Kodin saanut koira: AKUSTI (Virtaset) (nyk. Aku)

Syntymäaika: 12/2020
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romania (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

14.8.2021
Romanialaisen eläinlääkäri Adina Vladutin sydäntä lähellä ovat hänen kotimaansa kodittomat eläimet. Hän on perustanut Cosoban koiratarhan voidakseen eläinlääkärin työnsä ohella antaa turvapaikan niin monelle kodittomalle eläimelle kuin mahdollista. Hänen tarhallaan asuu lukuisten kissojen ja muiden eläinten lisäksi noin 300 koiraa kerrallaan ja hän majoittaa tarhallaan myös muiden eläinsuojelijoiden koiria. Miehensä kanssa hän omistaa myös Onevet-eläinlääkäriklinikat Bukarestin keskustassa ja Cosoban tarhan yhteydessä. Kaikki yhdistyksemme kautta Suomeen adoptoidut koirat kulkevat viimeksi mainitun klinikan kautta, ja siellä koirille tehdään muun muassa maahantuontiviranomaisten edellyttämät toimenpiteet.

Virtasiksi nimetyn viiden pennun sisarussarjan toi Cosoban tarhan portille eräs läheisen kylän asukas helmikuun lopulla. Hänellä oli hyvä tarkoitus säästää elämälle pennut antamalla ne tarhalle huolehdittavaksi. Adina ennakoi tulevaa ja otti pennut vastaan vain sillä ehdolla, että emo tuotaisiin klinikalle steriloitavaksi.  Hän ei halunnut, että seuraavista juoksuista emo tulisi jälleen kantavaksi ja uusi pentue ilmestyisi tarhan portille. Kyläläinen suostui ehdotukseen ja niinpä pennut pääsivät tarhalle ja emo säästyy uusilta pentueilta.

Nyt siis koko katras tulee adoptio-ohjelmaamme etsimään kotia ja omaa perhettä Suomesta. Adina kuvailee kaikkia tämän pentueen pentuja erittäin reippaiksi ja leikkisiksi tyypeiksi. Pennut haukkuvat tavanomaisen koiran tavoin, mutta eivät ole äänessä haukkumisen ilosta. Tarhalla suurin osa koirista yhtyy toisten koirien haukkuun edes tietämättä, miksi ja mille  haukutaan. Vaikka pikku-Virtaset ovat reippaita kakaroita, niiden maailma on tarhalla hyvin rajallinen. Tulevan kodin täytyy varautua siihen, että tavallisessa suomalaisessa koti- ja asuinympäristössä kaikki on uutta ja varsinkin alussa pelottavaa. Pentu tarvitsee kärsivällistä, pitkäjänteistä ja rakastavaa opastusta kotikoirana olemiseen. Touhukkaina tenavina sisarukset tarvitsevat riittävästi liikuntaa ja muuta mielekästä tekemistä, joten ne tarvitsevat aktiivisen kodin, jossa koiran kanssa jaksetaan paitsi puuhailla, myös rauhoittua yhdessä.

Akusti on toinen pentueen tummista pojista ja sen erottaa videolla kuonon päällä olevasta vaaleasta laikusta. Akusti on nyt noin 50 cm korkea ja painaa 15-17 kg ja pojan aikuiskoon mittojen arvioidaan olevan 55-60 cm/25-30 kg.

Päivitykset

27.9.2021
Akusti on saapunut kotiin. Onnellista elämää, Akusti, uudelta nimeltään Aku ja perhe!

14.8.2021
Ihanat Embla Rescue-yhdistyksen aktiivit vierailivat heinäkuun lopulla Cosoban tarhalla ja tapasivat siellä myös Akustin ja tämän vielä tarhalla olevat sisarukset. Niinpä saimme Akustista vielä tuoreita tietoja ennen kuin hän pääsee matkustamaan kotiin. Akusti sisaruksineen hurmasivat vieraat välittömästi: sisarukset ovat todella ihmisrakkaita, tulevat heti vieraankin ihmisen luokse ja hakevat rapsutuksia ja huomiota. Hyvin tasapainoisen oloinen porukka, ei synny minkäänlaista nahinaa, vaikka häkkiin ilmestyy ihmisiä ja herkkuja. Akusti on veljeään Akselia rauhallisempi persoona. Kun Akseli pomppii innoissaan, Akusti tulee kyllä lähelle, mutta ei vaadi samalla tavalla huomiota. Vieraan rapsutellessa Akustia, poika painautuu vasten ihmistä ja on selvästi onnellinen. Sisarukset eivät juurikaan hauku kun vieraat olivat häkin lähettyvillä.              

6.8.2021
Akustia onnisti pian ja poikaa odottaa oma koti Suomessa!

1.8.2021
Akustin sisarukset on kaikki jo varattu omaan kotiin, joten ehkä tätäkin poikaa onnistaa ihan pian? Jo kotiutunut sisko Mimmuli on osoittautunut oikein reippaaksi  koiruksi. Lisätty uusi video.

7.6.2021
Akusti Virtanen ilmoittautuu kodinetsijäksi adoptio-ohjelmaamme.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Akusti saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, kastroituna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Akusti on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Akustin oma yhteyshenkilö on Marjukka Kokko 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: