Kodin saanut koira: CHUCK JONES

Syntymäaika: Noin 9/2018
Sukupuoli: Uros
Kastroitu
Sijainti: Romaniassa (M.G.Rescue)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta 

24.9.2019
M. G. Rescue on romanialaisen eläinlääkäri ja -suojelijan Mihai Grigorien perustama taho, jonka  tarha sijaitsee heidän omistamallaan tontilla Bulbucata-Stalpu -alueella, noin 30 km Bukarestin ulkopuolella. Tontti on rauhallisella alueella ja se tarjoaa suojaa koirille, muutamalle lehmälle, hevoselle, lampaalle, vuohelle, possulle, erilaisille linnuille, kaneille ja kissoille.

Yksi koira joka elää tarhan suojassa, on Chuck Jones. CJ on pelastettu tarhalle Palladyn kunnalliselta tarhalta, ja astuu etsimään omaa kotiaan Kulkurien adoptio-ohjelman kautta sen jälkeen kun yhdistyksen aktiivit kävivät M. G. Rescuen tarhalla vierailulla syyskuussa ja tapasivat kyseisen maantiekiitäjän siellä.

CJ vaikuttaa olevan melko huoleton, reipas, mutkaton ja elämäniloinen pieni kaveri ja se paineleekin menemään uskomattomalla vauhdilla pisin tarhan pihamaata, yhdessä muutaman muun koiran kanssa. Sillä on tapana hammastella hieman, mikä on otettava huomioon jos perheessä esimerkiksi on lapsia.

Se tulee avoimesti tervehtimään vieraat, rauhoittuu Mihain syliin vaikka menojalka kamalasti vipattaakin. Jouduttuaan takaisin omaan häkkiinsä, Chuck Jones kovaäänisesti kertoo mielipiteensä riistetystä vapaudestaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että CJ olisi mikään hullu haukkuja, vaan se ei vaan tykkää siitä, että joutuu viettämään aikaa häkissä kun maailmalla on vaikka mitä tarjottavana.

Chuck Jones on pieni uros, säkäkorkeus vain noin 25cm ja painoa sellaiset 6 kg. Ikää CJ:llä on suunnilleen 1v.

Päivitykset

27.12.2019
Chuck Jones pääsi lentämään omaan kotiin, Suomeen, 14.12.2019.

17.11.2019
Ihania uutisia kantautuu tänä päivänä Suomesta Romaniaan ja Chuck Jonesin suloisiin korviin. Poitsu on varattu omaan kotiin, minne sitä odotellaan kovasti jo saapuvan <3

24.9.2019
Chuck Jones astui Kulkurien adoptio-ohjelmaan.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaimmillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Chuck Jones saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Chuck Jones on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Chuck Jonesin yhteyshenkilö on Mia Takolander.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: