Kodin saanut koira: ÄIJÄ

Syntymäaika: n. 2015
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Jyväskylä, Suomi
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

5.4.2022

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Äijä päätyi One Rescuen tarhalle, kun alueen pormestari toi hänet sinne aiemmin tänä vuonna. Tällä hetkellä Äijä asuu isossa koiraporukassa tarhan pihassa ja tulee muiden koirien kanssa toimeen kohtuullisen hyvin. Hieman pomotteleva ja lyhytpinnainen muiden koirien kanssa tämä herra kuitenkin on, ehkä enemmän sellainen yksinäinen susi. Ihmisistä Äijä kuitenkin pitää kovasti ja antaa kauniisti rapsutella ja käsitellä itseään.

Äijä on luonteeltaan erittäin reippaan ja topakan oloinen kaveri, joka nauttii ihmisten huomiosta. Se pyörii tarhan pihalla innokkaasti muiden koirien mukana ja tulee pyytämään ihmisiltä rapsutuksia. Äijä on jopa niin perso rapsutuksille, että pyytää huomiota kevyesti hammastelemalla ja örisemällä, jos kokee että ihminen ei kiinnitä tarpeeksi huomiota häneen, vaan yrittää rapsuttaa muitakin koiria. Äijä sopisi siis ehkä parhaiten ainoaksi koiraksi, koska sillä saattaisi olla tarvetta resurssien puolustamiseen muiden koirien kanssa. Tilanteesta riippuen äijää voisi kuitenkin harkita monenkinlaiseen kotiin.

Komea Äijä on arviolta 6 vuotias. Korkeutta sillä on noin 40cm ja painoa arviolta 12kg – eli iso äijä pienessä paketissa. 🙂

Kulkurit noudattaa Responsible Rescue -sitoumuksen suosituksia, joista yksi on ihomadon eli dirofilaria repensin testaus satunnaisotannalla. Tällaisen seulonnan tuloksena Äijällä todettiin dirofilaria immitis eli sydänmato. Äijä tulee saamaan sydänmatohoidot Romaniassa ennen Suomeen saapumistaan. Sydänmadosta lisätietoja saa paitsi sivuiltamme, myös Äijän yhteyshenkilöltä.

 

Päivitykset

7.5.2022

Äijä lähti tänään omaan kotiinsa innokkaana ja uteliain mielin. Paljon onnea Äijälle ja hänen omalle ihmiselleen tuleviin seikkaluihin, sekä kiitos kotihoitajalle hyvästä huolenpidosta kodin etsinnän ajan! <3

25.4.2022

Äijä varattiin tänään omaan kotiinsa, jonne se siirtyy kotihoitopaikastaan lähiaikoina. <3

5.4.2022

Äijä on ollut Suomessa kotihoidossa muutaman viikon ajan ja sopeutunut kotihoitajan luokse hienosti. Ulkoillessa muut koirat aiheuttavat vielä hieman epävarmuutta, mutta kotihoitajan lähipiirin erään koiran kanssa Äijä on jopa ystävystynyt! Kaksikko käykin säännöllisesti yhteisillä kävelyillä ja ovat hyvää pataa keskenään.

Uusia ihmisiä kohtaan Äijä suhtautuu aluksi hieman varauksella, mutta on kuitenkin rentoutunut näiden kanssa hieman paremmin tutustuttuaan.

Äijä on kotihoidossa Jyväskylässä ja sitä pääsee tapaamaan sovitusti haastattelujen jälkeen.

5.2.2022

Äijä on saanut Romaniassa hoidon sydänmatoon ja se saapuu Suomeen kotihoitoon etsimään omaa kotiaan 26.2.!

8.12.2021

Uusi video lisätty.

19.11.2021

Äijä hääräilee tarhan pihalla vapaana muiden koirien kanssa ja odottelee yhteydenottoa tulevalta kodiltaan. Tarha tuntuu olevan Äijälle kovin stressaava ympäristö, sillä sen pinna palaa helposti muiden koirien kanssa ja se tuntuu olevan jatkuvasti napit vastakkain toisten kanssa. Toivottavasti tämä pieni riitapukari pääsisi pian omaan rakastavaan kotiinsa, missä se saisi kaiken huomion eikä sen tarvitsisi stressata mistään!

19.10.2021

Äijä aloittaa kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa!

 

____________________________________________________________________________

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Äijä saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Äijä on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Äijän yhteyshenkilönä toimii: Sanja Martikainen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: