Kodin saanut koira: BEN J

Syntymäaika: 09/2018
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta

Päivitetty 23.1.2020

Veljekset Ben J ja Jerry B syntyivät Romaniaan, maahan jossa kodittomia koiria on miljoonia. Ben ja Jerry olivat sikäli onnekkaita, että ne saivat olla elämänsä alkutaipaleen omistettuja koiria. Ne eivät toki eläneet sisällä kodissa, kuten meillä Suomessa useimmiten on totuttu, mutta niillä oli kuitenkin oma piha, jossa ne varttuivat pentuina yhdessä noin puolen vuoden ikään saakka. Kun pennut kasvoivat ja voimistuivat ja niiden vauhti kasvoi, eikä niitä oltu koulutettu mitenkään, omistaja kyllästyi niiden temuamiseen ja kuoppien kaivamiseen ja uhattuaan ensin hukuttaa ne, vei kuitenkin lopulta koirat Odain kunnalliselle tarhalle päästäkseen niistä eroon. Seuraavat kuukaudet Ben ja Jerry viettivät sitten kunnallisella tarhalla ja sinne niiden elämä olisi hyvin saattanut päättyäkin, elleivät eräät saksalaiset eläinsuojelijat olisivat huomanneet komeita ja avoimia nuorukaisia vieraillessaan sattumalta tarhalla. He ihastuivat veljeksiin ja järjestivät niille paikan One Rescue Associationin tarhalta Cosobasta, sillä lupauksella, että me lupaamme promota niitä adoptioon kunhan pääsemme ensin itse tapaamaan koiria ja toteamaan niiden soveltuvan ohjelmaamme.

Ben ja Jerry ovat nuoria, hurmaavia herrasmiehiä, jotka suhtautuvat elämään ja ihmisiin melko avoimesti, uteliaasti, ystävällisesti ja ihmeenkin kohteliaasti, siihen nähden ettei niiden lyhyeen elämään ole kummempaa koulutusta kuulunut. He lähestyvät vieraitakin ihmisiä häkissään heti sinne saavuttuamme, viihtyvät ihmisten lähellä ja nauttivat huomiosta, vaikkakin pitkät kuukaudet tarhaoloissa vailla jatkuvaa ihmiskontaktia tekevät ihmisistä myös vieraillessa alkuun jännittäviä. Ne tuntuvat tulevan erinomaisesti toimeen toistensa kanssa, mutta tutustuvat ihmisiin myös itsenäisesti. Veljeksistä Ben on sosiaalisemman oloinen ja tulee reippaammin tutustumaan uusiin ihmisiin. Pojat ottavat hyvin kontaktia ja niiden kanssa olisikin varmasti ilo touhata mitä vain, peruskoulutuksesta lähtien. Näistä koirista olisi vaikka mihin, lenkkikaveriksi, harrastuskentille, ihmisen parhaaksi ystäväksi.

Ben ja Jerry ovat vajaan puolentoista vuoden ikäisiä, kastroituja uroksia. Korkeutta niillä on noin 60 + cm ja painoa arviolta 30 kiloa. Niiden perimässä virtaa erittäin todennäköisesti reilusti saksanpaimenkoiraa. Ben ja Jerry etsivät erillisiä, aktiivisia ja jo hieman koirakokemusta omaavia, sitoutuneita omia kotejaan tositarkoituksella.

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

5.9.2020

Pitkän odotuksen päätteeksi Ben on tänään päässyt omaan kotiin.

6.4.2020

Ben on löytänyt oman kotinsa ja varattu Suomeen.

23.1.2020

Vuosi on vaihtunut ja Ben ja Jerry jatkavat omien kotiensa löytymisen odottamista tarhaolosuhteissa. Joulukuussa aktiivimme vierailivat jälleen Cosobassa ja tapasivat tarhan rauhallisimmissa osassa myös hyväntuuliset veljekset. Vaikuttaa siltä, että poikien häkin rauhallinen sijainti sopii niille siinä mielessä, että niiden stressitasot pysyvät kohtuullisina ja se näkyy poikien käytöksessä tiettynä rentoutena, vaikka vieraiden ihmisten harvinainen vierailu häkkiin onkin jännää. Veljekset ottavat paljon tukea toisistaan ja ne tuntuvat edelleen tulevan erinomaisesti toimeen keskenään. Ben on yhä veljeksistä hieman avoimempi ja rohkeampi ja tulee etunenässä tutustumaan uusiin ihmisiin antaen jo hetken kummastelun jälkeen jo rapsuttaakin, mikä vaikuttaa myös olevan Benistä varsin mukavaa. Pojat eivät tarhaolosuhteissa vaikuta kovilta haukkumaan, mutta on ihan olettettavaa että kotioloissa rohkaistuttuaan ne tulevat varmasti myös tarpeen tulleen löytämään äänensä. Molemmat pojat ovat fyysisesti hyvässä kunnossa, vaikkakin toki lihaksettomia.

Lisätty uusia kuvia ja video.

8.12.2019

Saimme kuulumisia Romaniasta Beniltä & Jerryltä marraskuulla. Nuorilla miehillä sujuu ihan kohtalaisesti tarhaoloihin nähden, mutta onhan heillä äärettömän tylsää. Elämä toistaa samaa kaavaa aamusta iltaan ja taas yöstä aamuun ja maisemat eivät vaihdu, eikä häkistä pääse juurikaan koskaan ulos. Nuoren palveluskoiramaisen tyypin jos kenen pään se voisi sekoittaa, mutta pojat pärjäävät aika hyvin. Etenkin Ben on edelleen reipas, iloinen ja sosiaalinen ilopilleri, joka tutustuu rohkeasti ihmisiin, ottaa kontaktia ja hyörii onnellisena ihmisen vieraillessa niiden häkissä. Benistä saisi niin upean kaverin mihin vain aktiviteettiin tai vaikka harrastuksen pariin.

Lisätty uusia kuva & video.

1.10.2019

Beniä on tavattu taas yhdistyksen aktiivien toimesta niin elo- kuin syyskuussakin. Kuulumiset ovat tasaisen positiivisia. Ben ottaa vieraat vastaan innokkaasti, mutta yllättävän kohteliaasti. Se saattaa hypähtää kevyesti vasten ihmistä herkkujen perässä, mutta se ei missään nimessä ole koheltavaa tyyppiä. Ben on säilyttänyt ihanan sosiaalisuutensa ja rohkeutensa ja voi vain toivoa, että se löytää kodin, ennen kuin tarhaolot vievät sitä mahdollisesti arempaan suuntaan, kuten veljeään Jerryä. Ben tulee edelleen hyvin toimeen veljensä kanssa, joskin on huomattavissa, että Ben on veljeksistä selvästi hoikempi, eli todennäköisesti Jerry on kaksikosta enemmän ruuasta määräävä osapuoli. Reissulla puruluut saadessaan veljekset keskittyvät niiden syömiseen eikä niistä synny mitään rähinää.

Lisätty Benille uusia kuvia ja video. Ben on myös siirretty pentukategoriasta aikuisten puolelle sen täytettyä arviolta vuoden.

31.7.2019 

Ben J ja Jerry B aloittavat kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

 


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Ben J saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ben J on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasti sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Benin yhteyshenkilö on Salla Honkapää.

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: