä kuin nameistakin.

Kun yhdistyksen aktiivit saapuivat poikien häkkiin, oli Volo heti töpöhäntä vimmatusti heiluen ottamassa vieraita vastaan. Se oli kuitenkin kohtelias ja pysyi melko rauhallisena, vaikka tilanne selvästi olikin sille ihmeellinen. Volo otti herkut kohteliaasti ihmisen kädestä ja halusi kovasti pysytellä vieraiden lähellä. Kun ihminen oli lähdössä pois, lähti Volo seuraamaan tätä, ja kun se sai ihmiseltä rapsutuksia, nojaili se onnellisen näköisenä tämän kylkeen. Ihmiset vaikuttavat olevan Vololle kaikki kaikessa.

Volo voisi sopia monenlaiseen kotiin, sillä se vaikuttaa luonteeltaan tasapainoiselta ja ihmisrakkaalta. Kuitenkin kaikki suomalaisen kotikoiran elämään kuuluvat arjen jutut tulevat toki olemaan sille täysin uusia, ja totuttelu voi kuten minkä tahansa rescuekoiran kohdalla viedä aikaa. Aiemmin mahdollisesti hylätyksi tulleen koiran kohdalla on myös hyvä muistaa, että perheestä erossa oloa voi joutua harjoittelemaan.

Volo on kooltaan kompakti pikkukeskari, noin 43 cm korkea ja 12 kiloinen. Vololla on melko vahva alapurenta, joka ei nykyisellään kuitenkaan vaikuta vaivaavan Voloa mitenkään.

Päivitykset

20.9.2023

Volo tassutteli viime viikolla omaan kotiin, ikioman perheen luokse.

4.9.2023

Volo sai ihania uutisia – hänet on juuri varattu ikiomaan loppuelämän kotiin!

7.8.2023

Volo on ollut nyt hiukan yli viikon opettelemassa kotikoiran taitoja. Volo onkin erittäin taitava ja sopeutuvainen pienokainen. Lenkit sujuu mallikkaasti aina varusteiden pukemisesta muiden koirien ja ihmisten ohitukseen. Kaikki moikkailut muiden koirien kanssa menneet hyvin ja suhtautuu innokkaan uteliaasti muihin koiriin ulkona. Volo tulee loistavasti toimeen kotihoitoperheen kahden koiran (14v & 5v nartut) kanssa ja nuoremman kanssa innostuu leikkeihinkin, joten koirapuistoilun voisi kuvitella olevan Volon mieleen, varsinkin jos perheessä ei ole koirakaveria. Tekee pääosin tarpeet ulos, mutta esimerkiksi yön aikana on tehnyt vielä mallikkaasti tarpeitaan pentualustalle. Ei ole ihmisten poissa ollessa keksinyt mitään tuhotöitä, kenkiä on kannellut seurakseen sohvalle, mutta niitäkään ei ole purtu. Täysin yksin Volo ei ole koskaan ollut, koska perheen koirat ovat aina paikalla. Yksinoloa tuleekin tulevassa perheessä harjoitella pienin askelin etenkin, jos Vololla ei ole koiraseuraa ihmisten poissaollessa.

Volo rakastaa olla ihmisen lähellä ja nukkuukin yöt sängyn jalkopäässä ja aamulla huomatessaan ihmisten heräilevän, tulee innoissaan sanomaan hyvät huomenet. Volo ei ole kotihoitopaikassa haukkunut muutoin kuin satunnaisesti pyytäessään perheen koiraa leikkimään. Edes rapussa meneillään oleva putkiremontti ja rapussa hääräilevät ja kolistelevat työmiehet eivät aiheuta haukkumista ja rauhoittuu poran laulaessakin lepäilemään. Perheessä on 5-vuotias poika ja Volo pitää hänestä todella paljon, asettuu usein pojan viereen makoilemaan. Volo sopisi loistavasti siis myös lapsiperheeseen.

Volo ei ole vahtinut mitään leluja, herkkuja tai ruokaa, resurssit eivät vaikuta olevan ongelma eikä Volo yritä käydä varastelemassa muiden koirien ruokia tai herkkuja, kun niitä saavat. Hampaiden alapurenta ei tällä hetkellä vaikuta häiritsevän Voloa ja muun muassa luut hän pureksii aivan normaalisti.

30.7.2023

Volo on saapunut Suomeen. Volo vaikuttaa olevan varsin herttainen pieni mangusti, jolla on tapana tasapainotella takajaloilla ja kurkotella ihmisen syliin. Volon kuulumisia päivitetään hiukan lisää, kunhan se kotiutuu hieman hoitopaikkaan.

16.7.2023

Volo on onnekas koira, sillä se saapuu Suomeen 29.7 kotihoitoon opettelemaan kotikoiran elämää ja etsimään omaa loppuelämän kotiaan.

26.6.2023
Volo aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Volo on saapunut Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Volo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Volon yhteyshenkilönä toimii Laura Arala

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: