Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Perustiedot ja tausta
7.5.2025
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 450 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.
Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.
Tumma kaunotar Bex päätyi Cosoban tarhalle vajaan vuoden ikäisenä teinikoirana. Bexin taustasta ei ikävä kyllä tiedetä mitään, se on saattanut tulla hylätyksi kodista tai asua pidempään kadulla kodittomana.
Bex asuu tarhan pihalla isossa koiralaumassa, missä se tulee täysin ongelmitta juttuun kaikkien muiden koirien kanssa. Bex vaikuttaakin muiden koirien suhteen hyvin sopuisalta ja fiksulta kommunikoijalta.
Yhdistyksen aktiivien tavatessa Bexin tarhalla, pysyttelee Bex koiraporukassa hiukan taka-alalla, antaen lajitovereille tilaa höseltää vierailijoiden ympärillä. Kun meininki sitten hiukan rauhoittuu, hivuttautuu Bex onnellisena ihmisten luokse ja nousee näitä vasten hakemaan huomiota ja rapsutuksia. Bex nauttii selvästi ihmisten läsnäolosta ja huomiosta, ja antaa mielellään vieraidenkin ihmisten rapsutella ja käsitellä itseään.
Bex vaikuttaa ystävälliseltä, pehmeän luonteiselta koiralta, jolle varmasti tärkeintä olisi turvallinen, aktiivinen oma perhe, jonka kanssa puuhastella arjessa. Bexistä voisi varmasti saada myös innokkaan harrastuskaverin, jossa takuulla on hurjasti potentiaaliai. Näemme että Bex voisi sopia monenlaiseen kotiin ja ympäristöön, mutta keskustan hälinä saattaisi ehkä olla sille hiukan liikaa.
Bex on iso keskikokoinen koira, joka ei enää kasva. Tarhalle tullessaan Bexin oikean silmän vilkkuluomi oli revennyt, ja luomi on siksi jäänyt hiukan repaleiseksi. Vanha haava ei kuitenkaan Bexiä vaivaa, eikä se vaadi toimenpiteitä tai hoitoa.
Päivitykset
7.5.2025
Bex aloitti oman kodin etsinnän adoptio-ohjelmassa.
- Bex 2/2025
- Bex 2/2025
- Bex rakastaa rapsutuksia 2/2025
- Bex 2/2025
- Bex 2/2025
- Bex 2/2025
- Bex ja ihminen 2/2025