Kodin saanut koira: BEEA (nyk. Kara)

Syntymäaika: 9-10/2020
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association / Cosoba
Kokoarvio:cm/kg

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
19.12.2023

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Beea on päätynyt Cosoban tarhalle vuoden 2020 syksyllä lukuisten muiden pentujen tavoin. Pennut elivät alkuun yhdessä isossa porukassa sisäpihalla, mutta keväällä alkoivat olla sen ikäisiä ja kokoisia, että iso porukka oli jaettava pienempiin porukoihin ja häkkeihin. Hylättyjä pentuja on tullut tarhalle niin paljon, ettei Adina ei enää muista mistä kukakin yksilö on tullut, joten Beean taustoista emme tiedä enempää. Beean häkissä oli vielä heinäkuussa 2021 yhteensä 8 pentua, mutta elokuussa porukkaa oltiin jaettu jo uudelleen koirien aikuistumisen kynnyksellä. Beea on ennättänyt asumaan tämän jälkeen jo useammassa eri paikassa tarhalla ja eri koirakavereiden kanssa, ja on tullut muiden koirien kanssa toimeen hyvin. Beea on haukkunut joissain tilanteissa, mutta pääsääntöisesti se on ollut melko hiljainen tavatessa Romaniassa.

Beea oli adoptio-ohjelmaan tullessaan sosiaalinen ja reipas nuori koira, joka tuli heti luokse ja pusuttelemaan vieraitakin. Beea antoi itsestään lempeän ja iloisen kuvan. Beea on kuitenkin tarhakoirille tyypilliseen tapaan valitettavasti taantunut pitkään tarhalla elettyään, ja on nykyään tottumaton ja arka erityisesti vieraita ihmistä kohtaan. Beea on kyllä kiinnostunut ihmisistä, mutta ei uskalla tulla ihan ihmisen lähelle. Beea ei anna vieraan ihmisen koskea itseään. Kesällä 2023 Romaniaan muuttanut Kulkrien aktiivi on viettänyt Beean kanssa aikaa ja useamman kuukauden tutustumisen ja luottamuksen rakentamisen jälkeen Beea on rentoutunut ja edistynyt hienosti. Se antaa nyt tämän tutun ihmisen koskea ja rapsutella itseään ja on innoissaan vastaanottamassa tätä! Tämä on mielettömän hieno edistysaskel Beealle ja näyttää, että Beea on kehityskelpoinen tyttö vaikka luottamuksen rakentaminen vaatiikin aikaa. Beealla on jossain vaiheessa ollut kapi, minkä vuoksi turkissa on ollut vaaleampia, karvattomia kohtia. Beealla on ollut haava oikeassa polvessaan, jonka paranemisessa on ollut haasteita. Nyt haava on onneksi jo menossa parempaan suuntaan hoidon ansiosta. Beealta on testattu kertaalleen multiresistentit bakteerit pitkään auki olleen haavan vuoksi ja testi näytti onneksi negatiivista.

Beean tulevan perheellä tulee olla ymmärrystä ja kiinnostusta tottumattoman koiran kotiuttamiseen ja aremman koiran sielunelämään. Beean kodilta edellytetään jo jonkin verran koirakokemusta ja Beean kotiutumista edistäisi varmasti reipas koirakaveri. Vilkkaaseen asuinympäristöön Beeaa ei luovuteta ja sopivin asuinmuoto olisi jokin muu kuin kerrostalo. Tärkeintä on kuitenkin valmius antaa aikaa ja harjoitella kärsivällisesti erilaisia asioita, kuten ihmisen kosketusta, varusteiden pukemista ja ulkoilua.

Beean kokoarvio on 45 cm ja 15 kg.

Päivitykset

23.3.2024
Beea saapui tänään omaan kotiin ja sai uudeksi nimekseen Kara <3 Kaikkea hyvää Karalle ja perheelle tulevaan <3

2.2.2023
Beea on varattu omaan kotiinsa Suomeen, vihdoin <3

19.12.2023
Beea tavattiin lokakuisella yhdistysmatkalla ja lisäksi saimme myös mieltä lämmittäviä uutisia Beean suhteen nyt joulukuussa.

Lokakuussa tavatessa Beea asusteli vielä yhdessä Vapun ja kolmen muun koiran kanssa. Tällöin Beea oli aluksi innoissaan uusista ihmisistä niin kauan, kun ihmiset pysyivät häkin ulkopuolella. Kun vierailijat menivät sisälle häkkiin, kierteli Beea vieraita ja pysytteli etäämmällä. Beea ei tällä tapaamisella antanut tutunkaan ihmisen koskea itseään, mutta rauhallisemmassa tilanteessa tuttu ihminen olisi voinut silittää Beeaa hieman kaulalta. Lokakuussa tavatessa Beea väisti vieraita ihmisiä, mutta tuttua ihmistä ei mikäli tämä ei yrittänyt koskea Beeaa. Beea söi tavatessa mielellään nameja maasta. Beea rähähti ruuasta häkkikaverille, mutta vain kohtuullisesti. Beea säikähti maahan pudotettua esinettä ja nopeita käden liikkeitä, se myös väisti muita koiria jonkin verran. Beea ei kuitenkaan piiloutunut tavatessa.

Joulukuussa saimme ihania terveisiä ja videoita Romaniassa asuvalta Kulkurien aktiivilta. Taru on viettänyt Beean kanssa aikaa alkukesästä lähtien ja nyt Beea on ottanut mielettömän isoja harppauksia eteenpäin ja antaa nykyään Tarun silitellä ja rapsutella itseään ja on innoissaan Tarun seurasta. Alkukesästä Beea tauotti vielä paljon kopissaan Tarun kanssa ollessaan, pikkuhiljaa tauotus jäi pois ja sitten Beea uskaltautui syömään myös nameja kädestä. Pisin aika meni siihen, että Beeaa pääsi yhtään koskemaan tai hipaisemaan, jonka jälkeen kehitys on ollut nopeampaa. Beea on siis oikein kehityskelpoinen tyttö ja luottamus ihmiseen voi rakentua, kun sen eteen on valmis käyttämään aikaa ja panostamaan omaehtoisuuteen. Beealla on ollut oikeassa takajalassa haava, jonka paraneminen on ollut hidasta. Beea on siirretty asumaan pienelle sisäpihalle klinikan viereen, jossa sitä voidaan tarkkailla ja haavaa hoitaa paremmin. Haava onkin nyt alkanut paranemaan ja pienenemään. Pitkään auki olleen haavan vuoksi Beealta on testattu multiresistentit bakteerit, joista tulos oli onneksi negatiivinen.

Lisätty uusia kuvia ja videoita.

3.7.2023
Beea tavattiin toukokuussa yhdistysmatkalla. Beea on vaihtanut asuinpaikkaansa sitten viime vierailun ja asuu nyt yhdessä Vapun kanssa kissa-aitauksen vieressä olevassa häkissä. Kun vierailijat ovat häkin ulkopuolella, hyppii Beea innoissaan portilla. Kun vierailijat menevät häkkiin sisälle, iskee Beeaan kuitenkin jännitys ja se vetäytyy koppin suojiin. Beea katselee kopista, mutta ei tule sieltä pois vieraiden ollessa häkissä.

Lisätty kuva ja video.

27.2.2023
Beea tavattiin jälleen helmikuun alussa Cosoban tarhalla. Beea asustelee samassa häkissä kuin viimeksikin ja häkkiporukkakin on pysynyt samana. Beea sekä Hanipöö säpsyvät ihmisten liikkeitä koko vierailun ajan. Häkkiin mennessä molemmat piiloutuvat koppiin ja kurkistelevat kopin suulta, mutta rohkaistuvat sitten hakemaan herkkuja kopin ulkopuolelta. Beea syö pääsääntöisesti namit maahan heitettyinä, mutta uskaltautuu jonkun yksittäisen kerran hakemaan kurkotellen myös kädestä saakka. Beea pitää pientä etäisyyttä ihmiseen koko ajan eikä ole väliä, seisooko ihminen vai onko kyykyssä. Beea pysyttelee tästä häkkikokoonpanosta pisimpään kopin ulkopuolella paikoillaan katselemassa vierailijoita kiinnostuneesti, vaikkei ihan lähelle tulekaan. Vieraat testasivat miten koirat suhtautuvat vieraaseen esineeseen ja heittivät hanskan maahan. Tätä Beea ja Hanipöö eivät lähteneet karkuun vaan tulivat uteliaasti tutkimaan.

Lisätty uusia kuvia ja videoita.

5.10.2022
Beea on siirretty asumaan takarivin häkkiin, jossa se asuu Hanipöön sekä parin muun koiran kanssa. Muutos vaikuttaa tehneen Beealle hyvää ja Beea on uteliaan kiinnostunut ihmisistä. Beea katselee aktiiveja ensin tiukasti kopin sisältä, mutta uskaltautuu pikkuhiljaa tulemaan hieman kopista ulos ja aina vain lähemmäs vieraita. Beea syö maahan heitetyt namit ja tulee loppua kohti hyvin läheltäkin ihmistä niitä hakemaan. Lopussa vierailua Beea ei enää tauota juurikaan kopissa vaan pysyttelee sen ulkopuolella rohkeasti katselemassa tilannetta. Beea on ujo ja tottumaton tyttö, mutta kiinnostunut vieraista. Tällä kertaa se ei hauku ollenkaan tavatessa. Beean turkki vaikutti nyt olevan oikein hyvässä kunnossa lukuunottamatta jo aiemminkin näkynyttä haavaa/hankaumaa oikeassa takajalassa.

Lisätty uusia kuvia ja vidoita.

3.7.2022
Beea tavattiin jälleen aivan kesäkuun alussa Cosoban tarhalla. Beea oli siirretty asumaan tarhalla pentualueen sivulle, ulkopihan perälle jossa asusti Naavan kanssa. Asuinpaikka on varjoisalla paikalla, ei niin stressaavan ympäristön keskellä, sillä sieltä ei näe minnekään. Beea ei oikein halua lähteä tältä alueelta minnekään. Beea oli valitettavasti mennyt takapakkia reippautensa kanssa, eikä uteliaisuus tällä kertaa voittanut jännitystä. Tutun ihmisen, Adinan tullessa lähelle Beean häntä heilui ja se ilohepuloi ujosti Adinalle sekä myös ilo-/jännityspissasi. Vieraat ihmiset sen sijaan saivat haukkukonsertin vastaansa. Beea selvästi innostui vieraista, mutta tilanne oli sille todella jännittävä. Beea söi nameja maasta, mutta ei oikein uskaltanut mennä haistelemaan vierasta ihmistä. Pikkuhiljaa tyttö rohkaistui kuitenkin hakemaan nameja entistä lähempää. Beea säpsähteli liikkeitä ja oli kovin hämmentynyt koko tilanteesta. Beealla ollutta kapia on hoidettu, mutta vieläkin oli jotain ongelmaa ja karvattomia läikkiä. 

Beean tulevalta kodilta täytyy löytyä lempeyttä, kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Beea on selvästi mennyt takapakkia tarhalla ja olisikin hienoa, että se pääsisi matkustamaan omaan kotiin laskemaan stressitasoja ja opettelemaan luottamusta sekä turvallisuuden tunnetta oman ihmisensä kanssa.

Lisätty kuvia ja videoita.

3.7.2022
Beea tavattiin Cosoban tarhalla maaliskuun lopulla, jolloin Beea asui tarhan pihalla vapaana yhdessä muiden koirien kanssa. Beea oli rauhallisen oloinen hellepäivänä tavatessa. Beea väisti muita koiria ja oli kohtelias muutoinkin, oli lähestymässä vieraita ihmisiä useaan kertaan rentoja ja uteliaana. Beea kävi nuuskimassakin vieraita, mutta poistui heti muutaman metrin päähän kun porukan päsmärit änkesivät sen ohi ihmisen luo. Beea käytti rauhoittavia signaaleja kattavasti. Oli sääli, etteivät aktiivit päässeet tekemään Beeaan parempaa tuttavuutta toisten koirien estäessä tämän. Lisätty uusia kuvia ja videoita.

11.2.2022
Joulukuussa aktiivien vieraillessa tarhalla, oli Beea siirtynyt häkistä pihalle asustelemaan, jossa se jolkotteli vapaana muiden koirien seassa. Beea kiinnostuu vierailevista aktiiveista, mutta kova härdelli ja muiden koirien häslääminen saa tytön hämmentymään eikä se oikein uskalla lähestyä aktiiveja. Joku koira käy hieman Beean päällekin ja Beea tuntuu väistelevän muita koiria. Tyttö on vähän ressukan oloinen ja olisi ihanaa, jos se pääsisi stressaavasta tarhaympäristöstä kotiin rauhoittumaan ja reipastumaan oman ihmisen opastamana.

31.10.2021
Beea aloittaa oman kotinsa etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Beea saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Beea on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:  Olga Karttunen

3

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: