Päivitetty 12.03.2019

Varattu koira: AIKO


Syntymäaika: 11/2018
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romania (Luiza Mandru)
ei kastroitu

 

Perustiedot ja tausta

11.3.2019

Aiko kuuluu pentueeseen, jonka Luiza Mandru löysi vilkkaalta asemalta ja otti hoiviinsa. Pentujen emo oli myrkytetty. Luiza ja hänen miehensä Stefan ovat ostaneet maaseudulta talon voidakseen auttaa niin montaa koditonta koiraa kuin mahdollista. He ovat olleet yhdistyksemme yhteistyökumppanina vuodesta 2012 alkaen ja moni heidän koiristaan on löytänyt kodin Suomesta. Luiza on löytänyt Aikolle sisaruksineen oman turvallisen tilan naapurinsa piharakennuksessa, missä Luiza käy kahdesti päivässä ruokkimassa niitä ja seurustelemassa pentujen kanssa.

Sisarussarja tulee mainosti toimeen keskenään ja leikkii sopuisasti.  Aiko on pennuista rohkein ja hän lähestyy vieraita ihmisiäkin uteliaana ja reippaana koko vierailun ajan. Aiko könyää syliin ja yrittää päästä pusuttamaan.  Hän on iloinen peruspentu eikä sisarustensa tavoin ainakaan tällä hetkellä hauku paljon, joten voisi sopia myös kerrostaloon. Pentueen rokotusohjelma on aloitettu ja Aiko on toukokuun alussa valmis matkustamaan omaan kotiinsa Suomeen.

Aiko painaa nyt noin 4 kg. Aikuisena hän painanee 10 – 12 kg ja tulee olemaan noin 35 – 40 cm korkea pötkyläkoira.

Päivitykset

11.3.2019

Aiko ehdittiin varata omaan kotiin jo ennen kuin hän ehti sivuille.

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumista saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavarat saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Aiko tulee Suomeen kastroimattomana, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (yhteyshenkilöösi) ennen kastrointia.

Aiko saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Aiko on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Yhteyshenkilö: Marjukka Kokko

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.