Päivitetty 05.10.2018

Kodin saanut koira: BELKA


Syntymäaika: 2017
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (Rosiori)
steriloitu

 

Perustiedot ja tausta

22.7.2018

Kulkurit vieraili ensimmäistä kertaa Rosiori De Veden kunnallisella koiratarhalla vuonna 2014. Tämä vierailu loi pohjaa Kulkurien ja kunnallisella tarhalla vapaaehtoisesti työskentelevälle Cornelia Stanin yhteistyölle. Yhteisesti päätettiin, että Kulkurit tukee Corneliaa ja Rosiorin kaupungin asukkaita järjestämällä säännöllisesti toistuvan sterilointipäivän. Näin syntyi Rosiorin massasterilointiprojekti, joka on jatkunut vuodesta 2015 saakka. Kulkurit auttaa tarhan koiria ottamalla tarkoin valittuja koiria adoptio-ohjelmaan, mutta johtuen epävarmoista olosuhteista, koska kyseessä on kunnallinen koiratarha, on yhdistys pitänyt Rosiorista adoptoitavien koiran määrän adoptio-ohjelmassa pienenä.

Pikkuinen Belka ei meinaa pysyä nahoissaan, kun aktiivimme lähestyvät sitä. Se pyrkii ihmisen luo etutassut ilmassa viuhtoen ja heittäytyy selälleen koko ulkomaailman unohtaen saadessaan ihmisen huomion. Muihin koiriin se ei tunnu suhtautuvan millään lailla vihamielisesti ja vaikuttaakin aivan valloittavalta, avoimelta, iloiselta ja sosiaaliselta persoonalta. Tällä nuorella pötkylän mallisella koiralla on säkäkorkeutta n. 35 cm ja painoa arviolta 7-8 kg.

29.9.2018

Belka matkusti vihdoin oman perheensä luo Suomeen.

22.7.2018

Belka ei tiedäkään, kuinka sen elämä tulee muuttumaan, sillä se on varattu tänään omaan kotiinsa Suomeen.

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Belka saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Belka on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:  Nina Ehrström

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.