Kodin saanut koira: ARREN

Syntymäaika: 10-11/2015
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:


Perustiedot

Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Suuri osa niistä syntyy koirille kuten Gwenna, jolla luultavasti on ollut omistaja, joka on pitänyt siitä edes jotenkin huolta. Kun omistaja huomaa koiransa odottavan pentuja, se saa lähteä sillä pennut ovat ylimääräinen ja epätoivottu kulu. Niinpä Gwenna synnytti kuusi pentuaan turvattomalle pihamaalle. Pennut kasvoivat ja alkoivat liikkua. Lopulta ne kohtasivat romanialaisittain hyvin tyypillisen kohtalon, sillä kaikki kuusi pentua päätyivät autotielle eikä yksikään niistä selvinnyt.
Pian tapahtuneen jälkeen Gwenna alkoi jälleen odottaa pentuja. Tällä kertaa Kulkurien yhteistyökumppanin Onevetin henkilökunta riensi hätiin ennen kuin sama pääsisi toistumaan. Nyt Gwenna ja sen kolme pentua Arren, Arrietty ja Marnie ovat saaneet rauhassa elellä Onevetin hoitolassa. Pennut ovat varttuneet turvallisessa ympäristössä ja ovat nyt tarpeeksi vanhoja adoptio-ohjelmaamme.

Arren on äärimmäisen iloinen ja menevä nuorukainen. Se rakastaa juoksemista, leikkimistä ja kaikenlaista yhdessä puuhastelua. Ihmiset ovat kovasti Arrenin mieleen ja se onkin aina ensimmäisenä tervehtimässä kaikkia vierailijoita persoonallinen puolipitkä häntä villisti viuhtoen. Arren on aivan kaikkia kohtaan kiltti ja ystävällinen ja sille on selvästi tärkeää saada olla ihmisten lähellä. Arren tulee hienosti muiden koirien kanssa toimeen ja sitä on voinut huoletta ulkoiluttaa myös tarhan sisäpihalla, sillä se tottelee nätisti ohjeita ja palaa pyydettäessä takaisin häkkiinsä. Arren sopisi varmasti monenlaiseen kotiin, kunhan pojalle tarjotaan tarpeeksi tekemistä ja liikuntaa. Arren ei ole tarhalla juurikaan haukkunut.

Arren on noin 50cm korkea.

11.9.2017
Iloinen Arren on aloittanut elämänsä Suomessa oman perheensä luona. Onnea koko perheelle!

17.8.2017
Upean Arrenin pitkä odotus on vihdoin päättynyt, sillä sen oma perhe on huomannut sen ja se on varattu ikiomaan kotiinsa Suomeen.

21.7.2017
Komea Arren odottelee edelleen sitä omaa perhettään. On vaikea sanoa onko syy sen tavallinen ulkonäkö vai mikä, mutta kaikille Arrenin tavanneille on täysi mysteeri miksi se edelleen tulee ohitetuksi jokainen kerta sivuillamme. Arren on äärettömän tasapainoinen ja iloinen tapaus. Jälleen heinäkuussa vieraillessaan Onevetin tarhalla aktiivimme tapasivat sen vapaana pihalla. Siellä se kirmaili ja oli silminnähden onnellinen kun sai luokseen ihmisvieraita. Arren rakastaa kaikkia ihmisiä huolimatta siitä olivatko ne tuttuja vai tuntemattomia. Se käy iloisesti tervehtimässä kaikki tulijat ja käy jokaisen luona nauttimassa huomiosta ja rapsutuksista. Arren tulee hienosti toimeen myös muiden koirien kanssa ja saadessaan tarpeeksi tekemistä ja liikuntaa se suorastaan säteilee positiivisuutta ja hyvää mieltä. Olisi jo korkea aika että joku huomaisi tämän aarteen ja saisi siitä itselleen mahtavan perheenjäsenen.

Tausta

30.5.2017
Arren on pentueen ainoa poika. Se on iloinen ja touhukas nuorukainen joka tulee reippaasti tutustumaan uusiin ihmisiin. Alkuun häkistä ulos otettaessa vieraat ihmiset saavat sen ymmärrettävästi hieman hämilleen ja huomio ujostuttaa sitä. Arren antaa kuitenkin hienosti vieraidenkin tutkia itseään ja päästessään syliin se ei oikeastaan haluakaan siitä enää pois. Arren siis selvästi hakee ihmisestä tukea. Kotioloissa poika reipastuu varmasti nopeasti.

18.5.2016
Arren on todella iloinen nuorimies. Heti vieraiden tullessa kylään se alkoi onnellisesti hääräillä ympäri häkkiä. Välillä se pomppi, toisinaan ryömi maata pitkin tai viuhahteli emonsa mahan alta puolelta toiselle. Alkuun vieraat ihmiset hieman ujostuttavat ja Arren kokee tarvetta mielistellä näitä ryömimällä maata pitkin häntä vispaten. Se antaa kuitenkin hienosti uusienkin ihmisten koskea itseään. Sylissä Arrenia vähän jännittää, mutta sen persoonallinen puolipitkä häntä heiluu siitä huolimatta koko ajan. Arren on todella kiltin ja kultaisen oloinen poika, joka pääsee varmasti nopeasti ujoudestaan eroon ymmärtävässä kodissa.

29.6.2016
Iloinen Arren odottelee edelleen omaa kotiaan Onevetin tarhalla. Siitä on kasvanut komea nuorimies, jolla olisi niin paljon iloa ja rakkautta jaettavana ettei se yksinkertaisesti malta millään olla paikoillaan kun saa vieraita. Missä olisi tämän hienon nuorukaisen oma koti?

Lisätty Arrenille video kesäkuun lopulta.

11.7.2016
Myös Arren oli Onevetissä aktiivejamme vastassa heinäkuun alussa. Arrenin upeaa luonnetta eivät tarhaolosuhteet lannista, vaan se on edelleen mitä iloisin ja sosiaalisin kaveri. Vaikka Arren on melko vauhdikas ja energinen, se varoo erittäin kohteliaasti ihmisiä eikä esimerkiksi hypi päin. Ihmisiä kohtaan Arren on hyvin lempeä, ja vaikka vieraiden ihmisten käsittely jännittikin sitä alkuun oli se jo hetken päässä kutsumassa näitä leikkimään kanssaan. Arren sopii varmasti mainiosti monenlaiseen kotiin ja voi yhtä hyvin olla joko toisen koiran kaverina tai perheen ainoana koirana.

14.10.2016
Upea Arren odottelee edelleen Onevetissä omaa kotiaan. Se otti tapansa mukaan innokkaasti aktiivimme vastaan jälleen syyskuussa. Ihmisrakkaana koirana Arren on mennä suunniltaan onnesta, kun se saa tavallista enemmän huomiota ihmisiltä. Se kiehnää ja pyörii onnellisena ja yrittää aina tilaisuuden tullen nuolaista jonkun rapsuttelijan kasvoja tai käsiä. Arren rakastaa sekä tuttuja että tuntemattomia ihmisiä aivan yhtä paljon eikä se tunnu enää lainkaan ujostelevan suurenkaan ihmisjoukon edessä. Joko olisi Arrenin aika päästä pois tarhalta, jossa se ei juurikaan saa niin kovasti kaipaamaansa läheisyyttä ja hellyyttä?

13.12.2016
Arren on odotellut kotiaan jo aivan liian pitkään. Se on jo yli vuoden vanha ja siirtyy siis etsimään kotiaan aikuisten puolelle. Arren on koiramaailman ikiliikkuja. Sillä on loputtomasti virtaa ja valitettavasti pienessä virikkeettömässä häkissä se ei juurikaan saa sitä purettua. Niinpä se repeää liitoksistaan heti, kun se saa ihmisvieraita kylään. Kun vieraat astuvat sisälle häkkiin alkaa hillitön ilohepuli. Arren pomppii ja säntäilee ihmisen luota toiselle. Hetken kuluttua se malttaa jo rauhoittua ja käydä kohteliaammin tervehtimässä ihmisiä. Arren on yltiöpositiivinen ja iloinen poika, jonka häntä ei tunnu ikinä lakkaavan heilumasta. Se on kaikkia kohtaan ystävällinen ja kiltti. Arren ei tarhalla juurikaan hauku. Se sopisikin varmasti monenlaiseen kotiin, kunhan koti on tarpeeksi aktiivinen ja tarjoaa sille tarpeeksi tekemistä.

Lisätty Arrenille video marraskuulta.

15.1.2017
Vauhtihirmu Arren odottelee edelleen omaa kotiaan tammikuun pakkasissa. Lisätty pojalle tuore video tammikuulta.

8.2.2017
Upea Arren odottaa edelleen Onevetissä omaa kotiaan. Sen emä ja molemmat siskot ovat jo matkustaneet Suomeen ja nyt olisi vihdoin jo komean Arrenin vuoro. Kuukausien odottelusta ja sisarusten lähdöstä huolimatta Arren on edelleen oma iloinen ja positiivinen itsensä. Sillä on hirveästi energiaa ja iloa jaettavanaan. Koska Arren osaa käyttäytyä niin hienosti muiden koirien kanssa on sitä alettu säännöllisesti päästää juoksemaan ulos häkistään. Vauhtia ulkoiluhetkistä ei puutu, sillä Arren painelee sydämensä kyllyydestä pitkin pihaa joko yksin tai kavereiden kanssa. Aina välillä se malttaa käydä tervehtimässä myös vieraita. Arren tulee todella hienosti kutsuttaessa luokse ja palaa kiltisti häkkiinsä, kun leikkivuoro päättyy. Arren onkin mielettömän kiltti ja oppivainen nuorukainen ja sopisi varmasti monenlaiseen kotiin kunhan tekemistä ja aktiviteetteja on riittävästi.

29.3.2017
Arren on etsinyt kotia sivuillamme jo vuoden. Se on elänyt häkissään Romanian paahtavan kesän ja hyisen ja tuiskuisen talven ja ottanut kerta toisensa jälkeen aktiivimme iloisesti vastaan. Kaikki oli ennallaan myös maaliskuussa, kun aktiivimme jälleen vierailivat Onevetin tarhalla. Arren on saanut häkkikaverikseen ujon tytön ja pojan seura onkin jo nyt vaikuttanut positiivisesti uuteen ystävään. Arrenin positiivinen luonne ei ole muuttunut miksikään, vaan se otti vieraat jälleen vastaan iloisesti pomppien ja persoonallinen, puolipitkä häntä villisti heiluen. Vaikka Arren on elänyt koko nuoren elämänsä pienessä häkissä, se on mahdottoman reipas ja utelias poika. Se rakastaa ihmisiä ja juoksee suukottamassa jokaisen heti kun mahdollisuus siihen tulee. Olisi ihanaa jos komea Arrenkin pääsisi vihdoin matkustamaan omaan kotiinsa.

3.6.2017
Arren se vain edelleen odottaa. Kesä ja armottomat helteet olivat saapuneet Romaniaan, kun aktiivimme vierailivat Onevetin tarhalla toukokuussa. Heitä vastassa oli jälleen myös loputtoman iloinen ja touhukas Arren. Se otti vieraat vastaan iloisesti hyörien ja puolitöpö villisti viuhtoen. Ihmiset ovat edelleen Arrenille todella rakas asia ja se olikin kovasti mielissään, kun sai edes hetkeksi huomion itseensä. Se on edelleen tasapainoinen ja sosiaalinen ja tulee hienosti kaikkien kanssa toimeen. Olisikohan tämä kesä vihdoin Arrenin viimeinen Romaniassa.

_____________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Arren saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Arren on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Rosa Haahtikari

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1470005949730741/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1311548632243141/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1301184609946210/?permPage=1″ width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1273423426055662/?permPage=1″ width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1129601953771144/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: