Kodin saanut koira: ZELIA (Team Mayors)

Syntymäaika: 08/2016
Sukupuoli: narttu
Ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

 

12.11.2016
Kulkurien Romanialaisen pääyhteistyökumppanin, OneVet-klinikan koiratarha sijaitsee Bukarestin lähistöllä, Cosoban kaupungissa. Tarha on tällä hetkellä täynnä hylättyjä koiria ja erityisesti pentuja on paljon. Vieraillessaan OneVetissa marraskuussa 2016, esiteltiin Kulkurien aktiiveille eräässä häkissä asuvat kahdeksan pentua. Ne eivät ole täyssisaruksia, mutta niiden historia on yhteinen ja hieman yllättävä. OneVetista kerrotaan Cosoban pormestarin tuoneen nämä pennut tarhalle hiljattain. Sitä ennen pennut olivat majailleet paikallisen koulun pihalla syöden ravinnokseen lasten poisheittämiä eväitä. Pentujen alkuperästä ei ole tietoa, mutta onneksi hyväsydäminen pormestari toimitti pennut turvaan. Nyt niillä on mahdollisuus selvitä ja löytää oma kotinsa Suomesta Kulkurien adoptio-ohjelman turvin. Nämä kahdeksan pentua saivat tiiminimekseen Team Mayors.

Zelia on pentukahdeksikon ujopiimä. Se on sisaruksiaan hieman arempi ja tahtoo helposti jännittää uusia tilanteita ja ihmisiä. Zelia ei kuitenkaan todellakaan ole mikään toivoton tapaus, vaan enemmänkin kaipaa vaan mahdollisuuksia, jotta saa oppia ja sosiaalistua. Nämä mahdollisuudet tulevan perheen täytyy olla valmis Zelialle suomaan.
Muuten Zelia on samanlainen ilopilleri kuin muut sisaruksensa. Zelia tykkää paljon muista koirista ja jännissä paikoissa hakee näistä huomattavasti turvaa. Rohkea, kiltti ja tasapainoinen koirakaveri voisi siis olla Zelialle hyväksi ja antaa tälle sen lajitoverin tuen, jota se kaipaa.

Zelian odotetaan kasvavan keskikokoiseksi.

21.02.2017
Aktiivimme tapasivat Zelian sisaruksineen tammikuun lopussa. Zelia oli jo viime vuonna sen tavatessamme arka ja hieman kaikki jännitti pientä neitiä. Tarhaolosuhteissa reipastuminen on tälläisessä tapauksessa melkeinpä mahdotonta, eikä sitä ole tapahtunut valitettavasti Zeliankaan kohdalla. Zelia mieluummin välttelee vieraita ihmisiä ja hakeutuu toisten koirien luokse turvaan. Tulevassa kodissa voisikin olla joku reipas ja tasapainoinen koirakaveri odotamassa, joka pystyisi näyttämään Zelialle mallia kotikoirien elämästä. Zelian olisi hyvä päästä mahdollisimman pian omaan kotiinsa reipastumaan ja nauttimaan elämästä. Muutama Zelian sisaruksista on päässyt Suomeen asti ja huolimatta ujosta käytöksestä tarhalla, nämä pennut ovat reipastuneet huimaa vauhtia. Zeliassa on mahdottomasti potentiaalia. Enää tarvitaan vain joku, joka näkee tämän tytön kauniin sisimmän.

17.04.2017
Tapasimme Zelian jälleen maaliskuussa. Zelia, niinkuin sisaruksetkin, ovat kasvaneet ja kaunistuneet hurjasti. Kaiken lisäksi Zelia onnistui yllättämään meidät totaalisesti. Ennen niin arka ja vetäytyvä Zelia näytti itsestään nyt aivan toisen puolen. Zelia kulki reippaasti sisätiloissa ja tuli meitä reissulaisiakin moikkaamaan epäilyksettä. Tyttö oli reipastunut hurjasti ja oli kuin kala vedessä. Kuvatessamme pentuja Zelia tuli makailemaan aivan eteemme ja katseli ihmeissään kuvia räpsivää aktiiviamme. Tytössä on selvästi aivan äärettömästi potentiaalia ja oma koti olisi monen kuukauden odottelun jälkeen enemmän kuin ansaittu.

Zelia tuli upeasti muiden koirien kanssa toimeen ja vaikutti erittäin sopuisalta. Jos joku koirista komensi, niin Zelia väisti nätisti ja jätti toisen omaan rauhaansa. Zeliaa voisi sanoa sellaiseksi kaikkien kaveriksi, joka ei turhasta hätkähtele.

Zelialla puuttui jonkin verran karvaa toisen silmän ympärysiholta. Onevetin eläinlääkäri epäili, että kyseessä olisi sikaripunkki. Zeliaa ollaan nyt lääkitty ja karva on kasvanut melkein kokonaan takaisin. Zelia itse voi erittäin hyvin ja oli pirteä ja hyvä kuntoinen nuorukainen.

25.05.2017
Zelian kesä alkaa mitä mahtavimmalla tavalla. Tyttö ollaan varattu omaan kotiinsa ja tulee matkustamaan sinne pian <3

06.06.2017
Zelia, pieni ujopiimä, lensi 4.6 Suomeen ja tapasi oman perheensä ensimmäistä kertaa. Onnea tulevaan Zelia ja perhe <3

—————————————————————————————————————————-

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli  Zelia tulee Suomeen steriloimattomana nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Zelia saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Zelia on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö Nora Anttila

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: