Kodin saanut koira: VAPPU

Syntymäaika: 2/2022
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen,  oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

22.04.2023

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain. 

Ilopilleri nimeltä Vappu on asustellut One Rescue Associationin tarhalla syksystä lähtien ja on nyt siitä onnekas että hän aloittaa oman kodin etsinnän. Vapun taustoista ei paljoa tiedetä, mutta hänet on löydetty ennen tarhalle päätymistä pellolta, hänen ollessa hoikassa kunnossa. Löytöhetkellä Vapulla todettiin myös kapi eli syyhypunkki, johon tyttö sai tarhalla hoitoa.

Aktiivimme tapasivat ihastuttavan Vapun helmikuun aktiivireissulla Romaniassa. Vappu tyttö innostui valtavasti nähdessään aktiivit häkkinsä ulkopuolella ja saikin isot hepulirallit. Aktiivien mennessä Vapun häkkiin, Vappu menee aivan kierroksille ja hyörii sekä pyörii ympäri häkkiä. Vappu haistelee jokaisen ihmisen tarkasti ja saattaa samalla myös antaa pusut tulijoille. Aktiivit kuvailevat tapaamaansa Vappua super ihanaksi ihmisliimaksi, joka todella nauttii ihmisten antamasta huomiosta. Innostuessaan Vappu saattaa hieman pentumaisesti hammastella, mutta ajan kanssa kuitenkin osaa rauhoittua. Vappu antaa hienosti rapsuttaa sekä silittää itseään ja ajottain heittäytyy selälleen, sillä maharapsutukset ovat erityisesti tämän tytön mieleen.

Vaikka Vapun taustoista ei paljoa tiedetä, voisi olettaa hänen olevan entinen omistettu koira, ihmisrakkautensa vuoksi. Tarhalla Vappu asustelee yksinään omassa häkissään, mutta pääsee vaihtelevasti tekemisiin muiden koirien kanssa. Vappu tulee hyvin juttuun muiden koirien kanssa ja alistuu helposti dominoivan koirakaverin kanssa. Herkut ovat kuitenkin Vapulle sen verran tärkeitä, että hän suojelee niitä muilta ja on tarkka omista resursseistaan.

Vapulle etsitään ehdottoman sitoutunutta perhettä, jossa hänelle tarjottaisiin aikaa ja tukea uuden elämän alkutaipaleella. Vappu nauttisi elämästään parhaiten perheen ainoana silmäteränä, mutta pärjäisi myös kodin muiden karvakaverien kanssa. Vappu soveltuisi varmasti monenlaiseen kotiin ja nauttisi erityisesti perheensä kanssa yhteisistä leikkihetkistä, retkistä sekä hellyydenosoituksista. Vapulle tarhalla olo on erityisen raskasta, sillä hänelle ihmiset ja läheisyys ovat hänelle hirmu tärkeitä. Josko Vappu pääsisi pian oman rakastavan perheensä luokse ja saisi kyllikseen kaipaamaansa huomiota!

Vappu omaa valtavan kauniin valkoisen värityksen pienien ruskeiden pisamien kera. Tämän kaunokaisen säkäkorkeus on noin 53 cm ja hän painaa noin 15 kg. Vappu on hieman tuhdissa kunnossa ja tulevassa kodissa tuleekin kiinnittää huomiota Vapun ylimääräisiin kiloihin. Vappu on steriloitu.

Päivitykset 

01.11.2023

Lauantaina 28.10.2023 Vappu matkusti Suomeen ja tepsutteli, tyypilliseen tapaansa, vauhdilla oman perheensä luokse. Paljon ihania yhteisiä vuosia Vapulle ja hänen perheelleen! <3

29.08.2023

Onnekas Vappu on varattu omaan kotiin!

07.07.2023

Toimijamme tapasivat pirtsakan Vapun toukokuun aktiivimatkalla Romaniassa. Reissun aikana Vappu asusteli Beea koiran kanssa kissa-aitauksen viereisessä häkissä. Kissat eivät näyttäneet Vappua hirmuisesti kiinnostaneen, joten kissa koti voisikin olla Vapulle mahdollinen. Tyttöjen häkkiin mentäessä molemmat hyppivät häkki vasten innokkaina, mutta sisälle saavuttua Beea menee koppiin turvaan ja Vappu jää väkkäränä pyörimään ja hyörimään ihanan uuden ihmisen luo. Vappu hyppii, pomppii ja haluaa niin paljon huomiota kuin vain on mahdollista saada. Rauhoittuu kuitenkin vierailun jälkeen ja malttaa jopa hetken istua ja jäädä rapsuteltavaksi. Namit myös maistuvat hyvällä ruokahalulla. Vappu on aivan valmis kotikoira, joka soveltuisi varmasti moneen kotiin kuten ensimmäiseksi koiraksi, perheen ainoaksi koiraksi tai toisen koiran kaveriksi. Adinan mukaan ilopilleri Vappu on “too friendly”! Vapusta on lisätty uusia videoita ja kuvia. Missä olisikaan täydellisen Vapun loppuelämän koti?

22.04.2023

Vappu hyppelehti onnesta etsimään omaa kotia Kulkurien adoptio-ohjelmaan!


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Vappu saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Vappu on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Ilona Lahti-Nuuttila

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: