Kodin saanut koira: CHEWIE

Syntymäaika: 2019
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
2.11.2021

Romaniassa on yli kaksi miljoonaa koditonta koiraa. Onneksi yhä useammat ihmiset Romaniassa haluavat tehdä töitä tilanteen muuttamisen eteen. Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa. Tarha sijaitsee lähellä Mitrenin kylää ja sitä ylläpitää Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu. Carpen tarhalla asuu yleensä noin sata koiraa ja koirien lisäksi tarhalla on myös kissoja. Tällä hetkellä koiria on tarhalla tavallista enemmän, lähes 200. Näistä kaikista eläimistä pitävät huolta tarhalla asuva romanialainen pariskunta. Suurin vastuu tarhan asukeista on kuitenkin Carmenilla. Carpen tarha on rakennettu sillä ajatuksella, että siellä pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi pyritään kiinnittämään huomiota myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen.

Chewie löydettiin Bukarestin ulkopuolella sijaitsevasta kylästä kadulta harhailemasta. Vaikuttaa siltä, että Chewie on aiemmin elänyt kotikoiran elämää ja se onkin luonteeltaan reipas, rohkea ja sosiaalinen.

Chewie on erittäin kiinnostunut häkissä vierailevista ihmisistä ja jääkin vinkumaan ihmisten perään kun nämä poistuvat häkistä.
Tällä hetkellä Chewie asustaa samassa häkissä muutaman muun koiran kanssa ja tulee niiden kanssa hyvin toimeen. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Chewie kaipaa enemmän ihmisten seuraa kuin toisten koirien.

Chewiellä on alapurenta, mikä voi jatkossa vaatia eläinlääkärissä hammashuoltoa.

Chewie vaikuttaa reippaalta ja iloiselta pikkukoiralta, joka sopisi varmasti monenlaiseen kotiin. Chewien tulevan kodin on kuitenkin tärkeä ymmärtää rescuetaustaisen koiran erityispiirteitä ja sitoutua kärsivällisyyteen ja lempeyteen Chewien kanssa.  Uuteen kotiin muuttaminen ja tarhalta pois pääseminen tulee olemaan Chewielle valtava muutos, sillä lemmikkikoirankin arki Romaniassa on hyvin erilaista kuin Suomessa. Uuteen elämään tottuminen voi viedä aikaa ja haemmekin Chewielle perhettä jossa osataan tukea sitä matkalla kohti uudenlaista kotikoiran elämää.

Chewie on noin 30 cm korkea ja painaa noin 7 kiloa.

Päivitykset

5.2.2022
Pieni Chewie matkusti tänään ikiomaan kotiinsa Suomeen ja tapasi ikioman ihmisensä. Tovotamme tälle parille paljon onnea ja iloa!

12.12.2021
Chewiellä koitti onnenpäivä ja se on varattu ikiomaan kotiin!

2.11.2021
Persoonallinen Chewie aloitti oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Chewie saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Chewie on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Chewien yhteyshenkilönä toimii: Elisa Laitonen


Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: