Päivitetty 16.06.2019

Kodin saanut koira: ARDITA (nyk. Tipu)


Syntymäaika: 4/2018
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (Onevet, Cosoba)
steriloitu

Perustiedot ja tausta
25.4.2019
Romaniassa valtavan kokoisen kulkukoira-ongelman poistamiseksi ei ole vielä pystytty tekemään mitään tehokasta, kattavaa ratkaisua. Kun ongelmaa yritetään sterilointien sijaan poistaa pyydystämällä koiria kiinni, sulkemalla niitä kuolemansellin kaltaisiin häkkeihin kunnallisilla tarhoilla ja jättämällä ne hoidotta ja vailla huolenpitoa, samaan aikaan ongelma vain kasvaa, koska koirat lisääntyvät holtittomasti ja poisvietyjen tilalle tulee aina uusia kodittomia taistelemaan elämästään.
Eläinlääkäri Adina Vladut ja hänen miehensä Dragos Vladut, joilla on eläinklinikka Onevet Bukarestissa ovat perustaneet One Rescue Association -yhdistyksen kodittomien koirien hyväksi. Yhdistyksellä on Bukarestin ulkopuolella Cosobassa tarha, johon jotkut onnekkaat kulkukoirat päätyvät kaduilta, pelloilta, tai portille hylättynä, milloin mitenkin. Pellolta on poimittu myös piskuinen Ardita, jonkun paikallisen eläinsuojelijan toimesta. Hän oli löytänyt pellolta koiralauman ja toimittanut siinä olevat nartut Cosoban tarhalle steriloitavaksi. Pienet tytöt jäivät tarhan suojiin hakemaan omaa kotia.

Ardita on herttainen, kiltti, hiukan ujo tyttönen, joka tulee toimeen muiden koirien kanssa tarhalla ja pitää myös ihmisistä. Sen ei kuulla haukkuvan erityisen paljon ainakaan tarhaolosuhteissa. Ardita on jo steriloitu ja valmis opettelemaan kotikoiran tavoille ja oman ihmisensä kainaloon. Olisiko sinun kodissasi ja sydämessäsi tilaa pienelle koiralle?

Ardita on n. 30-35 cm korkea  ja siron kaunokaisen paino n. 5-6 kg.

Päivitykset
16.6.2019
Ardita lensi Suomeen ja matkasi omaan kotiin 15.6.2019.
27.5.2019
Pikkuinen Ardita on onnentyttö, se varattiin omaan kotiin!
13.5.2019
Kulkurien toukokuun tarhareissulla Cosobassa Ardita pääsi vapaaksi sisäpihalle muiden koirien kanssa, ja tahtoo jäädä muiden koirien jalkoihin. Se on edelleen ujohkon ja herkän oloinen koira, joka ei pidä ääntä itsestään. Se rohkenee kuitenkin tulla ihmisten luokse, vaikka säikähtää ja huudahtaa kimakasti, kun työntekijä ottaa sen kiinni. Sylissä se on kuitenkin ihan rauhassa. Ardita tarvitsee lempeää kotia ja aikaa kaikkeen uuteen tottumisessa tulevassa kodissaan. Kovin vahvaluonteisen koiran kaveriksi sitä ei kannata ajatella, mutta tasavertaisen reippaan kaveriksi, tai ihan ainokaiseksi sydänkäpyseksi rauhalliseen kotiin.
Lisätty pari kuvaa Arditan söpöstä nassusta sekä yksi video.

25.4.2019
Herttainen Ardita etsii kotia Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.
*******************************************************************************************************************************************

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Ardita saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ardita on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Arditan yhteyshenkilö on Virva Kaavi .

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.