Varattu koira: CARMA

Onnekas "bonusriiviö" etsii omaa kotia jossa löytyisi kärsivällisyyttä pennun kanssa elämiseen.
Syntymäaika: 11/23
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:40cm/7kg

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
19.4.2024

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 450 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Carma tuotiin sterilointiin Cosoban klinikalle aktiivien reissun aikana 04/24. Tarkoitus oli palauttaa Carma takaisin paikkaan, mistä se oli tuotu ja paikalliset kertoivat, että Carmaa odottaa kohtalo olla ketjun päässä loppuelämänsä. Adinalla ei ole mahdollisuutta ottaa jokaista pentua tai koiraa tarhalleen joka on täysin ymmärretävää. Siksi Adina pyysi josko Kulkurit ottaisivat pennun adoptio-ohjelmaan jolloin se voisi jäädä tarhalle ja välttää kurjan kohtalon.  Ja eihän tälle nappisilmälle voinut sanoa ei!  Carma asuu klinikan takana olevalla sisäpihalla josta se tosin livahtaa klinikalle sisälle ihmisten luokse aina kun mahdollista. Jos pääsy sisälle on evätty Carma pyrkii  päättäväisesti myös pihalla ollessaan sisään ikkunan kautta. Carma on siellä Kulkureiden vieraillessa vasta ensimmäisiä päiviä joten sisäpihalla oleminen koiralaumassa on sille vielä outoa ja vierasta. Se kuitenkin vaikuttaa suhtautuvan kaikkiin koiriin avoimesti.

Carmaa voi kuvailla reippaaksi, avoimeksi ja luottavaiseksi tyypiksi joka on ennen kaikkea ihan super hauska ja sympaattinen. Carma tulee mielellään syliin, se kiipeää ihmisen seistessäkin vasten jos haluaa lisää rapsutuksia ja nameja. Carma on kova tyttö pussailemaan ja antaa koskea itseään miten vain, rapsuttelu on sen mielestä ihan super juttu. Syliin nostamisesta Carma ei ole moksiskaan ja hän nukahtaakin aktiivin syliin lounastauolla. Tämän syötävän suloisen pennun soisi pääsevän tarhalta mahdollisimman nopeasti omaan kotiin kasvamaan reippaaksi koiraksi ennen kuin tarhaelämä vaikuttaa siihen liikaa.

On tärkeää huomioida, että Carma on vielä hyvin nuori, joten sen käytös sekä persoona tulevat muuttumaan paitsi kotiutumisen, myös aikuistumisen myötä. Pentujen perimästä ei myöskään tiedetä tarkemmin, joten on mahdotonta arvioida, millaisia ominaisuuksia Carmalla mahdollisesti voisi aikuisena olla. Carmalta puuttuu kaikki kokemukset tavallisesta arjesta ja kotikoiran elämästä, kuten varusteista, hihnassa kulkemisesta, liikenteestä tai erilaisista ihmisistä sekä paikoista. Tämä pieni koiraneiti tarvitseekin aikaa, lempeyttä, pitkää pinnaa ja kannustusta, jotta hän voisi kukoistaa omassa perheessään. Carman tulevalla perheellä tulee olla roppakaupalla huumoria ja kärsivällisyyttä, sillä vauhtia ja erilaisia tilanteita varmasti riittää tulevaisuudessa.

Carma oli huhtikuussa kooltaan noin 6-7kg ja 40cm ja se tulee kasvamaan pieneksi/pieneksi keskikokoiseksi koiraksi.

Päivitykset

9.5.2024

Onnekas Carma tuli tänään varatuksi omaan kotiin<3

19.04.2024
Carma viipottaa Kulkureiden adoptio-ohjelmaan omaa kotia etsimään.

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Anni Paso

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: