Kodin saanut koira: TRAKTOR

Syntymäaika: 2014-2015
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

16.9.2019

One Rescue Associationin tarha Cosobassa, puolen tunnin matkan päässä Bukarestista, on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Siellä työskentelee eläinlääkäri Adina Vladut, joka huolehtii jatkuvasti koirien lääkitsemisestä, adoptiovalmisteluista ja tarhan kehittämisestä. Kaikki kauttamme Suomeen saapuvat koirat viettävät jonkin aikaa tämän tarhan yhteydessä olevalla Onevet-klinikalla, jossa niille tehdään kaikki tarvittavat valmistelut lentoa varten.

Monilla tarhoille päätyneillä koirilla on ollut omistaja ainakin jossain vaiheessa elämäänsä. Koirasta luovutaan mitä moninaisimmista syistä: pentu kasvoikin aikuiseksi, koira oli kiinnostunut perheen kanoista, söi liikaa, oli sairastunut tai ehkä vaati liikaa huomiota. Hyvällä onnella koira tuodaan suoraan eläinsuojelijoiden hoiviin; huono-onnisemmat taas päätyvät kadulle tai paikkaan, josta niiden on lähes mahdotonta selvitä. Traktorille kävi onni onnettomuudessa: eräänä kesäisenä päivänä sen omistaja nappasi koiran mukaan traktorinsa kyytiin, ja körötteli suoraan One Rescue Associationin tarhalle. Pieni poika jätettiin katsomaan omistajansa perään, eikä kukaan tiedä, miksi se hylättiin. Menneestä elämästä muistuttaa nyt vain nimi, jonka se sai elämänsä muuttaneen kulkuneuvon mukaan.

Traktor on täydellinen pieni koira. Se on rauhallinen ja sosiaalinen, ja sietää hienosti sen häkkitovereina riekkuvaa kolmea pentua, vaikka sen omat pentuvuodet ovatkin jo jääneet taa. Hirmuisen söpö ja ilmeikäs Traktor ei murehdi turhista, ja pojan häntä heiluukin iloisesti ylhäällä. Se antaa vieraidenkin ihmisten koskea itseensä miten päin tahansa, sillä rapsutukset ovat pojan mielestä parasta.

Traktor on varsin kompakti pikku pakkaus: painoa sillä on alle kymmenen kiloa, ja korkeutta noin 35-40 senttimetriä. Se sopisi varmasti monenlaiseen menoon ikioman perheensä kanssa.

 

Päivitykset 

27.12.2019
Traktor pääsi lentämään omaan kotiinsa, Suomeen jo 7.12.2019!

18.10.2019
Suloisen Traktorin korviin kantautuu tänään uutisia, että häntä odotetaan kovasti saapuvan omaan kotiin. Traktor on varattu <3

16.9.2019

Traktor aloitti oman loppuelämän kotinsa etsimisen Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

_____________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaimmillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Traktor saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Traktor on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Traktorin yhteyshenkilö on Mia Takolander.

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: