Kodin saanut koira: ZEN

Syntymäaika: 06/2016
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

8.11.2016
Kulkurien Romanialaisen pääyhteistyökumppanin, OneVet-klinikan koiratarha sijaitsee Bukarestin lähistöllä, Cosoban kylässä. Tarha on tällä hetkellä täynnä hylättyjä koiria ja erityisesti pentuja on paljon. Cosoban kylässä tiedetään, että OneVetissa koirista pidetään huolta, ja niinpä paikalliset ovat ottaneet tavaksi hylätä ei-toivotut pentunsa koiratarhan läheisyyteen. Mitäpä muutakaan eläisuojelija voisi tehdä, kuin ottaa huostaansa oman onnensa nojaan jätetyn pikkutirriäisen?

Yksi kymmenistä omaa kotiaan odottavista, romanialaisittain äärettömän onnekkaista pennuista on noin nelikuinen Zen. Kulkurien aktiivit tapasivat tämän “pikkumagnustin” vieraillessaan OneVetissa marraskuun alussa. Vierailun aikana Zen antoi itsestään rauhallisen vaikutelman. Uusia ihmisiä se hieman jännitti, mutta ei kuitenkaan pahasti. Pentulaumassa se jäi helposti riehakkaampien pentujen jalkoihin, mutta ei vaikuttanut olevan tästä moksiskaan. Muiden riehuessa, tyytyi Zen seurailemaan tilannetta aluksi hieman sivummalta. Se oli kuitenkin kiinnostunut uusista tapahtumista ja pienen tuumailun jälkeen tulikin jo tekemään tuttavuutta. Zenin tulevasta luonteesta on kuitenkin parempi olla tässä vaiheessa tekemättä kovin suuria johtopäätöksiä. Tämän ikäisen pennun luonne tulee vielä muuttumaan ja käyttäytyminen saattaa vaihdella useastikin päivän aikana pennun vireystilan, ruoka- ja unirytmin jne. mukaan. Aikuisena Zen tulee olemaan pieni/ pieni keskikokoinen koiruus.

1.2.2017
Zen on varattu omaan kotiin Suomeen.

23.2.2017
Zen on saapunut omaan kotiin.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli  Zen tulee Suomeen kastroimattomana nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen kastrointia.

Zen saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Zen on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Taija Mäkiselle.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: