Kodin saanut koira: NOEL THE GREAT

Syntymäaika: 2011-2012
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
2.1.2020

Ioana Bodea on romanialainen eläinrakas nainen, joka  on omistanut elämänsä eläimille, niiden suojeluun ja elämänlaadun parantamiseen. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen mutta kaiken sen ajan mikä ei mene palkkatyöhön hänet löytää eläinten parissa. Hän auttaa niin koiria, kissoja, hevosia kuin luonnonvaraisia eläimiä ja uneksii voivansa antaa suojan esimerkiksi linnuille jotka tarvitsevat sitä turvallista lepopaikkaa missä kerätä voimansa ennen palautusta luontoon. Osa Ioanan pelastamista koirista asustaa One Rescue Associationin tarhalla Cosobassa.

Noel sai nimensä siitä, kun Ioana haki viime joulukuussa pojan turvaan Mihailestin kunnalliselta tarhalta. Tämä charmantti herrasmies asuu tällä hetkellä Cosobassa aran narttukoiran kaverina. Koirilla on mutkattomat välit keskenään ja Noelia voisikin harkita tasapainoisen tyttökoiran kaveriksi.

Noel on kultainen herrasmies, joka tulee häkissään empimättä suoraan lähestyvän ihmisen luokse. Namit kelpaavat pojalle ja Noel onkin varsin paksussa kunnossa tällä hetkellä ja tulee tarvitsemaan tulevaisuudessa pientä kuntokuuria. Noel nauttii silminnähden ihmisseurasta, mutta suhtautuu vieraisiin iän tuomalla viisaudella, eikä hosu tai rieku turhia. Kun ihminen lopettaa rapsutukset, painautuu Noel ihan kiinni ja tökkii kuonolla vinkkinä, että vielä voisi vähän jatkaa. Noelin rotuperimässä voisi ulkonäöstä päätellä olevan saksanpaimenkoiraa. Noelilla on kuitenkin töpö häntä ja suloiset, pienet pystykovat.

Tämä karismaattinen harmaakuono on noin 55cm korkea ja painaa liikakiloineen tällä hetkellä noin 40kg. Sen ei kuulla haukkuvan tarhalla ollenkaan.

Päivitykset

30.10.2020

Noel kohtasi vihdoin oman perheesä ja aloitti uuden elämän kotikoirana.

9.9.2020

Noel pieni, et vielä tiedä, kuinka elämäsi tulee pian muuttumaan. Sinulla on nimittäin ihan oikea koti Suomessa, jossa sinua jo kovasti odotetaan. Pian päättyvät ikuisuuden kestäneet tarhavuodet.

2.1.2020

Vanhan koiran sanaton viisaus. Sitä Noelin katseessa todella on. Noel on kertakaikkisen ihana papa, jonka silmiin katsoessa kadottaa ajantajun. Noel ilahtuu saadessaan vieraita aitaukseensa, jonka se jakaa todella aran koiran kanssa. Noel tulee rapsutettavaksi ja painautuu ihmistä vasten, muttei hösellä, eikä hauku. Tämä todella tuhdissa kunnossa oleva pappa tarvitsisi toden teolla laihdutuskuuria, mutta arvostaisi myös varmasti pehmeää petiä, jolla lepuuttaa rasittuneita niveliään. Noelin kaltainen hellyyttävä koira soveltuu varmasti monenlaiseen ympäristöön, kunhan koti on sitoutunut hoitamaan myös mahdollisia vanhuudenvaivoja, joita ikääntyminen väistämättä tuo jossain vaiheessa tullessaan. Lisätty uusia kuvia ja video.


30.9.2019

Aktiivimme tavatessa Noelin Cosoban tarhalla syyskuussa suurenmoinen, nallemainen Noel tulee heti innoissaan vieraiden luokse ja nojaa ihmisiin rapsutusten ja pusujen toivossa. Herra todella nauttii huomiosta ja työntää päänsä rapsuttajan syliin, melkein kainaloon asti. Noel on varsin avoin herra, joka ei turhia tunteitaan peittele vaan on päätä pahkaa pusuttelemassa ja liehittelemässä sen häkkiin ilmestyviä tyyppejä. Tämän herrasmiehen kanssa ei rakkaus takuulla laimene tai läheisyydestä tule pulaa!

31.7.2019

Noel aloitti kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

__________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Noel saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Noel on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:  Nina Ehrström 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: