Kodin saanut koira: DOBBY (ent. BOBII), ERITYISADOPTIO

Syntymäaika: 2020
Sukupuoli: Uros
Kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Happy Dogs Moreni)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
27.04.2023

Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän Morenin kaupungin kodittomia koiria. Moreni sijaitsee noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Anda Popescu on nuorehko, hyvin länsimaalaisesti eläinsuojeluasiosta ajatteleva nainen. Hänelle on erittäin tärkeää, ettei koiramäärä tarhalla nouse, koirat voivat siellä kokonaisvaltaisesti niin hyvin kuin mahdollista, ja että kaikki koirat ovat steriloituja tai kastroituja sekä säännöllisesti rokotettuja. Happy Dogs Morenin koiratarha on romanialaisittain siisti ja hyvin hoidettu. Kaupungin pormestari on käytännössä siirtänyt vastuun Morenin katukoirapopulaation hallinnasta Andan yhdistykselle, jonka vastuulla on myös kustantaa sterilointikampanjat sekä tarhan koirien ylläpito. Anda on säännöllinen yhteistyökumppanimme myös sterilointien saralla ja Anda tekeekin merkittävää ja jatkuvaa työtä erityisesti sterilointien parissa, jotta jonain päivänä niin Morenin kuin muunkin Romanian kodittomien koirien tilanne olisi parempi. 

Bobii oli piiloutunut tarhan työntekijän auton alle ja oli liikkumatta. Tätä hetken ihmeteltyään tarhan työntekijä ymmärsi tilanteen: Bobii oli vakavasti loukannut jalkansa eikä pystynyt vaivatta tai kivutta liikkumaan. Bobiin onni olikin nimenomaan se, että hän oli piiloutunut eläimiä rakastavan ja koiria pelastavan tarhan työntekijän auton alle, joka otti hänet heti huomaansa ja vei tarhalle. Tarhalla Bobiin tilanne tutkittiin perusteellisesti ja hän sai nopeasti apua. Bobii on monelle tuttu meidän joulukuun #OleToivo-joulukeräyksestä, jossa keräsimme Bobiille varoja isoon jalan leikkausoperaatioon ja 12.12.2022 Bobiin jalka amputoitiin. Leikkaus oli todella onnistunut ja vain muutama kuukausi amputaation jälkeen, liikkui Bobii vahvasti, itsevarmasti ja hyvin (katso videot). Bobii on kertakaikkisen ihana ja herttainen tapaus, joka luottaa ihmiseen ja tulee toimeen muiden koirien kanssa. Hänen ei kuulla turhaan haukkuvan.

Bobii asustaa klinikan sisätiloissa ja saa päivät elää vapaana tarhan pihalla. Helmikuussa Bobiin tavanneet omat aktiivimme kertovat tämän olevan iloinen, ystävällinen ja rauhallinen nuori, joka mielellään nauttii ihmisen huomiosta ja syliin päästessään viipyy siinä mahdollisimman pitkään. Bobii toipui leikkauksesta erittäin hyvin ja liikkuu vaivattomasti sekä ketterästi. Bobii on nuori ja hyvärakenteinen koira ja pärjää kolmella jalalla todistetusti erittäin hyvin, tulee jalan amputaatio huomioida läpi hänen elämän. Etsimme Bobiille ensisijaisesti perhettä, joka ymmärtää kolmijalkaisuudesta syntyvät mahdolliset keho- ja nivelvauriot ja on valmis tarjoamaan Bobiille erilaisia fysioterapia- ja lihashuoltohoitoja. Hoito- ja eläinlääkärikulut sekä muut ylläpitokulut ovat korkeampia ja tulevan perheen tulee sitoutua mahdollistamaan Bobiille kaiken saatavilla olevan avun ja tuen. On myös erittäin tärkeää pitää huolta siitä, että Bobii ei kerrytä ylipainoa, jotta tämä kolmijalkainen ketterä söpöläinen myös pysyy ketteränä ja kivuttomana läpi elämän.

Bobii tuntuu vierastavan ja arastavan hieman miespuolisia henkilöitä, joten perheen tulee tähän varautua. Luottamus ihmisiin kuitenkin yleisesti on erittäin vahva ja hän nauttii valtavasti huomiosta sekä kosketuksesta. Kolmijalkaisuuden vuoksi haemme Bobiille perhettä, joka asuu omakotitalossa tai rivitalossa: hyvä jos löytyy omaa pihaa jossa temmeltää eikä kavuttavia portaita ole. Perheessä saa olla muita koiria. Kouluikäiset lapset sopivat Bobiille myös.

Ihastuttava Bobi on noin 45cm ja painaa 15kg.

Päivitykset

7.2.2024
Bobii saapui omaan kotiinsa Suomeen

19.10.2023
Ja niin tuli se päivä, kun tämä kolmijalkainen rakkaus on varattu ihan omaan kotiin. Onnittelemme koko sydämestämme perhettä ja toivotamme heille paljon onnellisia yhteisiä vuosia Bobiin kanssa. Jokainen koira ansaitsee mahdollisuuden onnelliseen elämään, nyt on Bobiin vuoro.

27.04.2023
Bobii tallustelee määrätietoisesti adoptio-ohjelmaamme ollen varma oman turvallisen ja hänet täysin huomioivan perheen löytymisestä. Oman kodin ja perheen etsintä on nyt virallisesti alkanut!


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Bobii saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bobii on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Erityisadoptiossa olevat koirat on valittu huolellisesti yhteistyötahojemme kanssa yhteistyössä. Koirilla esiintyy jo tiedossa olevia puutteita, mutta niiden uskotaan soveltuvan kotikoiriksi, kunhan niiden mahdolliset erityistarpeet osataan tulevassa kodissa ottaa huomioon. Kulukorvaus näille koirille määräytyy tapauskohtaisesti. Erityisadoptioon kuuluville koirille tehdään normaalin luovutussopimuksen lisäksi erillissopimus erityisadoptioon kuuluvan koiran omistajalle.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Linda Nirkkonen
Ota yhteyttä linda.nirkkonen@kulkurit.fi

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: