Kodin saanut koira: ZAMINA (nyk. Ninni)

Syntymäaika: 2016
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
14.8.2019
Romaniassa kodittomia koiria on todella paljon. Suurin osa on hylätty kaduille ja teiden varsille kodeista, kun omistaja ei ole enää halunnut tai voinut pitää niitä kotonaan. Toisinaan omistaja on niin tietämätön, että vie koiransa suoraan kunnalliselle tarhalle, missä sen mahdollisuudet päästä enää koskaan elämään normaalia elämää ovat häviävän pienet. Onneksi kunnallisilla tarhoilla vierailee myös eläinrakkaita ihmisiä. Tällaiselta Zaminan entinen omistaja sai neuvon viedä koiran yksityiselle tarhalle sen sijaan, että hylkäisi sen löytämälleen kunnalliselle tarhalle. Niinpä Zamina päätyi Kulkurien yhteistyökumppanin Carmenin uudelle Carpen tarhalle, mistä käsin se nyt etsii ikiomaa kotiaan.

Zamina oli ymmärrettävästi alkuun tarhalle jouduttuaan hyvin hämillään uudesta ympäristöstä. Nyt se on jo tottunut paikkaan ja sen todellinen luonne on tullut esiin. Se on tyypillinen nuori ja isokokoinen koira, energiaa ja virtaa olisi paljon enemmän kuin häkissä saa kulutettua. Niinpä Zamina on häkissä hieman turhautunut. Tästä huolimatta se on äärettömän kiltti ja kohtelias ihmisiä kohtaan. Se on aina ensimmäisenä häkin ovella vastassa, mutta ei loiki päättömänä ympäriinsä tai muuten riehaannu, vaan seurailee kiltisti ihmisen vierellä saadakseen huomiota. Zamina touhuaa mielellään ihmisen kanssa ja se onkin hyvin motivoitunut selvittämään, millä ihmiseltä saisi vaikka namia ja parhaassa tapauksessa rapsuja ja rakkautta. 

Zamina on noin 60 cm korkea ja painaa noin 25 kiloa. Se on tarhalla todella hoikassa kunnossa. Zaminaa ei varmuuden vuoksi luovuteta toisen nartun kaveriksi. Zamina on kissatestattu ja ainakin tarhaoloissa se tulee hyvin toimeen kissojen kanssa.

Päivitykset

2.11.2019
Zamina lensi oman kotiinsa Suomeen, onnea yhteiseen elämään Zamina ja perhe.

16.9.2019
Zamina on varattu omaan kotiin.

14.8.2019
Aktiivien käydessä vierailulla, ystävällinen ja iloinen Zamina hyppää kopinsa katolle ja toivottaa vieraat pusuttelemalla tervetulleeksi sen häkkiin.  Se palaa toistuvasti vieraiden luo kiehnämään ja rapsutettavaksi,  ja nauttii silmin nähden ihmisten huomiosta. Zaminalle maistuu hyvin herkut, varmasti se opettelisi mieluusti uusia asioita, taitoja ja temppuja herkkujen avulla. Zamina on ihana, avoin ja tasapainoinen tyttö.

29.5.2019
Voi Zamina rakas, miten sinusta tekisi näkyvän? Kun aktiivimme toukokuussa saapuivat Carpen tarhalle, tarhalla asuva suomalainen eläinsuojelija Veera ja sekä Zamina itse tulivat tarhaa ympäröivässä metsässä sitä vastaan. Zamina käveli hienosti hihnassa Veeran kanssa ja vaikka se yllätettynä haukkui pari kertaa aktiiveille, kun nämä tulivat rämemetsässä vastaan isot ja pelottavat ruokasäkit kainalossa, se palautui nopeasti ja otti heidät hyvin vastaan. Veeran pihalla vapaana se käyskenteli rennosti ja haisteli hajuja paljon. Zamina on selkeästi toiminnallinen koira ja se haluaa touhuta ja olla mukana. Siitä saisi varmasti hyvän harrastuskoiran, mutta varmasti se viihtyisi myös harrastamattomassa kodissa, jos se vain saa riittävästi hommaa aivoilleen esimerkiksi arkijuttujen opiskelun muodossa. Pihalla sen ei kuultu haukkuvan, vaikka muualta tarhalta kuului haukuntaa. Zamina on hyvässä ja sopusuhtaisessa kunnossa ja pysyäkseen sellaisena, olisi jo korkea aika, että se pääsee omaan kotiin ja ennenkaikkea omien, rakastavien ihmistensä luokse.

Lisätty kuvia ja video.

3.5.2019
Kevään tullen aktiivimme matkasivat jälleen Romaniaan ja Carpeen, jossa Zamina onnellisena otti harvinaiset vieraat vastaaan. Se on pysynyt tarhallaolostaan huolimatta omana itsenään, se pitää ihmisistä ja ihmisten pussailemisesta eikä juurikaan jännitä tapaamista, vaan tulee vastaan innolla. Se asuu Cuzan kanssa ja ne tulevat pääosin hyvin  toimeen, ruoasta niille voi joskus tulla sanomista. Zamina on edelleen palveluskoiramainen koira, jonka kanssa on ihana pienikin hetki touhuta ja tehdä sen kanssa jotain. Se osaa keskittyä hienosti, kun keskittyä tarvitsee, joskin siinäkin harjoitus varmasti lisää sen taitoja. Valitettavasti Zamina katoaa sivuille tavallisen ulkonäkönsä takia, mutta sillä on jotenkin maaginen taito olla vahvasti hetkessä läsnä ja saada ihmiselle hyvä olo pelkällä olemassaolollaan. Se tuo valtavasti positiivisuutta tilanteeseen kuin tilanteeseen ja on kertakaikkisen hurmaava koira, josta on monenlaisen kodin iloksi.

21.10.2018
Aktiivimme vierailivat jälleen syksyn tullen myös Carpella ja tapasivat siellä iloisen ja touhukkaan Zaminan. Zamina on tarhalla alkanut puhjeta kukkaan ja siitä on kuoriutunut todellinen hassuttelija. Zamina oli rapsutuksia pyytäessään vaivihkaa itse omatoimisesti tutkinut vierailijoiden hyväntuoksuiset taskut. Zamina suhtautuu vieraisiin ystävällisesti, tosin miehet vielä hieman jännittävät sitä. Aiemmin syksyllä Zamina pääsi hihnalenkille ja oli vieraassa ympäristössä kulkenut reippaasti ja uteliaasti. Valjaiden pukeminen ja hihnassa kulkeminen sujuivat hienosti ja Zamina oli selvästi mielissään päästessään touhuamaan ihmisen kanssa. Se kaipaisikin jo kovasti omaan kotiin, jossa saisi touhuta ja liikkua yhdessä oman ihmisen kanssa.

15.7.2018
Zamina aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

____________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Zamina saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Zamina on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Taru Partanen


Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: