Kodin saanut koira: LILA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Lila00LILA

* arvioitu syntymäaika 09/2014

* narttu

* steriloidaan

* Romaniassa

 

 

 

06.04.2015
Koska yhteistyökumppanimme Asociatia A Doua Sansan Glinan tarha sijaitsee keskellä peltoa pikkutien varressa, löytyvät monet tarhaa asuttavat koirat tarhan matkan varrelta ja päätyvät sitten Glinan alueelle turvaan. Tällainen on myös nuoren Lilan tarina. Ioana, yhdistyksen jäsen, löysi Lilan matkallaan tarhalle. Lila oli vain 1 kk ikäinen, joten pentu tuskin olisi pysynyt hengissä ilman tätä onnenpotkua. Lila oli löydettäessä sairas ja päätyi hoitojen ajaksi Ioanan kotiin kotihoitoon. Nyt neiti on kunnossa ja valmis pääsemään kotiin.

Lilalla on ikää arviolta 7 kk. Tyttö on keskikokoinen n. 40-45 cm korkea ja painoa 15-17 kilon väliltä. Lila tuskin kasvaa enää paljoa, joten neiti jää kooltaan luultavasti keskikokoiseksi . Lila elelee Glinan tarhan työmaakopin ympäristössä vapaanaa, suuressa koiralaumassa.

Lilalla on vahvahko luonne ja Lila päätyykin helposti pomottamaan nuorempiaan, jos sillä on siihen mahdollisuus. Lila on kovin pentumainen ja hammastelee vielä mielellään myös ihmisen kanssa leikkiessään. Lila on ihmisiä kohtaan kuitenkin reipas ja sosiaalinen, aktiivisuutta löytyy ja leikkiminen on Lilalle hyvin mieluisaa puuhaa. Kotihoidossa Ioanan luona Lila on testattu myös kissojen ja lasten kanssa, eikä näissä kohtaamisissa ollut mitään ongelmallista. Leikkiessään neiti saattaa haukahdella, mutta ei kuitenkaan turhaan availe ääntään.

30.07.2015
Kaunis ja vauhdikas Lila etsiskelee edelleen kotiaan. Lila asustaa edelleen Glinan tarhalla ja elelee vapaana suuressa koiralaumassa tarhan alueella. Lila tulee koko lauman kanssa hienosti toimeen. Kulkurien aktiivien touko- ja heinäkuun matkoilla tavattiinkin leikkisä ja vauhdikas Lila. Tämä ihastuttava tyttö on sosiaalinen, reipas ja rakastaa ihmisiä. Kun istuu alas, tunkee Lila syliin ja pussaa koko naaman märäksi. Lila hieman murrailee ruuistaan muille, mutta muut koirat eivät ottaneet Lilan puuhailuja mitenkään vakavasti. Lila on edelleen erittäin pentumainen ja hammastelee leikkisästi ihmisten käsiä. Lilasta olisi varmasti vaikka mihin. Energiaa riittää, mutta päivän aikana tyttö rauhoittui vieraiden seuraan alun häsläämisen jälkeen, joten varmasti iän myötä tämäkin energiapommi hieman rauhoittuu.

17.09.2015
Kulkurien aktiivit matkustivat jälleen Romaniaan ja vierailivat 9.9 Glinan tarhalla, jossa Lila odottaa omaa kotiaan. Aktiivit kertovat Lilasta seuraavanlaisia kuulumisia:

Lila on luoteeltaan ajoittain melko temperamenttinen ja voi yrittää pomotella muita koiria leikin yhteydessä. Neiti on todella hyväntahtoinen ja ystävällinen luonteeltaan, mutta kaipaa selvästi tekemistä ja aktiviteetteja. Lila on päässyt hieman pulskaan kuntoon ja tulevan kodin tuliskin kiinnittää tähän seikkaan huomiota. Nuori neiti rakastaa ihmisiä ja tulee heti ihmisten lähelle. Lila on oppinut hienosti hillitsemään innostustaan ja tyttö osaa käyttäytyä ihmisiä kohtaan koko ajan kohteliaammin ja hillitymmin.

25.10.2015
Aivan ihana, valloittava ja leikkisä Lila neiti on siirretty nyt ikänsä puolesta kotia etsiviin aikuisiin koiriin. Lila odottaa edelleen sitä oikeaa, omaa kotiaan Glinan tarhalla ja tämä kultainen neiti olisi erittäin onnellinen, jos pääsisi talvea pakoon tarhalta oman kodin lämpöön.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Lila saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lila on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

06.11.2015
Lilalle on kantautunut parhaita mahdollisia uutisia omasta kodista! Valtavasti onnea suloiselle Lilalle ja hänen tulevalle perheelleen <3

08.12.2015
Ihana Lila on saapunut omaan kotiinsa Suomeen.

Harkitut yhteydenotot Sariannalle.

Video Lilasta Glinalta, 07/15

Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: