Kodin saanut koira: ALLY

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

prof

 

ALLY

* arvioitu syntymäaika 9-10/2013

* narttu

* steriloidaan

* Romaniassa

 

 

19.3.2014
Ally asuu tällä hetkellä Romaniassa eläinsuojelija Roxana Deissiman yksityisellä tarhalla odottamassa omaa kotiaan. Roxana ystävineen löysi pienen pienen Allyn vaeltelemassa nälissään tievarressa reilu kuukausi sitten. He keräsivät palelevan nyytin mukaansa ja veivät sen tarhalle turvaan.

Ally on kooltaan pikkuinen vain 27cm korkea hieman makkaramainen tyttö joka painaa 6,5kg.

Ally asuttaa tarhaa useamman koiran laumassa ja tulee mainiosti toimeen kaiken ikäisten ja kokoisten lajitoverien kanssa. Ally toki pienen kokonsa vuoksi jää välillä isompiensa jalkoihin ja isommat koirat välillä hieman pikku Allya kiusaavatkin. Ally on luonteeltaan enemmän alistuva kuin dominoiva ja tämän myötä saakin osansa isompien härnäyksestä, mutta onneksi Ally pitää mielen avoimena ja on säilyttänyt iloisen reippaan luonteensa tästä huolimatta. Ally myös leikkii mieluusti muiden koirien kanssa kunhan sopiva leikkikaveri paikalle sattuu. Sosiaalisena ja leikkisänä nuorena tyttönä se varmasti viihtyisi saman henkisen koirakaverin kanssa, mutta toki sille paikka perheen ainokaisena silmäteränäkin sopii vallan mainiosti.

Ally rakastaa ihmisiä ja se nauttii suunnattomasti kun sitä mennään häkkiin moikkaamaan. Neiti ottaa kaiken ilon ja hellyyden irti näistä ihmiskontakteista eikä millään haluaisi että sitä jätetään uudelleen. Pieni rakkaus pakkaus kiipeää syliin aina tilaisuuden tullen ja hakee kontaktia ihmiseen itsenäisesti. Se on innokas muttei mikään riehuja tyyppi. Ally ei myöskään hauku tarhalla juurikaan eli tuleva koti voisi sijaita myös kerrostalossa.

Ally on perus iloinen ja leikkisä pentu joka toivoisi itselleen sitä omaa kotia ja ihmistä jonka kanssa olla ja touhuta. Pienestä koostaan huolimatta se tulee tarvitsemaan liikuntaa ja perus kasvatuksen kuten mikä tahansa koira, mutta mikään äärettömän vaativa neiti ei ole. Vastalahjaksi Ally antaa sylin täydeltä rakkautta ja monen monta ikimuistoista vuotta yhdessä.

28.3.2014

Ally muutti Hollantiin omaan kotiin.

 

 

 

 

Suomessa kodin etsinnässä auttoi Tanja.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: