Kodin saanut koira: KAARLO

Syntymäaika: 2015
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.


Perustiedot ja tausta

25.6.2023

Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen ja perheellä on oma pieni tarha, jonka viimeistely on vielä kesken. Tämän uuden tarhan Ioana haluaa pitää turvapaikkana niille koirille, joille isompien tarhojen olot ovat liian stressaavia. Ioana on toiminut jo pitkään vapaaehtoisena Cosobassa sijaitsevalla One Rescue Associationin koiratarhalla ja järjestänyt koirien sterilointeja jo 90-luvulta lähtien ja tekee työtä tällä saralla aina resurssiensa riittäessä. Ioanalla on Cosoban tarhalla lukuisia koiria, joista hän huolehtii. Kaiken kaikkiaan Ioanalla on tällä hetkellä noin 150 koiraa yhtä aikaa huolehdittavanaan.

Ioana pelastaa usein koiria pahamaineisilta tappotarhoilta tarjotakseen niille mahdollisuuden elämään ja kodin löytämiseen. Kaarlon Ioana lunasti Mogosoaian tappotarhalta keväällä 2023. Kulkurien aktiivien tavatessa Kaarloa, hän on ollut Cosobassa vasta yhden kuukauden, joten kaikki uudessa ympäristössä on hänelle vielä hieman uutta. Kaarlo asuu tarhalla kuljetuseristykseen tarkoitetuissa tiloissa. Kaarlolla on ikävä kyllä sydänmatotartunta, mutta se saa lääkitystä, joka estää sydänmadon tarttumisen muihin koiriin ja tartunnan etenemisen. Kaarlo tulee saamaan ennen kotiin saapumista koko loisen tappavan hoidon Romaniassa. Omistajan tulee sitoutua sydänmadon jälkihoitoon Suomessa. Lisätietoja sydänmadosta saat Kaarlon yhteyshenkilöltä.

Kaarlo on rauhallinen, ystävällinen papparainen, jonka häntä heiluu koko Kulkurien aktiivien tapaamisen ajan. Herkut maistuvat ukkelille hyvin ja niiden syöntitapa on mitä suloisin (katso video). Kosketusta Kaarlo hieman jännittää, mutta ei jähmety silti kosketuksestakaan täysin. Kaarlo on leppoisan oloinen kaveri, joka todennäköisesti oikeassa ympäristössä ja luotettavan ihmisen kanssa avautuu täysin omaksi itsekseen. Kaarlon suhtautumisesta muihin koiriin ei vielä tiedetä, mutta asia selvinnee ajan myötä, kun Kaarlo asustelee Cosobassa.

Koska Kaarlo on jo vähintään keski-ikäinen, odotetaan tulevalta kodilta kykyä sitoutua vanhenevan koiran mahdollisten vaivojen hoitoon. Kaarlo on hieman tanakka malliltaan ja sen etujalat monen pienehkön romanialaiskoiran tapaan hieman vänkyrät. Tästä syystä odotettavissa on ainakin hieroja-/fysioterapia-/osteopatiakäyntejä ja painon kanssa on tärkeää olla tarkkana. Tulevan kodin on tärkeää suhtautua koiran kanssa elämiseen koiralähtöisesti.

Kaarlo on 35 – 40 cm korkea ja painaa arvion mukaan 18 kiloa.

 

Päivitykset

1.2.2024
Kaarlo-herra on saapunut kotiin oman perheen luokse. Terveitä ja ihania eläkepäiviä Kaarlolle!

26.10.2023
Kun Kaarlo odottelee sydänmatohoitojen aloitusta ja kotiin lähtöä, on hän ollut ihastuttamassa aktiivejamme tarhalle. Aktiivimme tapasivat energisen pappa-koiran, joka rakastaa juosta vapaana ja nauttii ulkoilusta. Hänellä on tapana haukkua innokkaasti, ja vaikka hän saattaa olla aluksi hieman malttamaton käsiteltäessä, hän on kuitenkin tottunut siihen – mutta kun ei millään malttaisi olla paikoillaan, kun on niin paljon kivempiakin asioita mitä tehdä, kuten etsiä lattialta tippuneita herkkuja. Kaarlo on itsenäinen ja tykkää puuhastella omia juttujaan.  Hän on sopuisa ja tulee toimeen muiden kanssa. Kaarlo ilahtuu nähdessään tutut eläintenhoitajan kasvot, eikä hän ole varautunut vieraita kohtaan. Kutsuttaessa hän tulee iloisesti luokse. Ja pieni salaisuus: Kaarlolle herkut ovat usein tärkeämpiä kuin rapsutukset!

Lisätty video ja kuvia.

16.10.2023
Kaarlo on varattu omaan kotiin. Nyt hoidetaan sydänmato ensin kuriin ja sen jälkeen hän matkustaa omaan kotiin viettämään ansaittuja eläkepäiviä.

25.6.2023
Kaarlo sai elämänsä mahdollisuuden ja pääsi mukaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään omaa eläkekotiaan Suomesta.

 


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä. Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Kaarlo saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Kaarlo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilönä toimii Linda Nirkkonen
linda.nirkkonen@kulkurit.fi

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: