Kodin saanut koira: STARDUST MIX (Haribo pennut)

Syntymäaika: 09/2022
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
24.9.2023

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Stardust Mix tavattiin aktiivien toimesta tarhalla helmikuussa 2023. Stardust Mixillä on kolme sisarta ja pentue sai nimekseen Haribo pentue. Pentueeseen kuuluvat Suomessa kotihoidossa oleva Flower Sour ja omaa kotiaan tarhalta käsin etsivät Matador Mix ja Tropifrutti. Haribo pennut ovat päätyneet tarhalle joulun aikaan. Koiria hylätään jatkuvasti, eikä Adina muistanut mistä pennut ovat tulleet. Stardust Mix asuu muiden Haribo pentujen lailla pentuaitauksessa.

Stardust Mix on iloinen pentu ja tapaa avoimesti tarhalla vierailevat ihmiset. Aluksi se väistää suoraa kosketusta, mutta hakee itsenäisesti kontaktia ihmisiin. Seurailee innoissaan tarhan työntekijöiden puuhia. Stardust Mix antaa vierailijoiden nostaa syliin ja kun se lasketaan alas, niin se tulee heti takaisin ihmisten luokse. Ei siis järkyty syliin ottamisesta. Toisena vierailu päivänä on jo paljon reippaampi. Tyttönen on selvästi tottumaton kosketukseen, mutta antaa silti rapsuttaa. On ystävällinen muille pennuille.

Stardust Mix on reippaan oloinen pentu, mutta tottumaton, kaikki kotikoiran elämässä on sille uutta ja se tulee tarvitsemaan perheeltään paljon kärsivällisyyttä ja aikaa opetellessaan kotikoiran elämää sekä varmasti myös huumorintajua. Stardust Mix sopisi todennäköisesti monenlaiseen perhe kokoonpanoon. Tulevan perheen tulee sitoutua kouluttamaan koiraa positiiviseen vahvistamiseen perustuen ja koiralähtöisesti.

Helmikuussa Stardust Mix oli kooltaan noin 30 cm ja 5 kg.

Päivitykset:

24.9.2023
Suloinen Stardust Mix on vihdoin kotona. Onnea tulevaan koko perheelle!

11.8.2023
Ihana Stardust Mix on varattu omaan kotiin, onnea <3

2.7.2023
Stardust Mix tavattiin hyvin pikaisesti toukokuun tarha vierailulla. Tyttönen asuu tarhan sisäpihalla, jossa asuu paljon muitakin pikkukoiria ja pentuja. Pihan kaikki koirat ovat kovasti huomion tarpeessa, joten vierailijoiden oli tosi vaikea keskittyä yksittäiseen koiraan, kun kaikki koirat tunkevat heti paikalle hamuten ihmisen huomiota.

Stardust Mix ei tule ensimmäiseksi suuna päänä vierailijan luokse, mutta kun sitä pääsee lähestymään niin, että pihan kaikki muut koirat eivät ole ihmisen luona tungeksimassa, se antaa vierailijan rapsutella poskista ja kaulasta. Kuten kuvista ja videolta voi nähdä, Stardust Mixin etujalat ovat ns. barokkijalat, eli ne ovat nivelistä kääntyneinä ulospäin. Lisätty video ja kuvia.

24.3.2023
Stardust Mix aloitti oman etsimisen, toivottavasti se löytyy pian.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Stardust Mix saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Stardust Mix on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilönä toimii Pauliina Mustonen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: