Kodin saanut koira: AHOTE (nyk. Sauli)

Syntymäaika: 8/2018
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Suomessa (Helsinki
Kokoarvio:

 

Valloittava Sauli on saanut todella paljon kyselyitä, uskomme hänen kodin löytyvän niiden joukosta.  Joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia. Kiitos Saulia kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta!

Perustiedot ja tausta
28.11.2018
Romaniassa on useita miljoonia kodittomia koiria, joista suurin osa on hylätty kodeistaan sekä näiden jälkeläisiä. Maassa on kuitenkin useita hyväsydämisiä eläinsuojelijoita, jotka tekevät kaikkensa näiden koirien tilannetta helpottaakseen. Tällainen ihminen on bukarestilaisnainen Carmen Mandescu. Carmen, Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani, perusti Carpe– yhdistyksen keväällä 2016. Carmen on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Tälle tarhalle päätyivät myös Marta ja sen pennut Luyu, Ahote ja Makya.

Marta tuotiin syyskuun alussa pentujensa kanssa Carpen portille, miehet sanoivat löytäneensä ne tien varresta. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että ne olivat perheen omia koiria ja että koko löytötarina oli keksitty. Tämä kävi ilmi, kun Carpen tarhalla asuva suomalainen Veera jutteli paikallisten ihmisten kanssa Kulkurien järjestämässä sterilointipäivässä ja eräs nainen kertoi, ettei hänellä ole enää eläimiä steriloitavaksi, kun pojat vei ne sinne koiratarhalle. Hän oli iloinen kuullessaa, että koirat voivat hyvin.  Emo Marta on utelias ja ystävällinen, mutta hieman varautunut uusien ihmisten kanssa. Se ei tuo itseään erityisemmin tykö ja todella vilkkaiden ja sosiaalisten pentujensa seurassa se jää helposti taka-alalle. Se jännittää vähän kosketusta, mutta tykkää kuitenkin siitä ja on mielellään lähellä. Rasavillien pentujensa kanssa Marta on ollut kärsivällinen ja rauhallinen, joten pennut ovat emoltaan saaneet hyvät eväät elämänsä alkutaipaleelle. Ne ovat olleet terveinä ja kasvaneet hyvin ja rakastavat leikkimistä, riehumista ja ihmisiä.

Pennuista Ahote on reipas ja tomera syliintunkija, muttei ihan samanlainen yli- innokas, kuin siskonsa Luyu. Se nuuskii ja tohistaa menemään ja tunkee syliin, mutta sillä on yleensä kumminkin ainakin kaksi tassua maassa. Samaa periaatetta se noudattaa myös uusien ihmisten kanssa, joten ihmisaraksi sitä ei voi sanoa.

Pennut ovat lyhytjalkaisia ja niiden emo on noin kolmekymmentäsenttinen ja viisikiloinen, joten pennut tuskin kovin isoiksi nekään kasvavat.

Sauli siirtyi kotihoitoon 7.3.2021. 

Sauli siirtyi parin vuoden kotona olon jälkeen kotihoitoon 7.3.2021. Entisessä kodissa Saulilla oli haasteita resurssien kanssa ja hän jahtasi perheen kissoja. Sauli asui ennen rauhaisella alueella lähes maalla, sen verran reipas tapaus hän on että parissa päivässä selätti kerrostaloasumisen ja kaupungin jännityksiä ja osaa jo esim kulkea rappukäytävässä hienosti. Sauli on melko korkean tason energian omaava koira, hän on nauttinut hoitopaikassaan kovasti esim juoksulenkeistä. Koirapuistot hieman Saulia saattaa epäilyttää, isommat poikakoirat saavat hänet epävarmaksi ja monesti myös aikaan haukkumista. Kotona kerrostalossa Sauli ei ole juurikaan ensimmäisten päivien jälkeen haukkunut eli sopeutuu hyvin myös kerrostaloon. Sauli kiintyy vahvasti alkujännityksen jälkeen omaan ihmiseensä ja onkin melko hellyydenkipeä kainalokaveri. Saulin tulevan kodin tulee myös tykätä palloleikeistä ja muutenkin koiran aktivointi on Saulille tärkeää. Saulin tulevalta kodilta odotetaan myös kärsivällisyyttä ja koiralähtöisiä koulutustaitoja, sillä Sauli osaa olla myös omaehtoinen joissain asioissa. Sauli tarvitsee myös aikaa tutustua uusiin asioihin omalla tahdillaan. Kotihoidosta Saulista on sanottu että se on todella älykäs koira ja oppii älyttömän hyvin asioita käytännön kautta, toki namit ovat myös Saulin mieleen.

Nykyään Saulilla on kokoa 32cm ja 8,5kg.

Sauli etsii aikuiskotia jossa ei ole muita lemmikkejä.

Päivitykset:

24.4.2021

Kotihoitojakso Saulin kohdalla on nyt ohi. Sauli muutti omaan kotiin <3

19.4.2021

Reilun kuukauden upeiden kotihoitajien luona Sauli ehti viettää kunnes Se Oikea osui kohdalle. Sauli on varattu <3

26.3.2021

Sauli aloittaa nyt parin viikon kotihoidossa olon jälkeen sen oman loppuelämän kodin etsimisen. Lisätty uusia kuvia Saulista.

19.1.2019
Ahote on tänään saapunut Suomeen ja on nyt rakas perheenjäsen. Onnea Ahote ja perhe.

15.12.2018
Ahote varattiin omaan kotiinsa ja kohta se saa tassujensa alle pehmeän oman pedin betonin sijaan.

28.11.2018
Ahote aloitti kotinsa etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

———————————————————————————————————————————————————–

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Ahote tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei kastroida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu kodin niin halutessa kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (yhteyshenkilöön) ennen kastrointia.

Ahote saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ahote on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Anne-Mari Vihtonen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: